Mitä mieltä olette...
Onko mahdollista saada entinen takasin vai pitääkö vain luovuttaa ja todeta "tappionsa"..
Jos mies kärsii masennuksesta ja kriisistä, eikä anna minun auttaa vaan työnsi minut syrjään ja jätti...eli ero on todellista, mutta onko lopullista?
Olemme asuneet erossa jo vajaa kaksi kuukautta, alkuun tapailimme vielä, nyt hiljaisempaa, päätin päästää miehestä irti....mutta välillä mies käy luonani ja laittaa viestiä ja soittaa...mutta merkitseekö se mitään, vai onko vain ystävällisyyttä?
En olisi halunnut suostua eroon,koska tiedän miehen käyvän läpi elämänsä pahinta kriisiä, mutta ei minulle annettu vaihtoehtoa...nyt vain hiljaa istun ja toivon...mutta toivonko turhaa..
Pitäiskö minun vain kylmästi jatkaa elämää ja matkaa ja unohtaa...
Kai aika vasta näyttää kuinka käy, mutta kun tahtoisin tehdä jotain asioiden eteen mutta kuin en tiedä mitä...
Onko kellään kokemuksia tälläisestä asiasta?
Onko mahdollista saada entinen takasin vai pitääkö vain luovuttaa ja todeta "tappionsa"..
Jos mies kärsii masennuksesta ja kriisistä, eikä anna minun auttaa vaan työnsi minut syrjään ja jätti...eli ero on todellista, mutta onko lopullista?
Olemme asuneet erossa jo vajaa kaksi kuukautta, alkuun tapailimme vielä, nyt hiljaisempaa, päätin päästää miehestä irti....mutta välillä mies käy luonani ja laittaa viestiä ja soittaa...mutta merkitseekö se mitään, vai onko vain ystävällisyyttä?
En olisi halunnut suostua eroon,koska tiedän miehen käyvän läpi elämänsä pahinta kriisiä, mutta ei minulle annettu vaihtoehtoa...nyt vain hiljaa istun ja toivon...mutta toivonko turhaa..
Pitäiskö minun vain kylmästi jatkaa elämää ja matkaa ja unohtaa...
Kai aika vasta näyttää kuinka käy, mutta kun tahtoisin tehdä jotain asioiden eteen mutta kuin en tiedä mitä...
Onko kellään kokemuksia tälläisestä asiasta?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Minulla sama tilanne. Läheiset ja oma järki sanoo, että anna periksi, mutta tunteet sanoo, että toivoa on aina. Ollaan oltu erossa muutama kuukausi, mutta viimeisen kuukauden aikana ei olla oltu missään yhteydessä (miehen toivomus). Tyhmyyksissäni olen lähettänyt viestejä, mutta tosiasia on, että ne kaikottavat hänet yhä kauemmaksi...vastauksia ei tule.En uskalla antautua kunnolla elämän vietäväksi, kun sattuu liikaa. Mutta mitäpä sitä kannattaa omaa elämäänsä pilata roikkumisella. Sen vuoksi olen nyt päättänyt, että aika saa näyttää mitä tapahtuu. En minä pysty elämää tai ihmistä pakottamaan mihinkään!
Järjen ja sydämmen kamppailu on raskasta...
Kyllä minullakin järki sanoo että jatka jo elämääsi ja anna olla, mutta sydän huutaa perään ja lujaa...
En varmasti niin kaun kun mies "asuu" luonani, niin pääse eteenpäin...siis ei mies ole paikalla mutta edelleen hänen vaatteensa on kaapissa samoilla paikoilla kun hänen lähtiessäänkin...
Kyllä yritän elää, olin viikonloppunakin baarissa, mutta kun elän vain puoliksi, ilman että sydän on mukana...
Se on kyllä tosia asia ettei elämää voi pakottaa mihinkään, ja aika todellakin näyttää tulevan, mutta eikö tosiaan ole mitään tehtävissä? Pitääkö vain luottaa että elämä antaa sen minkä ansaitsee..
Miksi muuten erositte, jos saan udella?
Se on muuten jännä, et kun ihastuu, rakastuu niin kaikki käskee luottamaan sydämmen ääneen, mutta tälläisessä ero tilanteessa kaikki käskevät luottamaan järkeen, MIKSI? eikö ihmisen aina pitäisi kuunella sydäntään?
Ei kannata. Unohda ja jatka elämääsi!
Haluaisin kuulla selityksen todella jyrkkään kannanottoosi? siis perustelut... miksei ja miksi?
Ei vain ole helppoa luopua rakkaimmasta ihmisestä ja vain jatkaa elämää....
Kääntää toiselle selkää, että koita pärjätä vaikka elämä onki julmaa..tiedän, tiedän että hänhän minut jätti, mutta minä en pysty olemaan se joka katkaisee kaikki välit ja jatkaa elämää taaksepäin katsomatta...
elämääsi. Itsekin haaveilen, että pystyisin ottamaan laastarisuhteen ja katsoa tepsisikö se sillä tavalla, että mies huomaisi minun menevän eteenpäin, Mutta kun en pysty. Olen itkenyt liian monta iltaa kotona ja tyhmyyksissäni yksipuolisesti lähetellyt hänelle missing you-viestejä.
T.tiia
Elämän jatkaminen yksin ilman rakasta tässä vaiheessa tuntuu vielä liian raskaalta...kun en pysty vielä tajuamaan edes ettei meitä enää ole...
Olen kyllä päässyt jo tuon viestien lähetyksen yksipuolisesti ylitse, nyt oikeestaan mies on se joka yhteyttä ottaa, en minä...
Itken vieläkin oikeestaan joka ilta itseni uneen..
Sen olen päättänyt jo alussa että ketään kolmatta osapuolta en tähän sotkuun vedä, en ennekuin pystyn katsomaan vain eteenpäin ja olen päässyt surun yli...
Tahtoisin vain rakkaani takasin....
Miten pystyt olemaan vastaamatta miehesi viesteihin, jos sinusta tuolta tuntuu?Ovatko viestit kaipaavia,vihaisia vai millaisia?Etkö haluaisi palata yhteen?Mitä tunteita viestit herättävät?Itse päätin tänään, että se on nyt loppu. Mitäs minä niitä viestejä lähettelen, kun tuskii enää edes lukee.....Olen kaikkeni yrittänyt ja nyt pitää vaan selvitä tuskissani. Minäkin olen päättänyt rauhoittaa tilanteen, ei tähän sotkuun ketään pysty ottamaan sijaiskärsijäksi.
Kyllä minä hänelle vastaan kun häneltä viesti tulee...
Kun mies sanoi haluavansa rauhaa ja aikaa, hypin aluksi päin seiniä, käyttäydyin kuin mielipuoli surusta sekasin...
Sitten vain päätin päästää irti...ja sitten ykskaks mieheltä alkoi tulemaan viestiä minulle..yllätyin...
Viestit ovat mukavia, ystävällisiä ja aina kun tulee viesti hyppään taivaaseen ja takasin...
Minä tekisin mitä vain saadakseni miehen takasin, en vain tiedä mitä pitäisi tehdä??
että teillä tilanne on parempi, ainakin minun näkökulmasta (Olette yhteydessä). Tai onhan tuo yhteydenpito tietysti haavoja aukaisevaa puuhaa.Kauanko te olitte täysin kommunikoimatta?Tieto siitä, että saitte takaisin yhteyden kannusti olemaan nyt täysin yhteydet poikki. Toisaalta, onhan se totta, että jos hän vastaisi minun viesteihin, niin hän tietää antavansa toivoa. Ystäväni sanoi, että jos erotaan niin erotaan, että on ymmärrettävää että toinen ei pidä yhteyttä. Tuntuu vaan niin julmalta monen vuoden jälkeen, kun yhtäkkkiä se on loppu.Mutta toivottamana tosirakkauteen uskova romantikkona uskon, että toivo on niin kauan kuin jaksaa siihen uskoa. Mutta jollain keinoin tästä on päästävä eteenpäin. On opeteltava vain elämään ilman häntä, tai siis kyllä minä pärjään, mutta ikävä on kova. Rakkaus on niin julmaa, jos se on yksipuolista.En kylläkään jaksa uskoa, että rakkautemme olisi kuollut, sillä hän on tunnustanut, että sitä vielä on. Mutta jos tunteita haluaa kuollettaa, niin tottahan toki sitä pystyy!!Tsemppiä meille molemmille. Jos se yhtään lohduttaa, niin kanssakärsijöitä löytyy tästä maailmasta
Noita kolmea kysytään ja paljon suhteessa ja suhteen jälkeenkin...
On juu toisaalta ihanaa kun mies laittaa viestiä, käy luonani ja soittelee, mutta tosiaan se että jos hän ei halua antaa minkäänlaista toivoa, niin hän tekee väärin ollessaan yhteydessä...mielestäni..
Ei me kauaa oltu ettei mitään olisi kuulunut, muutamia päiviä...
Jotenkin tää tuntuukin niin hassulta, että yleensä kun olen eronnut niin se on ollut kerrasta poikki, ei silloon olla jälkeenpäin kyselty tekemisistä aikä kuulumisista...
En tajua mitä mies ajattelee...
En tokikaan halua udella, mutta miksi erositte?
ajattelin vain kuin laitoit ettei rakkaus ole loppunut..
Kyllähän joo, tunteensa saa kuolletettua jos niin haluaa...ehkä parheiten alkamalla etsimään toisesta tikulla virheitä ja vikoja...en tiä..
Mieskö ei vastaa mitään viesteihisi, kauanko erosta oikein on?
Oletko laittanut rakkauden tunnustuksia vaiko ihan mukavaa päivää viestejä?
Juu, tsemppiä tosiaan tarvitaan että tämänkin surun pystyisi kestämään...
mielestäni ihan aikuismaisia viestejä.Pyytänyt selittämään, miksi hän päätti yhtäkkiä lopettaa yhteydenpidon ja kertonut omista tunteistani. Mutta toinen ei reagoi mitenkään, eikä vastaa puheluihin. Lähipiirin veikkaus on, että hänellä on liikaa tunteita eikä ota riskiä, että saan puhuttua hänet ympäri...Minulla on todella tuskallinen olotila, mutta eilen yhden kaverin kanssa juttelin ja tajusin, että ei tosirakkautta pidä tällä tavalla "pakottaa" ja maanitella...Nyt olen päättänyt luovuttaa!En kestä enää tätä olotilaa, eteenpäin on päästävä.
En tiedä rakastaako mieheni minua enää, vai onko hän saanut tunteet tapettua. Tuo tieto perustuu tammikuun loppuun. Meillä asiat tappeli keskenään ja itselläni oli asiat aivan sekaisin. tarvitsin aikalisän ja nyt kun olen saanut omat asiani kuntoon, olisin ollut valmis jatkamaan, mutta hän ei. Olimme syksyllä todella onnettomia, ja ymmärrän, että hänen luottamuksensa on mennyt. Itse kuitenkin olen ymmärtänyt sen, että sitoumus määrää suhteen pituuden ja tottakai rakkautta ym. tarvitaan, mutta joskus asiat vaativat inhottavia käänteitä.Elämä on yllätyksellistä.Koville tämä ottaa ja olen ollut todella rikki. Täytyy vain jaksaa nousta aamuisin ja yrittää tehdä kaikenlaista. Ehkä jonain päivänä pystyn olemaan kokonaisuudessaan onnellinen.
Minä haluaisin udella: Missä päin asut ja minkäikäinen olet?
Todella ikävää ettei hän vastaa mitään, mutta lähipiirin veikkaus saattaa kyllä pitää paikkaansa...on helpompaa olla kylmä ja kova, kun näyttää tunteensa...
Hyvä että olet päättänyt mennä eteenpäin, sillä vain sillälailla tulevaisuus voi teidät yhteen johdattaa...jätä vain ovi raolleen...
Minulta meni nyt kokonaan pohja elämältä, ja tuntuu todella kamalalta, en tiedä kuinka jaksaa tai kestää...
Irti on päästettävä vaikka sydän huutaa vastaan...on vain pakko vaikka kyynel tipahtaa...
Elämä on kova koulu!
Asun pohjanmaalla, ikää 27vee...Kuin?
tällaista nyt ja se pitää kestää. Pitää nauttia siitä, mitä kullakin hetkellä on.Huomaatkos, minulla on jo parempi päivä :).Ehkä kevättä rinnassa?Kyllä me molemmat selvitään ja löydetään jotain vielä parempaa. Aurinko paistaa ulkona!
Alkuvuosi on mennyt ohitse, ilman että olen sitä edes huomannut. Olen ollut liikkeellä ja pitänyt arjesta kiinni.Tavallaan olen elänyt "pussi päässä", mutta lujaa.
Siksi kysyin missä asustelet, sillä vain toinen saman kokenut ymmärtää mitä käy läpi ja ikinä ei ole liikaa ystäviä. Oltaisiin voitu yhdessä keksiä jotain tekemistä, mutta ei onnistu, kun asutaan eri suunnilla!
Kyllä tämä tästä. Jätän oven raolleen....jätä sinäkin, sillä koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.On silti jatkettava elämistä, ettei sitten harmita, että olisi elänyt toivossa....Elämä on siihen liian lyhyt ja me molemmat ansaitaan parempaa. Minä sain vihdoin toisen puoliskoni kiinni ja lupasi harkita, että voisimme joskus jutella. Saas nähdä kauan siihen menee...Itse en enää ota yhteyttä :).Ehkä sitten kun hän kertoisi rehellisesti loppuselonteon, pääsisin irti lopullisesti enkä tuntisi itseäni huijatuksi tylyn lopun vuoksi.
Aurinkoa sinnekin!
juu, täälläkin paistaa aurinko, katselen täällä töissä sitä ihallain pihalle...
Voi ku hienoa että sinulla parempi päivä, todella hienoa.
Minulla olo, kuin olisin vain ollut koko alkuvuoden, mutta en elänyt kunnolla.
Olen kyllä yrittänyt kamalalla vauhdilla keksiä kaikkea tekemistä, ideoita ja uudistuksia, mutta sitten taas huomaan jääneeni vain miettimään miestä, elämää hänen kanssaan, haaveita jotka tuskin koskaan toteutuu...
Koskaan ei todellakaan ole liikaa ystäviä, harmi että asutaan kaukana, suomi kun on nii suuri maa:)
Mutta ollaan täällä ystäviä, vaikka ei tämä voita kunnon keskustelua naamatusten :)
Juu, pakko tässä on varmaan vaan mennä eteenpäin, elää elämää, mutta kyllä tosiaankin ovi pitää jättää raolleen, koska koskaan ei tiedä kuka siitä kävelee sisään...ajan kanssa...
Voi ku hienoa, laitoitko hänelle viestiä, vai soititko? no, mutta jokatapauksessa suunta parempaan päin, ajattele nyt että aika on ainakin jollain lailla tehnyt tehtäviänsä..
Se juuri että saisi puhuttua kaikki asiat juurta jaksaen selväksi, se auttaa eteenpäin, uskon että vasta sitten pystyy päästämään toisesta täysin irti.
olla, mutta anti olla kun mennään alaspäin vuoristorataa!Pitää nauttia siis nyt kun tuntuu tältä. Kyllä tuota huonoa aikaa oli tuossa parisen viikkoa.
Puhuin puhelimessa, sain herran viimein kiinni, lupaili "vastauksia" myöhemmin...Saas nähdä!Luulen,että tuo oli vain keino päästä eroon....Jotenkin suhtaudun epäilevästi saanko mitään vastauksia.Ja kyllä tulee olemaan vaikeaa, jos saa p....kunnolla niskaan :(. Mutta kai se toisen äänen kuuleminen antoi hyvää oloa. Ei kaihoa tai katkeruutta kuitenkaan. Rakastan kuitenkin vielä niin paljon.Pelottaa, että löytääkö koskaan ketään muuta....Niin monta vuotta oli ihanaa, mutta jos ei ole enää niin ei ole. Mitenkäs se meneekään: kannettu vesi ei kaivossa pysy.Mutta enpä olisi uskonut, että tässä vaiheessa elämää pitää lähteä uudestaan alusta....
Minulla ole aivan paska..katso kirjoitukseni nimim.susanne, toi mikä nyt ylimpänä...
et semmosta...
Toivon mukaan saatte puhuttua, tekee varmasti hyvää molemmille, ja nyt kun on ollut "hiljaista" niin ehkä mies on saanut ajatuksiaan kasaan.
Juu, sama juttu, luulin jo että tämä on tässä, elämäni rakkaus ja nyt ku jo ikää sen verran että rilluttelu vuodet mennyt niin tämä rakkaus kestää...mutta elämä olikin eri mieltä...paska!!
niin ehkä voisit antaa mahdollisuuden siihen läpikäyntiin. Ja ehkä tukeakin siinä, jos voimasi siihen riittävät.
Aika voi tehdä tehtävänsä. Voimia!
Tilannehan voi vaatia toisen osapuolen osalta pientä breikkiä, jonka yhteydessä ajatukset selkiintyvät ja laantuvat, eikö?
En toki tiedä tilannettasi tarkemmin, onko tähän mahdollisuutta tai halua tällä hetkellä. Mutta toivoa ehkä on... Hope so!
Olen yrittänyt tukea, mutta hän ei ota sitä vastaan, ei minulta eikä keltään muultakaan, hän elää kuin jossain horroksessa...
Pitää varmaan vaan jaksaa toivoa, ja antaa rauhaa ja aikaa...mitä siinä menettääkään...
Elän samaa vaihetta tällä hetkellä kuin sinä ja todella rankkaa on ollut, kun kaipaa toista jatkuvasti. Minä olen elännyt tälläisessä vuoristoradassa jo 4v ja en tiedä kuinka pääsen irtaantumaan kokonaan tästä miehestä. Hän jaksaa tapailla mua muutaman kuukauden ja sit yks kaks häviää ja ei haluaa pitää mitään yhteyttä. Ei vastaa puheluihin ei tekstareihin, tosi raastavaa. Sit jonkun ajan päästä ottaa yhteyttä ja selityksenä aina on se, että halusi vähän aikaa olla yksin. Tämä mies on todella sitoutumiskammoinen ihminen, tuskin koskaan pystyy seurustelemaan kenenkään naisen kanssa. Tuntuu, että vain käyttää mua hyväkseen. Miks mun pitää aina kerta kerralta retkahtaa tähän mieheen uudestaan....Miten siitä pääsee lopullisesti eroon...Viime pe loukkas mua sanoilla tosi pahasti, mistä en oikein meinaa toipua. Ajoittain kärsii tosi pahasta masennustilasta.
En usko että kyseessä on pelkästään siitä että mies tieten tahtoen käyttää sinua hyväkseen, vaikkakin ymmärrän että sinusta tuntuu siltä.
Oletko yrittänyt puhua tuosta tunteesta miehelle?kertoa miltä sinusta tuntuu?
Se että "retkahdat" häneen kerta toisen jälkeen kertoo siitä että rakastat häntä, jollet niin et retkahtaisi vaan painelisit jo muilla mailla..
Se että hän loukkaa sinua kertoo minusta vain siitä että hän tuntee, hänellä on paha olla itsellään, ja purkaa sitä sinuun.
Oletko kertonut että hän loukkasi pahasti?
Jotenkin näkisin että teillä on toivoa jos vaan saat miehen puhumaan, tunteistaan ja pakenemisestaan...
Jotenkin en usko että hän pakenee suhdetta, saattaa pakoilla itseään...
Olen yrittänyt puhua hänen kanssaan monet kerrat tästä asiasta ja aina hänellä on samat vastaukset: hän on tälläinen ja ei tästä muuksi muutu, ota tai jätä. On tosi vaikea tehdä minun sitä lopullista päätöstä, koska minulla on niin voimakkaat tunteet tätä miestä kohtaan. Miksi vielä rakastan häntä, vaikka kohtelu on aina tälläistä....
Nii-in mitäpä tuossa tosiaan voi tehdä...
Sun pitää vain miettiä kuinka paljon rakastat, peittooko rakkaus hänen tekonsa?
Jos nämä hänen katoamisensa johtuu masennuksesta ja kriiseistä, eikä pettämisestä tai sellaisesta, niin silloin pitää muistaa että hän on "sairas" ihminen, eikä hän pakosti tajua tekonsa seurauksia.
On väärin kadota noin vain pitkäksi aikaa, se on väärin, mutta kannattaa kaivaa syyt selville todenteolla.
Oletko yrittänyt puhua jos hän menisi ammattiauttalle, ja voisit mennä mukaan?
Nyt olen ajatellut,että jos hän välittää minusta aidosti, niin olisi melkein pakko käydä ammattiauttajan luona keskustelemassa asiasta. Näin ei voi enää jatkua asiat saman kaavan mukaan Hänen täytyy alkaa tajuta, että apua on haettava,jos yhdessä halutaan pysyä. Kun hän seuraavan kerran ottaa yhteyttä, niin kerron hänelle kuinka paljon hän satutti mua viime tapaamisella ja aion ehdottaa menemisestä yhdessä terapiaan. Jos hän ei ole valmis siihen, niin hän ei todellakaan halua, että saisimme suhteemme pelastettua. Hän aina luottaa, että kyllä minä taas jonkun ajan päästä tulen hänen luokseeen ja annan taas kaiken anteeksi.
Saattaa auttaa kun "latelet" säännöt pöytään, kerrot tunteesi ja tahtosi, ja annat vaihtoehtoja.
Mutta muista ettei hän pakosti osaa siltä istumalta antaa järkevää päästästä.
Jos hän ei ole tasapainossa itsensä kanssa, niin hänen mieli, olo ja ajatukset muuttuvat hyvä kun ei tunneittain.
Teillä on täysi mahdollisuus saada suhteenne kuntoon, mutta se vaatii molemmilta paljon.
Miehen pitää haluata parantua ja sinun pitää jaksaa häntä tukea vaikka sitten välillä vain kaukaa.
Kyllä hän varmasti aidosti sinusta välittää, mutta ainakin oman kokemuksen mukaan, mies ei osaa pukea kriisissään sitä sanoiksi.
Mutta sinä pystyt sen hänestä näkemään! Katso tarkkaan silmiin...
tähän, mutta tais mennä bitti-taivaaseen.
siis juu, tilanne saattaa ratketa kun lyöt vaihtoehdot pöydälle.
Mutta muista että toinen ei todennäkösesti ole tasapainossa itsensä eikä asioidensa kanssa, joten hän saattaa tarvita aikaa asian sulatteluun ja miettimiseen, ja vaikka se on raskasta sinulle niin anna hänelle hetki.
Kyllä uskon että hän välittää sinusta aidosti, on vain hukassa oman elämänsä kanssa.
Ole ystävä hyvä onnellinen että hän tarvitsee sinua, ja sinun pitää itse puntaroida "jaksatko" tukea ja auttaa häntä vaikka sitten väillä kaukaakin...
Suhteenne on varmasti pelastamisen arvoinen, mutta se vaatii paljon työtä molemmilta, ja aikaa...Oletko miettinyt vaihtoehtoa että muuttaisitte yhteen asumaan?
monta kertaa yrittänyt sinulle vastata, en ymmärrä mikseivät ne tule läpi...
Oottelen hetken aikaa ja jos ei ala näkymään, vastaan uusiksi :)
Kyllä vastauksesi on tullut näkyviin. Kiitos neuvoistasi, on jotenkin helpompaa, kun saa jakaa toisen kanssa näitä ajatuksiaan ja murheita.
tunnumme olevan jotenkin samalla aaltopituudella, joten pyytäisin sinulta pientä palvelusta...
Voisitko käydä lukemassa susanne nimimerkillä kirjoittamani jutun joka tuolla aika lailla yläpäässä ja ennenkaikkea tänään kirjoittamaani, kaulakoruun liittyvä juttu.
Olisi kiva kuulla sinun mielipiteesi.
Juu niitä vastauksia tuli näkyviin roppakaupalla :)