Uskomatonta, kaiken tämän jälkeen, kaiken mitä olemme kuulleet ja nähneet ja todenneet mikä Trump on, silti ne eivät pysty polkemaan sitä rotan perseestä pudonnutta kihomatoa liiskaksi. Kyllä on kyvytöntä sakkia.
Miten USA ei saa Trumpia liiskattua?
wwyweet
24<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kyllä se ensi vuoden marraskuussa varmaan selviää, halutaanko se liiskata vai ei..katellaan.
Demareiden on keksittävä parempi kihomato keskuudestaan..
Koska Trump on liitossa juutalaisten kanssa eivät he ole vielä häntä listineet mutta yksi lause riittää Trumpilta tullakseen palkkamurhatuksi"minäkin olen Berliiniläinen"
En kyllä ihan ymmärrä teikäläisiä, että miksi juutalaisyhteys on heti haram? Kai nyt Trump voi yhdistää kaikki USAn konservatiivit olivat juutalaisia tai ei? Trump on isänmaallisella tavalla monikansallinen ja niin helkatti, USAssa kaikkien kasalaisuus on USA ja etnisyyttä harjoitetaan yksityiselämässä, näin on jopa Halla-Aho todennut ja hyväksynyt. Ei kaikki juutalaiset ole kulttuurimarxisteja ja vaikka juutalainen olisi konservatiivi niin talmud ohjaa niin edelleen vanhat selitykset?
Amerikan juutalaisista äänestää 90 prosenttia demokraatteja ja se kyrsii Trumpia kuten Netanyahuakin.
Kansa päättää Usassa. Täällä kansa saa ilmeisesti ainakin toistaiseksi vain vikistä.
Aloittajan pitäisi ymmärtää että Amerikassa puolet ihmisistä katsoo CNN:ää ja puolet FOX-kanavaa. Suomessa YLE kertoo puolueellisesti vain CNN:n version asioista
Aloittajasuvakki on löytänyt itsestään pienen sisäisen "natsin".
Pienen sisäisen siionistin korjaan.
Trumpilla+on+93%+prosentin+kannatus+republikaanien+riveissä,+ja+kannatusta+laajasti+myös+demokraattien+piireissä.+Ihmiset+ovat+tyytyväisiä+kun+työllisyys+on+parhaimmalla+tasolla+50+vuoteen+ja+verot+pienentyneet+kaikilta.+Talouskasvu+on+hyvää,+ja+ihmisillä+on+kova+usko+tulevaisuuteen.+
Ne+jotka+ovat+olleet+valtamedian+tarjoaman+tiedon+varassa,+eivät+tietenkään+tiedä+todellista+tilannetta+Yhdysvalloissa.+Demokraattien+hallinnoimissa+osavaltioissa+talousasiat+eivät+ole+yhtä+hyvässä+kunnossa+kuin+repudlikaanien+hallinnoimissa.+Karmein+esimerkki+on+Kalifornia.+
Trump+on+pitänyt+vaalilupauksensa+ja+täyttänyt+niitä+yksi+kerrallaan.+Äänestäjät+saivat+mitä+luvattiin+ja+ovat+tietysti+tyytyväisiä.
Mitä sinä höliset Kaliforniasta? Se on USA:n vaurain ja hyvinvoivin osavaltio, republikaanien hallitsemat keski- ja eteläosavaltiot sen sijaan ovat joiltain osin kuin kehitysmaita.
Trumppi ei oo köyhä eikä kipee kuten demokraatit yleensä!
https://www.youtube.com/watch?v=iRgoddufefQ
No ei todellakaan ole. Siellä on talous ihan kuralla demokraattien talouspolitiikan jäljiltä, jota siellä on nyt harjoitettu 90-luvun alusta asti.
Asuminen on niin kallista, että ihmiset joutuvat muuttamaan muihin osavaltioihin, ja pelkästään Los Angelesin kaduilla asuu yli 50 000 asunnotonta. Osa heistä os työssäkäyviä.
Yritykset muuttavat Kaliforniasta pois muihin osavaltioihin. Tähän on syynä korkeat verot, sääntely, byrokratia ja paisunut julkinen sektori. Nämä kaikki toistuvat joka paikassa, missä demokraatit ovat vallassa. Esim. jotain lupaa yritystä varten voi joutua odottamaan Kaliforniassa vuosia, kuin muualla sen saa päivässä. Leffateollisuus on osittain muuttanut Atlantaan, samoin kuin suurten yhtiöiden konttorit.
San Franciscossakin asunnot ovat ihan älyttömissä hinnossa, ja sielläkin on runsaasti asunnottomia.Kadut ovat saastaisia ihmisten jätöksistä ja roskista.
Laittomia maahanmuuttajia on runsaasti ja rikollisuutta on paljon.
Kalifornia on köyhin osavaltio video. https://www.youtube.com/watch?v=ALT56M8yYKQ
Videoita löytyy youtubesta paljon lisää, jos kiinnostaa.
Kalifornian tilanteesta muutaman minuutin video.
https://www.youtube.com/watch?v=W1bgVjDcJ9s
Sitä se tekee kun käy maailmansotaa vuosikymmeniä,rahat menee tyhjään tappamiseen,ei siinä infrastruktuurille paljon pennosia liikene.Kunpahan nyt saatais tuo USA edes palauttamaan joukkonsa Euroopasta jossa heitä on kymmeniä tuhansia ja maailmansota loppu jo 70 vuotta sitten.
Mississippi vai Kalifornia?
Ei tarvitse muuta kysyä, katsokaa jotain muutakin kuin republikaanien roskapropagandaa.
Se on kyllä totta että USA on eriarvoisuudessa kehitysmaiden luokkaa, myös Kaliforniassa.
Etsimällä etsin demokraativetoisen median videoita Kalifornian taloudesta, mutta vähissä ovat.. Eikä löydy muutenkaan tuoreita positiivisia videoita Kalifornian taloudesta.
Onneksi ei ole Trumppi uusia sotia aloittanut.
Kyllä trump vetää ne joukkonsakkin vielä Euroopasta kunhan odotellaan kauhulla ainakin mitä meijjän media kertoo.
Trumpetilla olisi vielä paljon aseita pistää maanpetturit loppuiäkseen linnaan tekevät pahan virheen pyrkiessään horjuttamaan yhteiskuntarauhaa?
Aloittajan kaltaiseen mielipiteeseen päätyy kun seuraa vain YLE tyyppistä uutisten kopiointia suoraan Clintonin vaalikampanjasta vuodelta 2016, joka jatkuu edelleen.
Liiallinen velkaantuminen ja kauppataseen ennätyssuuri vaje, työläisten verojen kasvu ja ilmitulevat taloudelliset väärinkäytökset ja valheet alkavat kohta näkyä voimakkaana suosion laskuna. Työttömyys on pysynyt suhteellisen pienenä, sillä opioideilla on tapettu satojatuhansia työttömiä. Moninkertainen määrä on jäänyt henkiin elinikäisesti vihanneksina. Trump ei ole tehnyt elettäkään homman hoitamiseksi.
Mitään Trumpin lupaamia massatuoteiden valmistusta ei ole voitu siirtää Yhdysvaltoihin, sillä mistään ei ole löytynyt riittävästi osaavia 3..5-vuorotyötä tekeviä työntekijöitä. Ja kustannukset kasvaisivat aivan järjettömiksi.
Puhut nyt ilmeisesti Obaman ajasta - hänen kausillaan USA velkaantui massiivisesti myös.
Tästä media aina vaikenee...
Opiaattivalmista ja on saanut haasteen oikeuteen toiminnastaan..
https://www.npr.org/2018/12/31/680741170/opioid-makers-face-wave-of-lawsuits-in-2019