Nyt kun noita vaalimainoksia tulee kokoajan lenkkipolulla vastaan, ja huomasin esim. yhden jossa oli kasvoiltaan kaunis nainen muttei yhtään minkäänlaista "slogania" tai muutakaan tekstiä nimeä ja puoluetta lukuunottamatta. Niin tuli mieleeni, että onko esim. ehdokkaan kaunis pärstä joillekin jo riittävä syy äänestää tätä?
Eli (palstan miehille siis), ovatko äänestysperiaatteesi:
a) Kaunis nainen, äänestän häntä. En tiedä enkä välitä perehtyä hänen ajatusmaailmaansa ja periaatteisiinsa, vaan pelkkä ulkonäkö ratkaisee.
b) En äänestä naista. Nainen ei voi olla hyvä politiikassa. En äänestä naista edes silloin, kun vastaan tulisi sellainen naisehdokas jonka perusperiaatteet ja -arvot kävisivät yksiin omieni kanssa. Vain ja ainoastaan miesten johdolla voidaan tehdä tervettä politiikkaa.
c) Äänestän sukupuolesta riippumatta sitä henkilöä, jonka ajatusmaailma ja -arvot vastaavat omiani ja jolla on sellaiset periaatteet ja tavoitteet joita itsekin kannatan.
d) En äänestä.
Näistä vaihtoehdoista itse ymmärrän järkevinä vain c:n ja d:n. Itse en ole ikinä äänestänyt, ja olen eräällä toisella keskustelupalstalla saanut siitä ihan paskaakin niskaani, koska kuulemma se että jätän äänestämättä vääristää äänestystuloksia. Minusta taas, jos en varmuudella tiedä miksi joku tietty poliitikko olisi muita parempi, on minun parempikin jättää kokonaan äänestämättä kuin äänestää jotakuta täysin mutulla.
Äänestyspolitiikkanne/periaatteenne?
15
<50
Vastaukset
Valitsen Deen, sähköisesti kyllä äänestäisin
- vastalause
Ei mikään noista. Sukupuolella ei ole väliä mutta äänestän joko vihreitä tai vasureita pelkästään vastalauseena Sipilän kätyreille ja persujunteille.
Mulla ainakin on ollut aina vaihtoehto C, sillä äänestän aina henkilöä sukupuolesta riippumatta. En ole sukupuolta koskaan katsonut, vaan puoluetta ja ehdokkaan kannattamia asioita.
Mielestäni tärkeintä on ensisijaisesti se, että ehdokkaan arvomaailma ja ajatukset vastaavat omiani ja että hänen periaatteet ja tavoitteet ovat suurin piirtein sellaiset, joita itsekin kannatan.
e) Äänestän todennäköisimmin miestä. Ehdokkaalla tulee olla arvomaailma joka vastaa omaani (konservatiivi), ja noita on vähemmän naisissa.
Joo no ennen (viime pressanvaaleihin asti) oli d mutta maailma on mennyt niin hulluksi että taitaa pitää valita c nyt ensivaaleihin. Niin ja pressanvaaleissahan äänesti naista niin ei mulla sillätavalla sukupuolta kohtaan ole epäluuloa.
- Pimppimestari
Perussuomalaisia tulen äänestämään jotain miestä jolla on mahdollisimman radikaalit mielipiteet.
Pääasia että ääni menee perussuomalaisille. Aikaisemmin olen äänestänyt SDP tai Keskustaa. Alkaa menee yli maahanmuutto ja muu sekopäinen ajattelu. Antti Rinnekkin aivan feministi viher vasemisto kommunisti. Munat kuohittu ja tyhjät pussit enää Antti Rinteellä. Sielunsa myynyt. Tekee asiat samanlailla kuten Juha Sipilä. Puolueet eivät poikkea toisista mitenkään, kaikki samoja puolueita. Jussi Halla-ahon persut on vaihtoehto koska poikkeaa muista. Muut kilpailevat siitä kuka ajaa nopeammin Suomen jyrkänteeltä alas. - Pimppimestari
Äänestän jotain mahdollisimman maskuliinista ja radikaalia miestä Perussuomalaisista. Sellaista johtajaa eikä mitään kuohittua feministi ämmää joka on epävarma sukupuolestaan kasvaako edes muna lahkeessa. Miehen pitää olla mahdollisimman poliittisesti epäkorrekti ja sanoa asiat suoraan yhtään kaunistelematta. Sellaiset ämmän puheet joista puuttuu asia, sellaisia puhuu vain Sauli Niinistön kaltainen ämmä ja muut EU persreijän nuolijat. Sellainen ehdokas on minun mieleen joka ottaa oppia Hitlerin Saksan politiikasta mm. moottoriteistä ja luonnonsuojelusta ja eläinten suojelusta.
- Pimppimestari
Haluan että tämä Suomen kansa löytää yhteishengen uudelleen ja herää painajaisesta. Alkaa uusi yhteisöllinen oman kansan edun tavottelu. Ja oman kansan identiteetti herää sydämmen palossa. Ja Suomalaiset tajuaisivat että me ollaan poikkeuksellinen kansa, että me poiketaan muista kansoista. Meidät osataan erottaa ulkomaillakin muista kansoista. Meillä on omat erityispiirteet. Ja me tunnustaisimme olevamme Suomen kansana yhtä, meillä on synnynnäinen sama olemus. Siitä syntyy taivaallinen energia! Kuvitelkaa.
- Ätmelsson
Näkemysten tulisi kohdata ja ei mielellään saisi olla nainen. Eli B ja c välimaastoon
- ahdistaa
Onko sillä oikeastaan mitään väliä miten äänestää vai äänestääkö ollenkaan, kun kuitenkin puolueiden kannatus on tällä hetkellä melko tavanomainen ja valta jakautuu monille eri tahoille? Jos yhteiskunnassa olisi tapahtumassa jotain todella huolestuttavaa niin sitten olisi tietysti eri tilanne. Omien aatteiden ajaminen äänestämällä on vähän itsekästä koska miksi minun aatteet olisivat sen parempia kuin muidenkaan.
- hienoahienoa
Lähinnä c, mutta enemmänkin äänestän puoluetta, enkä henkilöä. Kannattaa muuten tehdä vaalikone myös siten, että laittaa vastauksen päin vastoin kuin olisi tarkoitus, niin saa vähän erilaista perspektiiviä äänestykseen tällä menetelmällä ne mukamas huonoimmat vaihtoehdot saattavatkin olla eri porukkaa kuin mitä olisi jos olisi äänestänyt about toisin päin.
D. En äänestä siksi, koska en näe siinä mitään järkeä. Nykyinen päätäntäjärjestelmä on minusta niin korruptoitunut, että siellä on ihan sama istua persu, kokkare tai kepulainen.... narut noitten marionettien yllä johtaa pankkiireiden käsiin.
Ja ei nämä henkilövaalit ole.... puolueet siellä ne äänet todellisuudessa saa. Ja puolueet on kaikki ostettu jo.
Mutta onpahan kansalla jotain jännäämistä vaalisunnuntaina.... en vaan itse jaksa turhaa käydä vaivaamassa itseäni äänestämällä...- suomireform
Oma puolueohjelma olisi mm seuraavanlainen.
-Ulkomaisten yritysten kuppaaminen suomessa tulisi pysäyttää välittömästi, jos eiv'ät pysty toimimaan tarpeeksi eettisin tavoin jne.
-kaivoslakiin muutoksia välittömästi/suomen kansallisomaisuuksien myyminen(lahjoittaminen melkeenpä) lopetettava välittömsäti, tekijät vastuuseen.
- työntekijän hyvinvointia/oikeuksia petrattava.
-suomalaisten syntyvyyttä voitaisiin koittaa nostaa esim Unkarin mallilla.
-suomalaista yrtittäjyyttä tuettava(rahaa olisi varmasti tiettyjen leikkausten jälkeen)
-oikeusjärjestelmän uudistaminen
-Brysselin vaikutusvaltaa vähennettävä dramaattisesti.
-ilmastonmuutostrendiä tutkittava kriittisesti
-kehitysavun leikkaaminen 50-70%
-hyväveliverkostojen kitkeminen/epäkelpojen ministerien, poliitikkojen erottaminen ym teot julkisiksi, jos henkilöiden toimisi tarkoituksellisesti yhteiskunnan hyvinvointia vastaan, erotus ja ammatinharjoitus kieltoa 5 vuotta jne.
-yleisradion totaalinen reformointi, asiat jatkossa esitettävä puolueettomasti ja poliittisesti epäkorrektisti, "marxismin" ja muun degeneroivan materiaalin esittäminen lopetettava.
-haittamonikulttuurin ja maahanmuuton kitkeminen, esim suomen kansalaisuuden saamisen ehdoksi 5-10 vuoden tarkastelujakso.
-kulttuurit/uskonnot jotka ovat vahvasti länsimaisen maailmankatsomuksen kanssa ristiriidassa, kiellettävä.
-lisää rahaa/resursseja koulutukseen.
-suomen kadut turvallisiksi, poliisien resursseja lisättävä.
-rikoksiin syyllistyvien maahanmuuttajien/pakolaisten ym ulkomaalaisten rikollisten välitön karkoittaminen heidän syyllistyessä tietynasteisiin rikoksiin.
-pakolaisten auttaminen lähtömaissa/eun ulkorajoilla
- suomen sotilaallinen liittoutumattomuus, tiedustelua parannettava, esim venäläisten maakauppojen pakkolunastus jne. idiootit..
Siinä nyt oli muutama, löytysköhän ketään kuka ajais näitä asioita. - äänestäntotuutta
Hyvä pointti että miten äänestät, minä äänestän totuuden puolustajaa, tai ainakin luulen niin tekeväni.
- mklbgflrt
Vaihtoehto c2) Äänestän sitä naispuolista henkilöä, jonka ajatusmaailma ja -arvot vastaavat omiani ja jolla on sellaiset periaatteet ja tavoitteet joita itsekin kannatan. Eipähän pääse ainakaan tasa-arvonaiset syyllistämään siitä, että miestä äänestämällä estän tasa-arvon toteutumista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1013522Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3091896Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471717- 971582
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4141535Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21430Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4311428Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431190MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar291034Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3581030