Sipilän suuri virhe, Vake, on purettava vaalien jälkeen

Tässä yhtiössä on jokaisen suomalaisen rahaa 500 euroa eli 2,5 miljardia euroa – se on myös Sipilän hallituksen suurimpia virheitä.

Kolumni: Edustajaehdokkaat eivätkä edes edelliset kansanedustajat ymmärrä mikä on Vake. On ironista, että eduskunnassa Vaken perustamista vastusti vain Vasemmistoliitto, joka yleensä ideologisesti kannattaa valtio-omistusta, kirjoittaa pääomasijoittaja ja sijoituskirjailija Tero Luoma.

https://www.aamulehti.fi/a/aff2de39-a7c3-461d-91ad-fdb380700542
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Samaa mieltä Aamulehden kanssa.

Äänestä
  • Erikoista Vakessa on se, että aiemmin valtion omistuksiin liittyvät päätökset oli hyväksytty eduskunnassa, nyt kaupoista päättää hallitus, Vaken johto ja valtioneuvoston kanslian virkamiehet. Toisin sanoen valtion omaisuutta voidaan myydä mielipuolisesti ilman, että päätöksistä äänestää kansan valitsemat kansanedustajat.

    Vaken hallitus aloitti työskentelynsä maaliskuussa 2018 ja sen fantasioima visio hyväksyttiin talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa kesäkuussa 2018. Yhtiössä aloitti silloin myös sen ensimmäinen toimitusjohtaja, liikemaailman ihmelapsena tutuksi tullut ja konkurssillakin karaistu finanssivelmu ja partiolaispoika Taneli Tikka. Vaken hallituksen puheenjohtajaksi nimettiin OP-finanssiryhmässä pitkää uraa keplotellut vuorineuvos Reijo Tapani Karhinen. Korkean virkamiestason sukanpyöritysosaamista Vaken hallitukseen tuovat valtiovarainministeriön osastopäällikkö Leena Mörttinen ja valtioneuvoston kanslian finanssineuvos Jarmo Väisänen.

    Vakelle ollaan siirretty kaikessa hiljaisuudessa ja ilman, että vastuullista journalismia harjoittavat valhemediat siitä sen kumemmin uutisoivat, merkittävä määrä valtion omistuksessa olleiden yhtiöiden osakkeita. Valtion viinabisneksen selkäranka Altia ja palveluiltaan alati rappioituva Posti näistä hyvinä esimerkkeinä.

    Sipilän ja porvarien vedätys.

    Äänestä

  • Vake on Fake eli Vedätys jolla puretaan porvarien "sosialismia" eli kansallista valtion omaisuutta.
    Mikäli Sipilän kepu ja Orpon kokoomus toimisivat Norjassa, kansallistettu öljyntuotanto olisi pian Vaken "Faken" kautta porvarihallituksen hallussa ja yksityistetty ulkomaille Nigerian öljytuotannon tapaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erikoista Vakessa on se, että aiemmin valtion omistuksiin liittyvät päätökset oli hyväksytty eduskunnassa, nyt kaupoista päättää hallitus, Vaken johto ja valtioneuvoston kanslian virkamiehet. Toisin sanoen valtion omaisuutta voidaan myydä mielipuolisesti ilman, että päätöksistä äänestää kansan valitsemat kansanedustajat.

    Vaken hallitus aloitti työskentelynsä maaliskuussa 2018 ja sen fantasioima visio hyväksyttiin talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa kesäkuussa 2018. Yhtiössä aloitti silloin myös sen ensimmäinen toimitusjohtaja, liikemaailman ihmelapsena tutuksi tullut ja konkurssillakin karaistu finanssivelmu ja partiolaispoika Taneli Tikka. Vaken hallituksen puheenjohtajaksi nimettiin OP-finanssiryhmässä pitkää uraa keplotellut vuorineuvos Reijo Tapani Karhinen. Korkean virkamiestason sukanpyöritysosaamista Vaken hallitukseen tuovat valtiovarainministeriön osastopäällikkö Leena Mörttinen ja valtioneuvoston kanslian finanssineuvos Jarmo Väisänen.

    Vakelle ollaan siirretty kaikessa hiljaisuudessa ja ilman, että vastuullista journalismia harjoittavat valhemediat siitä sen kumemmin uutisoivat, merkittävä määrä valtion omistuksessa olleiden yhtiöiden osakkeita. Valtion viinabisneksen selkäranka Altia ja palveluiltaan alati rappioituva Posti näistä hyvinä esimerkkeinä.

    Sipilän ja porvarien vedätys.

    "Vaken hallitus aloitti työskentelynsä maaliskuussa 2018 ja sen fantasioima visio hyväksyttiin talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa kesäkuussa 2018. Yhtiössä aloitti silloin myös sen ensimmäinen toimitusjohtaja, liikemaailman ihmelapsena tutuksi tullut ja konkurssillakin karaistu finanssivelmu ja partiolaispoika Taneli Tikka. Vaken hallituksen puheenjohtajaksi nimettiin OP-finanssiryhmässä pitkää uraa keplotellut vuorineuvos Reijo Tapani Karhinen. Korkean virkamiestason sukanpyöritysosaamista Vaken hallitukseen tuovat valtiovarainministeriön osastopäällikkö Leena Mörttinen ja valtioneuvoston kanslian finanssineuvos Jarmo Väisänen."

    Kaikki kokpansseja. Kansallinen omaisuus siirretään oikeistoporvarien hallintaan!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vake on Fake eli Vedätys jolla puretaan porvarien "sosialismia" eli kansallista valtion omaisuutta.
    Mikäli Sipilän kepu ja Orpon kokoomus toimisivat Norjassa, kansallistettu öljyntuotanto olisi pian Vaken "Faken" kautta porvarihallituksen hallussa ja yksityistetty ulkomaille Nigerian öljytuotannon tapaan.

    Mikä sitten on Vaken olemassaolon todellinen tarkoitus? No tietenkin se, että valtion omaisuutta voidaan kaikessa hiljaisuudessa myydä kasvottomille kansainvälisille keplottelijoille. Kansan ei tarvitse tästä mitään kuulla ja samalla saadaan valtion kassaan tekohengitettyä läjäpäin lisää euroja. Näin saadaan tilastot luomaan illuusiota siitä, että Sipilän hallitus ja Kokoomus olisivat tehneet jotain nerokasta parantaakseen valtion taloutta.

    Ilmiö on sama, kun tulipalopakkasella kuset housuihisi lämmittelläksesi tovin. Kaikki tietävät kuinka siinä käy.

    Näin Suomea myydään ulkomaille pala kerrallaan. Aikanaan sitten nähdään mitä se merkitsee, kun isännän ääni tulee Suomen ulkopuolelta.

    Äänestä

"Vake on valtion uusi kehitysyhtiö, joka tekee pääomasijoituksia listaamattomiin yhtiöihin ja käynnistää uutta liiketoimintaa alueille, joille sitä ei ilman tukea synny. Yhtiön on tarkoitus käyttää sijoituksiin alkuvaiheessa noin 100 miljoonaa euroa vuodessa. Sen omat esittelytekstit ovat sellaista konsulttikieltä ”tulevaisuuskestävästä Suomesta”, että niiden perusteella yhtiöllä olisi mandaatti kehitellä kaikkea kivaa."
-Tero Luoma

-en ole moisesta puljusta ikinä kuullutkaan. Julkinen enkelisijoittaja?

Äänestä

Bernerin idea tämäkin jota Sipilä sokeasti uskoo.

Äänestä

Joka paikasta pitäisi säästää ja leikata, mutta tällaiseen paskaan löytyy
miljardeja tuosta vaan. Suomi on maailman korruptoitunein maa, mutta
kukaan ei uskalla sitä sanoa. Sulle mulle toimii herrojen kesken.

Äänestä

Ei Berner näitä itse keksinyt. Sillä oli melkoinen takapirulauma taustalla.
Kaikki vain sen vuoksi että on helpompi valtion rahoja kahmia.
Kumma kun kukaan ei uskalla nostaa näitä esille ja tehdä selvityksiä varastelusta.

Äänestä
  • Ulkomailta ohjattu uusliberalistiglobalistien vallankaappausinstrumentti porvarihallitukselle.

    Äänestä

Vake oli Sipilän ja Orpon porvarihallituksen varjobudjetti kokoomustiin tekoihin.

Äänestä

Suomen kasvottomille pääomakeplottelijoille.
https://mvlehti.net/2019/02/09/vake-oy-nain-sipila-ja-kokoomus-kuppaavat-suomen-kasvottomille-paaomakeplottelijoille/

Keskusta-Kokoomushallitus on Juha Sipilän johdolla luonut salakavalan juonen, kuinka myydä valtion omaisuutta salaa pois. Lakeijoiksi hankkeelle on hieraistu kourallinen liikemaailman siloposkisia poikasia. Tällainen on Sipilän suuri puhallus.

Tallenna ketju ennen kuin suolen porvarimoderointi poistaa MV-lehden linkin, jotka kaikki poistetaan Maailman menoa alueelta. Arvaatkohan miksi?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jäikö.kesken.ryöstö kirjoitti:

Tässä yhtiössä on jokaisen suomalaisen rahaa 500 euroa eli 2,5 miljardia euroa – se on myös Sipilän hallituksen suurimpia virheitä.

Kolumni: Edustajaehdokkaat eivätkä edes edelliset kansanedustajat ymmärrä mikä on Vake. On ironista, että eduskunnassa Vaken perustamista vastusti vain Vasemmistoliitto, joka yleensä ideologisesti kannattaa valtio-omistusta, kirjoittaa pääomasijoittaja ja sijoituskirjailija Tero Luoma.

https://www.aamulehti.fi/a/aff2de39-a7c3-461d-91ad-fdb380700542

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu