Suomessa vaaditaan lisääntymiskyvyttömyyttä juridisen sukupuolen muuttamiselle. Tulevaan halllitukseen kohdistuu paineita lain muuttamiseksi, sillä Suomi on saanut kansainvälistä arvostelua asiasta.
Professori Riittakerttu Kaltiala-Heino Tampereen yliopistosta on sitä mieltä, että juridisen sukupuolen määrittely on yhteiskunnallinen asia.
– Tällä hetkellä lain vaatimukset voivat johtaa absurdeihinkin tilanteisiin. Prosessiin kuuluu, että tutkimusyksiköiden tulee todistaa, että henkilö elää pysyvästi vastakkaisen sukupuolen roolissa. Nykyisin kuitenkin lähtökohtana on, että jokainen voi toteuttaa sukupuolen kokemustaan haluamallaan tavalla.
Kaltiala-Heino pitää vanhanaikaisena myös vaatimusta hedelmättömyydestä.
– Suomi on saanut kansainvälistäkin kritiikkiä siitä. Tämäkin asia tulisi korjata laissa.
Setan puheenjohtaja Sakris Kupila on sitä mieltä, että juridisen sukupuolen pitäisi olla ilmoitusasia. Järjestö haluaa, että myös alle 18-vuotiaiden olisi mahdollista muuttaa juridista sukupuolimerkintää.
– Tämä on tärkeää siinä vaiheessa, kun nuori hakeutuu kouluun. Tiedetään, että jotkut eivät hae, koska heillä on väärä merkintä sukupuolestaan, sanoo Sakris Kupila.
On arvioitu, että yli prosentti aikuisväestöstä kokee identiteetikseen muun kuin oman biologisen sukupuolensa mukaisen identiteetin.
https://yle.fi/uutiset/3-10707095

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.