Miesten mielipidettä kaipaan

2v_tuore_suhde

Eli kaipaan miesten mielipidettä ja vastausta miten miehet käyttäytyy tällaisessa tilanteesta. Mikä on homman nimi?
Olimme mieheni kanssa ravintolassa ja siellä on tarjoiliana eräs nainen josta mieheni oli aikaisemmin puhunut, kehuen että on mukava jne. kuitenkin heti perään jotain ("muilta kuultua") negatiivisia naisen käytöksetä kun nainen on humalassa.
Sellaisia piirteitä mistä tiedän ettei hän pidä hyvänä naisissa.
Nainen oli työvuorossa kun tulimme paikalle. Siinä syödessä huomasin että mieheni katse hakeutui jatkuvasti naiseen, ei saanut silmiään irti. Hän itsekkin vaivautui kun huomasi jäänneensä "kiinni" tuijottelusta. Vaikken siitä suutukkaan.
Hän yritti olla katselematta mutta ei onnistunut.
Ymmärrän kyllä että naisia katsellaan, ei siinä mitään. Mutta jäi vaivaamaan se kun oli kertonut pahoja asioita naisesta ja silti näytti olevan kiinnostunut tästä.
Mitä en tässä nyt tajua? Onko miehellä sittenkin tunteita/kiinnostusta naista kohtaan? mutta "vähän haukkunut" häntä, etten tulis mustasukkaiseksi?
Mitä miehet vastaatte mikä on homman nimi? Mikä saa miehen käyttäytymään noin?
Hämmeennyin tapauksesta.
Ps
En ole mustasukkaista sorttia, siis sellainen ettei sais olla nais tuttavia tai ettei sais jutella naisten kanssa. Juttelenhan minäkin miesten kanssa. Pitää vaan tietää rajat ja ne on yhdessä sovittu. Ja luotan että se pitää.

8

88

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suhderunoilija

      Olen muutaman kerran havainnut tapauksen, missä toinen haukkuu toista ja lopulta ovat yhdessä.
      Olen myös huomannut, ettei kaikki "kavereiden" puheet pidä paikkaansa. Yhtä minulle tuntematonta naista eräs tuttuni sanoi satakiloiseksi läskiksi, kun sitten tapasin tuon naisen, hyvä kun painoi 50 kg.
      Elettiin silloin LA-kautta (LyhytAalto-lähetin).

      Epäselväksi jäi se, mistä hän osasi kertoa naisen olevan mukava?

      • ap.kyselijä

        Hän käynyt syömässä kyseisessä ravintolassa useasti ja tuntevat sitä kautta. Jo ennenkuin aloin seurustelemaan miehen kanssa.


    • miesstää

      Täytyhän sen jotain kattella, kun sussa ei ollut katteltavaa. Seinääkö pitäis tuijottaa.

      • ap.kyselijä

        No ei todellakaan tarvi seiniä tuijotella eikä edes minua! Normali oma itsensä voi ja saa olla.
        Nyt vaan tämä poikkeava käytös kiinnitti mun huomion. Paikalla oli muitakin työntekiöitä ja ihmisiä ketä olis voinnu katsella. Mies nyt sattumalta tai tarkoutuksella seuraili tätä yhtä tarjoiliaa.
        Ja kuten kerroin en ole mustasukkainen ja tiedän että miehet katselee naisia, sehän on normaalia.Huolestua pitäis jos ei katselis. Ja vielä enemmän, jos tiirailis pelkästään miehiä. Se vasta luonnolle ottaiski ;)


      • ap.kyselijä kirjoitti:

        No ei todellakaan tarvi seiniä tuijotella eikä edes minua! Normali oma itsensä voi ja saa olla.
        Nyt vaan tämä poikkeava käytös kiinnitti mun huomion. Paikalla oli muitakin työntekiöitä ja ihmisiä ketä olis voinnu katsella. Mies nyt sattumalta tai tarkoutuksella seuraili tätä yhtä tarjoiliaa.
        Ja kuten kerroin en ole mustasukkainen ja tiedän että miehet katselee naisia, sehän on normaalia.Huolestua pitäis jos ei katselis. Ja vielä enemmän, jos tiirailis pelkästään miehiä. Se vasta luonnolle ottaiski ;)

        "Nyt vaan tämä poikkeava käytös kiinnitti mun huomion."

        Tuskinpa se kovin poikkeavaa on. Tunnen naisen, joka on sekä viehättävä, kaunis ja seksikäs että vastenmielinen, yksinkertainen ja kolkko. Saunassa olen huomannut, että hänellä on poikkeuksellisen kauniit sukupuolielimet. En ole ollut hänen kanssaan seksitekemisissä, mutta usein hän on mukana fantasioissani. Suhtautumiseni häneen on vähintäänkin ambivalentti. Luulenpa, ettei tämä niin harvinaista ole.


    • Puhumallaselkenee

      Oma veikkaus: Tuntuu siltä, et haluaa kokea seksiä tämän naisen kanssa. Ei enempää eikä vähempää, eikä muuta? Yllättävää, et niinkin näkyvästi seurassasi katseli häntä? Joku naisessa häntä kiehtoo, mut onko vain hetken huumaa?

    • "Onko miehellä sittenkin tunteita/kiinnostusta naista kohtaan? mutta "vähän haukkunut" häntä, etten tulis mustasukkaiseksi?"

      Luulisin, että juuri näin. Ei siis tarkoita, että välttämättä parisuhdetta haluaisi, vaan pano riittäisi hyvin.

    • Juurikinnäin

      Jätä se, ollaan kaikki miehet sikoja. Ei sikäli että vastakkainen sukupuoli kiinnostaa vaikka olisikin miten mahtava kulta, omat sukuvietit tulee tietty tappaa ja kaikki jätkät orjina kantamaan naisten käsilaukkuja kaulapannassa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3808
    2. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      54
      1219
    3. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1183
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      93
      1136
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      95
      946
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      105
      797
    7. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      787
    8. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      35
      781
    9. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      54
      766
    10. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      122
      734
    Aihe