Miten olette selvinneet erosta?Minulla ensimmäiset harkintakuukaudet menivät paljon paremmin, kun oli paljon töitä paperi- ja muuttoasioissa. Kaikki asiat on nyt vihdoin järjestyksessä ja arki osapuilleen kunnossa noin niinkuin päällisinpuolin. Yksinhuoltajan arki ei sinänsä olekaan niin valtavan vaikeaa ja kuluttavaa, mitä olin pelännyt. Nyt kolmen viikon kuluttua minun tulisi käydä kai tekemässä toisen vaiheen eropaperit. Jotenkin se päivämäärä kuitenkin on mustana peikkona mielessäni. Onkohan päivä kovin vaikea? Onko se jokin entisen ihmissuhteen hautajaispäivä, mihin olisi syytä varautua mustiin vaatteisiin ja surukukkiin?
Nyt kuitenkin, kun olen saanut kotini nätiksi ja asiat entiseen elämään ovat päättyneet, tilalle on astunut tyhjyys ja masennus. Olen levoton ja päämäärätön. En osaa keskittyä hetkeä pitemmälle. Suoriudun kyllä kotiaskareista ja työstäni. On vain sellainen pöllö olo tulevaisuuden suhteen. Missähän olen vuoden kuluttua ja mitä minulle edes nyt kuuluu. Nämä ajatukset ovat varmaan jotenkin tuttuja kaikille eronneille ja liittynee erotyöskentelyyn ja suruun perheen hajoamisesta. Kuitenkaan mitään kaipuuta ei ole vaikeaan entiseen parisuhteeseen. Miksi sitten kuitenkin on tämä rikkinäinen olo ja vähän vertailuhenkeäkin, miten exä selviää ja pärjää uusissa kuvioissa? Pelkään aina törmääväni häneen, kun käyn ulkona ja tiedän hänen olevan metsästämässä uusia naisia. En siksi mielelläni lähde itse tuulettumaan, vaikka olisin kai sen tarpeessa. Pitää saada oma pää järjestykseen, jotta voin tavata ihmisiä, ainakaan vastakkaista sukupuolta edustavia. Itsetunnon on ensin kohennuttava ja tilit oltava selvät entiseen kokonaan. Kertoilkaapa itse harkinta-aikanne peikoista.
Nyt kuitenkin, kun olen saanut kotini nätiksi ja asiat entiseen elämään ovat päättyneet, tilalle on astunut tyhjyys ja masennus. Olen levoton ja päämäärätön. En osaa keskittyä hetkeä pitemmälle. Suoriudun kyllä kotiaskareista ja työstäni. On vain sellainen pöllö olo tulevaisuuden suhteen. Missähän olen vuoden kuluttua ja mitä minulle edes nyt kuuluu. Nämä ajatukset ovat varmaan jotenkin tuttuja kaikille eronneille ja liittynee erotyöskentelyyn ja suruun perheen hajoamisesta. Kuitenkaan mitään kaipuuta ei ole vaikeaan entiseen parisuhteeseen. Miksi sitten kuitenkin on tämä rikkinäinen olo ja vähän vertailuhenkeäkin, miten exä selviää ja pärjää uusissa kuvioissa? Pelkään aina törmääväni häneen, kun käyn ulkona ja tiedän hänen olevan metsästämässä uusia naisia. En siksi mielelläni lähde itse tuulettumaan, vaikka olisin kai sen tarpeessa. Pitää saada oma pää järjestykseen, jotta voin tavata ihmisiä, ainakaan vastakkaista sukupuolta edustavia. Itsetunnon on ensin kohennuttava ja tilit oltava selvät entiseen kokonaan. Kertoilkaapa itse harkinta-aikanne peikoista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tiedän tunteen...virallisesta erostani vuosi...ensimmäiset kuukaudet..erom vireillepanon jälkeen..yhtä tuskaa...itsetunto..masennus..sitten otin itseäni niskasta kiinni..aloin harrastamaan..helpotti, tuli muuta ajateltavaa.oli pitkän aikaa että miesten katseetkin ällötti..ja kosketukset..mutta tällä hetkellä..nautin jo elämästäni..luon uusia kontakteja..hiljalleen..nautin tästä vapaudesta..ja ilosta..kun huomasin..että on niitä ihania,huomaavaisia miehiä..vielä olemassa....unohda tuleva ex.miehesi..et saa kuin mielipahaa itsellesi..ajtellessasi häntä....iloa ja aurinkoa kevääseesi....et voi tietää mitä ihanaa nurkantakana odottaa............
omasta elämästäni!Juuri näin tunsin minäkin ja mieli muuttuu,välillä kaikki loistavaa,kunnes tunsin itseni maailman yksinäisimmäksi ja hyljätyimmäksi ressukaksi.Pidi yhteyttä ex-n koska kaikesta huolimatta oli ikävä,vaikka itse lähdin.Mutta nyt kun on jo aikaa kulunut,alkaa tulla tunne useimmin-aurinko alkaa paistaa sittenkin ja elämä jatkuu!
Itselläni eroa takana muutama kuukausi, eli harkinta-ajalla mennään....Ekat viikot meni lujaa, mutta nyt olen ollut muutamia viikkoja syvissä syövereissa. Itsesäälissä ja "miksi minä aina sössin kaiken"-syyttelyissä. Kaikki fiilikset tulee käytyä läpi.Takapakkia tulee kuitenkin, kun viihteellä käydessä masentuu täydellisesti, kun ei sieltä löydy mitään mielenkiintoista.Ja tuntuu ettei kelpaa enää kenellekään.Exän Ikävä on kova.....Kuopasta toiveissa ylöspäin.....
Kiitos viesteistäsi. Onneksi on maailmassa muitakin samointuntevia ihmisiä. Yritellään jaksella. Nytkin aurinko paistaa....ehkä minullekin se luo säteitään, kunhan ne huomaan vaan:)