Kauppalehti paljasti vuonna 2016, että Nokian Renkaat oli vuosien ajan manipuloinut rengastestien tuloksia. Yhtiö myönsi lähettäneensä lehtien testeihin renkaita, joiden ominaisuuksia on paranneltu. Pian Nokian Renkaat kertoi lopettaneensa testejä varten tehtyjen renkaiden valmistuksen.
Yhtiö on ollut esillä aiemmin myös rengasresepteistä. Aamulehti uutisoi lokakuussa 2016 Nokian Renkaiden antaneen väärää tietoa renkaistaan vuosien ajan.
Yhtiö oli väittänyt valmistavansa Pohjoismaihin erilaisia renkaita kuin Keski-Eurooppaan, vaikka todellisuudessa renkaita valmistettiin kahdelle eri markkina-alueelle samoilla resepteillä. Rengassarjojen hintaero on ollut kuluttajille satoja euroja.
On myös syytä tutkia miten on rahoitetu ja mitä on tutkittu "Turvallinen Liikenne 2000"- nimen peittämänä nastarenkaiden markkinoimiseksi väärennetyin tutkimustuloksin VTT:n kanssa, Trafin ja Liikenneministeriön rahoilla. Veronmaksajalla on tähän oikeus!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tällä kokoonpanolla ei millään voi aikaansaada puolueetonta tutkimusta autonrengasasioissa:
https://www.vtt.fi/sites/tl2025/nykyiset-jäsenet
Yhtiön sivuilla tiedotteet voi hakea esim. Teknisen yleisaikakauslehden nimi. 11 osumaa. Testivoittaja 8 osumaa.
Hyviä testituloksia, testivoittajoa ja hyviä testituloksia näkyy olevan. Kuka vastaa näistä?
Jos on tehty kymmenen vuoden aikana vakavia virheitä, miten kannetaan vastuu?