Neuvostoliitolla mitään ihmismassoja ollut !

Kummaa pulinaa miten Neuvostoliitolla olisi viime sodassa ollut ties mistä lähteestä ammentaa loputtomat ihmismassat sotilaina rintamalle. Saksa keksi koko jutun häviötään puolustellakseen.

Jos vertaamme kolmea suurta eli Länsivallat, Saksa liittolaisineen ja Neuvostoliitto niin NL:hän näistä kolmesta oli pienin, ei siis mikään miljardin ihmisen Kiina. NL:n väkiluvusta oli vuoden -42 lopulla kymmeniä prosentteja Saksan hallinnassa, eivät niiden alueiden ikäluokat olleet kutsunnoissa rintamalle menossa.

NL kykeni tehokkaimmin saattamaan maansa sodankäyntiin, nerokas johto ja kansa. Jo vuoden -42 lopulla NL:n sotamateriaalituotanto ylitti Saksan ja sen liittolaisten tuotannon vaikka valtavat teollisuusalueet oli juuri menetetty. Kesällä -43 NL tuotti kaikkea jo tuplaten Saksaan ja sen liittolaisiin verrattuna.

Aika kumota tämä Saksan luoma myytti.
9256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 92

Vanhimmat

Massojen illuusio saattoi johtua siitä, että Neuvostoliiton sotilasjohto ei piitannut miestappioista pätkääkään, vaan painoi päälle armottomasti välittämättä yhtään siitä, että yhtä saksalaista kohti kaatui kymmenen venäläistä. Ei mitään väliä.

Eihän tuollainen asenne vastapuolella voi aiheuttaa muun kuin uskon, että siellä puolella on miehiä loputtomasti, kun niitä on varaa uhrata tuolla tavalla.

Äänestä

"NL kykeni tehokkaimmin saattamaan maansa sodankäyntiin, nerokas johto ja kansa. "
Siinä mielessä nerokas, että osasi hyvin hävittää kommareita kuleksimasta maan päältä. Tuskin muut olisivat kyenneet samaan vaikka olisivat yrittäneet. Jenkit/britit olisivat tuolla henkilö- ja kalustoylivoimalla menettäneet 1/100 siitä määrästä mitä ryssä "osasi,"
Taitaa olla vain typerää trollia koko avaus.

Äänestä
  • "Taitaa olla vain typerää trollia koko avaus. "

    No kumositkos avauksesta jonkun tosiasian, edes yhdenkään ? Sinä itse tässä se trolli olet !

    Äänestä

Pelkästään virolaisia palveli Puna-Armeijassa 40 000 eli suunnilleen nykyisen Pärnun asukasluvun verran. Neukkujen massojen käyttö tykinruokana tuntui pienillä alueilla ja Ukrainassa. Isovenäläisestä Puna-Armeijan voimasta noin viisitoista prosenttia oli Leningradissa motissa. Pohjoisvenäläiset sotivat käytännössä kokonaan jouluun 1944 asti Suomea ja Saksaa vastaan. Georgian väestörakenteeseen tuli pysyvä lommo sodan seuraksena.

Äänestä
  • Virolaiset ovat aina osanneet valita puolensä, isäntänsä ja häviönsä. Siitä heille kunnia. Muutahan heillä ei ole kuin ikuinen häpeä. Tuokin on iso asia pienelle kansalle.

    Äänestä

  • SeAravakasteinen kirjoitti:

    Virolaiset ovat aina osanneet valita puolensä, isäntänsä ja häviönsä. Siitä heille kunnia. Muutahan heillä ei ole kuin ikuinen häpeä. Tuokin on iso asia pienelle kansalle.

    Onhan se kieltämättä hankala selittää oikeistohörhöille Suomessa miten SS-joukoissa palveli vähemmän virolaisia kuin Puna-Armeijassa. Virolaisista SS-miehistä muutama on saattanut olla vironruotsalainen.

    Äänestä

  • SeAravakasteinen kirjoitti:

    Virolaiset ovat aina osanneet valita puolensä, isäntänsä ja häviönsä. Siitä heille kunnia. Muutahan heillä ei ole kuin ikuinen häpeä. Tuokin on iso asia pienelle kansalle.

    Virolaisia SSW-miehiä oli Suomeen nähden kymmenkertainen määrä eli n. 15.000.

    Ei sota-aikana mies aina itse päättänyt, missä soti!

    Äänestä

  • Virolaisia oli SS-joukoissa eri aikoina, eri tehtävissä yhteensä 38 000. Lisäksi Suomen puolustusvoimissa palveli 3500 virolaista eli enemmän kuin NL:n puolella PAKOLLA otettuna.

    Äänestä

  • vapaus-isänmaa kirjoitti:

    Virolaisia oli SS-joukoissa eri aikoina, eri tehtävissä yhteensä 38 000. Lisäksi Suomen puolustusvoimissa palveli 3500 virolaista eli enemmän kuin NL:n puolella PAKOLLA otettuna.

    No luuletko sitten, että Virossa SS- joukkoihin liittyminen oli vapaaehtoista?
    No ei ollut, saksalaiset järjestivät kutsuntoja, ja Suomeen hakeuduttiin lähinnä sen takia, että ei haluttu Saksan SS- joukkoihin.
    Jostain syystä virolaisista halutaan luoda mielikuvaa jonain natseina, mikä ei pidä paikkaansa, pieni vähemmistö tosin kannatti.
    Todellisuudessa miehitetyssä maassa ei ollut vaihtoehtoa liittymiselle joko puna-armeijaan tai Saksan SS- joukkoihin.

    Äänestä

  • pakko.oli kirjoitti:

    Virolaiset liittyivät molempiin ryhmiin lähinnä ruoan takia. Suomeen paenneet olivat sitä pienen vähemmistön muodostavaa keskiluokkaa jota venäläiset eivät onnistuneet lahtaamaan. Viro oli käytännössä jo jouluna 1940 lähellä nälänhätää. Enemmistö virolaisten maanviljelijöiden tuottamasta meni venäläisten ja saksalaisten suihin.

    Äänestä

  • vapaus-isänmaa kirjoitti:

    Virolaisia oli SS-joukoissa eri aikoina, eri tehtävissä yhteensä 38 000. Lisäksi Suomen puolustusvoimissa palveli 3500 virolaista eli enemmän kuin NL:n puolella PAKOLLA otettuna.

    No älä ny viitti. Millä ne olisi jokaista Viron kolkkaa kavunneet. Vahvuuksien rauhanikaisista joukkojen määristä nostettiin neukuissa asteittain. Sotilaat pysyivät lähinnä kaupunkien kasarmeissa ja NKVD teki korkeintaan pikavisiittejä maaseudulle. Menivät puna-armeijaan, koska sieltä sai näiden kerskuman 'vauraan' luokkayhteiskunnan sijaan vaatteita ja ruokaa. NLVD:n remmissä pystyi estämään sukunsa hameväen raiskaukset.

    Äänestä

  • SeAravakasteinen kirjoitti:

    Virolaiset ovat aina osanneet valita puolensä, isäntänsä ja häviönsä. Siitä heille kunnia. Muutahan heillä ei ole kuin ikuinen häpeä. Tuokin on iso asia pienelle kansalle.

    Etkö osaa yhtään hävetä tuollaista kirjoittaa: "Virolaiset ovat aina osanneet valita puolensa, isäntänsä ja häviönsä. Siitä heille kunnia. Muutahan heillä ei ole kuin ikuinen häpeä. Tuokin on iso asia pienelle kansalle".

    Se ikuinen häpeä on sinun päälläsi, kun ei ole järkeä tajuta sitä, että Viro on ollut imperialististen roistovaltioitten ympäröimä jotka ovat säälittä ryöstäneet Viroa vuosisatojen ajan.

    Ei Neuvostoliitto ollut yhtään parempi siinä suhteessa kuin Natsi-Saksakaan.
    Eikä ollut parempi Neuvostoliittoa edeltänyt Venäjäkään .

    Näkeehän tuon kirjoituksestasi, että et ymmärrä Viron ja sitä ympäröivien roistovaltioiden kokoeroa ollenkaan.

    Äänestä

Quorassa annettiin venäläisten osuudeksi neukun kokonaistappioista vain 66,40 prosenttia. Annettuun lukuun on sisällytettävä Suomessa ja Baltian maissa sekä Leningradin alueella kuolleet. Leningrad oli sivurintama joulusta 41 kesään 44. Pieniä kansoja kohdeltiin kuin tapettavaa massaa.

Äänestä
  • Venäläisten osuus Neuvostoliiton väestöstä oli sodan aikana n. 3/4 osaa. Vuonna 1941 joulukuussa Neuvostoliiton väestö joka ei ollut Saksan miehittämällä alueella oli 110 miljoonaa. Akselivaltojen ja Suomen väestö oli yhteensä (ilman Japania) oli 163 miljoonaa. Tosin aktiivisesti NL:lää vastaan sotivat vain Saksa, Suomi, Unkari ja Romania joiden yhteenlaskettu väkimäärä oli 105 miljoonaa. Saksan väestöön ei ole laskettu tsekkejä. Brittiläisen kansainyhteisön valkoisen väestön määrä oli 95 miljoonaa ja USA:n koknaismäärä130 miljoonaa. Brittien määrä yksistään 45 miljoonaa.

    Äänestä

Venäläiset tuskin oliskvat saaneet vallattua Velikije Lukia ilman virolaista massaa.

Äänestä
  • Velikije Lukin alkuperäinen nimi on Tverin karjalaisten antama Valkia Laukaa (valkia = valkea).

    Äänestä

Siperiasta haalittiin alkuperäiskansoja taistelemaan mm Suomea vastaan, joka oli suuri vääryys alkuperäisväestöä kohtaan, joka voidaan lukea SSSR:n rikokseksi.

Äänestä
  • Lienee samanlainen vääryys mitä se oli kun Ruotsi haki Suomesta alkuperäiskansaa sotiinsa Keski- ja Itä-Eurooppaan.

    Äänestä

  • Suomessa oli muistaakseni paljon Keski-Aasian porukkaa. Sota verotti raskaasti heidän massojaan. Siperian alkuperäiskansat olivat määrältään liian pieniä. Venäläisillä näyttää olleen tavoitteena pistää aina ei-venäläiset eteensä. Latvialaisista niin sanotuista tovereista ei käytännössä jäänyt mitään jäljelle kesän 1941 jälkeen. Elossa selvinneille virolaisille ja latvialaisille kommunisteille annettiin vuoden 1945 jälkeen muodollisia virkoja.

    Äänestä

  • "Venäläisillä näyttää olleen tavoitteena pistää aina ei-venäläiset eteensä."

    Pikemminkin päinvastoin. Primitiivisten Keski-Aasian tasavaltojen väestön miespuolisen osan tappiot olivat keskimäärin selvästi pienemmät kuin mitä olivat Venäjän ja Ukrainan miespuolisen väestön tappiot vaikka juutalaisosuuskin laskettaisiin mukaan. Näitä vähemmistökansallisuuksia kuten joitakin kirgiisejä pantiin suhteessa enemmän takalinjoille ja tukiporukkoihin kuin taistelujoukkoihin.

    Se että saksalainen ja ehkä jopa suomalainen propaganda mielellään kuvasi "vinosilmäisiä" sotavankien joukoissa oli tyypillistä manipulointia. Niin liittoutuneetkin tekivät kun valitsivat kuvattavikseen kaikkein nuorimmilta näyttäviä saksalaisia sotilaita luodakseen myytin siitä että Saksa soti vain lapsisotilailla sodan loppuvaiheessa.

    Äänestä

  • Penna-Tervo kirjoitti:

    "Venäläisillä näyttää olleen tavoitteena pistää aina ei-venäläiset eteensä."

    Pikemminkin päinvastoin. Primitiivisten Keski-Aasian tasavaltojen väestön miespuolisen osan tappiot olivat keskimäärin selvästi pienemmät kuin mitä olivat Venäjän ja Ukrainan miespuolisen väestön tappiot vaikka juutalaisosuuskin laskettaisiin mukaan. Näitä vähemmistökansallisuuksia kuten joitakin kirgiisejä pantiin suhteessa enemmän takalinjoille ja tukiporukkoihin kuin taistelujoukkoihin.

    Se että saksalainen ja ehkä jopa suomalainen propaganda mielellään kuvasi "vinosilmäisiä" sotavankien joukoissa oli tyypillistä manipulointia. Niin liittoutuneetkin tekivät kun valitsivat kuvattavikseen kaikkein nuorimmilta näyttäviä saksalaisia sotilaita luodakseen myytin siitä että Saksa soti vain lapsisotilailla sodan loppuvaiheessa.

    Keski-Aasiassa on iranilainen kansa jonka edustajia käytettiin Suomea vastaan. Venäläisten tappiot eivät lopulta olleet kovinkaan riipaisevia, koska Euroopan puoleisen Pohjois-Venäjän merkitys neukun muihin osiin oli vähäinen. Tankkeja tuotettiin 1941 evakuoinnin jälkeen Volgalla ja Uraalilla eikä Leningradissa. Ukrinalaisilla, georgialaisille ja Baltian kansoille tappiot olivat väestörakenteen, talouden ja kulttuurin kannalta korvaamattomia.

    Äänestä

  • Kissinger kirjoitti:

    .....Keski-Aasiassa on iranilainen kansa....

    Vain Iranissa on suuri iranilainen kansa eli mitä kansaa haluat tarkoittaa. Neukkulassa ovat enimmäkseen turkkilaisia kansoja, suurimpana uzbekit.

    Äänestä

  • vähän.iranilaisia kirjoitti:

    .....Keski-Aasiassa on iranilainen kansa....

    Vain Iranissa on suuri iranilainen kansa eli mitä kansaa haluat tarkoittaa. Neukkulassa ovat enimmäkseen turkkilaisia kansoja, suurimpana uzbekit.

    Sinä typerä luupää. Iranilainen Tadzhkistan on asukasluvultaan Keski-Aasian kolmanneksi suurin valtio.

    Äänestä

Ennenkuin alatta väittämään mitään tutkikaa Neuvostoliiton väestötilastoja ja verratkaa niitä Suur-Saksaan (Saksa, Itävalta, sudeettialueet, saksankieliset lähialueet Puolassa, Ranskassa jne). Päädytään väestösuhteeseen joka oli 170 miljoonaa vs. 82 miljoonaa sodan puhjetessa.

Toisaalta on myös syytä huomioida se että Saksassa syntyvyys aleni voimakkasti noin vuosista 1912-14 alkaen ja saavutti pohjalukemansa 1920-luvun loppupuolella. Siis vaikka väestösuhde oli Suur-Saksalle vähemmän epäedullinen 1:2.1 oli 1920-luvun toisaalta pienet saksalaiset toisaalta hyvin suuret neuvostoliittolaiset johtamassa siihen että käytännössä Neuvostoliitolla oli 3 kertaa enemmän tykinruokaa kuin Saksalla. On myös muistettava että tiettyä osa ikäluokasta oli joko asepalvelukseen kelpaamatonta mutta jota myös sotateollisuus ammattitaitoisuutensa puolesta tarvitsi. On olemassa Saksan virallinen dokumentti vuoden 1943 alussa jossa määriteltiin uuden kutsuntaikäluokan kooksi vain noin 530 000 miestä. Tätä voidaan pitää lähtökohtana sille miten suuria peruuttamattomia tappioita (kaatuneet, kadonneet, invalidisoituneet) Saksa kesti. Ilmeisesti Neuvostoliitolla vastaava (mies)ikäluokan koko on ollut 1.6-1.8 miljoonaa.

Neuvostoliitolle helpotusta toi vuonna 1944 "vapautetut" alueet jolta saatiin nopeasti satoja tuhansia miehiä tykinruoaksi.

Äänestä
  • Bulgarialaiset eivät edes julistaneet sotaa neukulle ja joutuivat silti lihamyllyyn neukun naidessa niiden naisia rintaman takana,

    Äänestä

  • Minulle on täysin yhdentekevää jos slaavilaiset naivat toisiaan. Sitäpaitsi bulgarilaiset naiset ovat hemmetin hyvännäköisiä.

    Äänestä

  • Neuvostoliitossa raivosi nälänhätä 1921-24 jolloin mm. Ukrainassa kuoli 5-14 miljoonaa ihmistä. Takana oli myös verinen sisällissota. Mitään suuria ikäluokkia ei ole voinut syntyä. Kyse on neuvostoliiton propagandasta.

    Äänestä

Yleisnimellä siperialaisia olivat talven -42 taisteluissa suomalaisia vastaan olleet hyvinvarustettu divisioona, jotka olivat sitkeää porukkaa mm Goran kylässä Syvärin takana.

Äänestä
  • Venäläisten tappioita tilastoitaessa pitää ottaa huomioon puoliveriset. Stalinin aikana puoliverisiä rohkaistiin rekisteröitymään isovenäläisiksi. Oikeat isovenäläiset muodostivat puoliveriset poistettuna neukun kokonaistappioista korneintaan puolet, vaikka jaksavat kerskua kaataneensa Saksan yksin. Venäjällä ei ole koskaan katsottu suomensukuisia hyvällä ja saksalaisviha lisääntyi vuoden 1933 jälkeen. Venäjän alueen venäläisistä joukoista kaikilla alueilla ainakin puolet olivat puhtaita isovenäläisiä määritelmästä riippuen. Pitää ensin tietenkin selvittää perustuuko venäläisyys kieleen vai geeniin. Venäläiset itse perustavat sen kieleen, koska homogeenista venäläkstä rotua ei ole

    Äänestä

"NL:n+sotamateriaalituotanto+ylitti+Saksan..."++joo+kun+valitaan+materiaaliksi+kapella+sektroilla+vain+tykit,+käsiaseet+ja+panssarit.+Lentokonetuotantokin+NL:ssa+on+syytä+asettaa+omaan+raamiinsa+sillä+komponentteja,+radiot,+elektroniikka+ja+eteenkin+alumiini+tuli+suurelta+osin+länsimaista.+Neuvostoliittohan+olisi+voinut+valmistaa+vain+60+000+lentokonetta+omalla+alumiinillaan.+Länsimaat+tuottivat+prosessissa+ensin+alumiinin+ja+sitten+toimittivat+sen+Neuvostoliittoon.+Mitä+taas+näihin+tankkeihin+tulee+niin+vuoden+1942+lopulla+koko+panssarituotanto+(ml+telatykit+ja+rynnäkkötykit)+Saksassa+muodostivat+alle+4%+Saksan+sotatuotannosta.Vasemmistolaisissa+minua+on+aina+kiusannut+heidän+kyvyttömyytensä+ymmärtää+tuotantoprosesseja.+Heillä+on+kumma+neuvostoliittolainen+tapa+verrata+paskaa+ja+timanttia+mittaamalla+vain+painot+ja+unohtamalla+yksikön+arvot.

Äänestä
  • kumma neuvostoliittolainen tapa verrata paskaa ja timanttia mittaamalla vain painot ja unohtamalla yksikön arvot.

    Kun verrataan suomalaista porvaristoa suomalaiseen työväkeen niin silloin verrataan paskaa timantteihin.

    Äänestä

  • näin-vaan-on kirjoitti:

    kumma neuvostoliittolainen tapa verrata paskaa ja timanttia mittaamalla vain painot ja unohtamalla yksikön arvot.

    Kun verrataan suomalaista porvaristoa suomalaiseen työväkeen niin silloin verrataan paskaa timantteihin.

    Ketale on hurjistunut :)
    Aiheesta ei ymmärrä mitään ja tapansa mukaan vähän suuttuu, kun jälleen kerran sai nenilleen.

    Äänestä

  • ketaleen_ikiliikkuja kirjoitti:

    Ketale on hurjistunut :)
    Aiheesta ei ymmärrä mitään ja tapansa mukaan vähän suuttuu, kun jälleen kerran sai nenilleen.

    .....Aiheesta ei ymmärrä mitään....

    Hahaa, eskarilainenkin jo ymmärtää, että kun verrataan suomalaista porvaristoa suomalaiseen työväkeen niin silloin verrataan paskaa timantteihin, Sekös sinua siellä äärioikealla nyppii kun luit totuuden itsestäsi.

    Äänestä

  • et.ole.timantti kirjoitti:

    .....Aiheesta ei ymmärrä mitään....

    Hahaa, eskarilainenkin jo ymmärtää, että kun verrataan suomalaista porvaristoa suomalaiseen työväkeen niin silloin verrataan paskaa timantteihin, Sekös sinua siellä äärioikealla nyppii kun luit totuuden itsestäsi.

    Olet niin tavattoman yksinkertainen ja mistään tietämätön tapaus, että vaikea uskoa todeksi...
    Miten voit kuvitella edes, että jokin mitä sinun suusta tulee, voisi millään lailla loukata ketään, kellä enemmin kuin 2 aivosolua??? Kun on kanssasi eri mieltä, tietää olevansa oikeassa. Jos haukut minua paskaksi, niin totuus toki on siinäkin päinvastainen. Ja tiesinhän minä sen ennestään :)

    Äänestä

  • "Heillä on kumma neuvostoliittolainen tapa verrata paskaa ja timanttia mittaamalla vain painot ja unohtamalla yksikön arvot. "

    Idiootin maailmankuvassa lännessä valmistettu alumiiniköntti lentokoneen valmistusta varten on jalostusarvoltaan timantti ja neukun valmistama aikansa maailman paras ps-vaunu on pelkkää paskaa.

    Tietysti noinkin voi vertailla kun purut kaalissa ovat riittävän homeessa kuten äärioikealla kuuluu ollakin. Eihän siihen porukkaa edes pääse mukaan ellei ole tyhjä pää ja suuri suu ja isot nyrkit ja valmis hyppypotkuilla tappamaan ihmisiä.

    Äänestä

  • kaaliaivoille kirjoitti:

    "Heillä on kumma neuvostoliittolainen tapa verrata paskaa ja timanttia mittaamalla vain painot ja unohtamalla yksikön arvot. "

    Idiootin maailmankuvassa lännessä valmistettu alumiiniköntti lentokoneen valmistusta varten on jalostusarvoltaan timantti ja neukun valmistama aikansa maailman paras ps-vaunu on pelkkää paskaa.

    Tietysti noinkin voi vertailla kun purut kaalissa ovat riittävän homeessa kuten äärioikealla kuuluu ollakin. Eihän siihen porukkaa edes pääse mukaan ellei ole tyhjä pää ja suuri suu ja isot nyrkit ja valmis hyppypotkuilla tappamaan ihmisiä.

    On sitä muutakin aseita kuin ps-vaunut. Tunkio pärjäsi pelkästään tuottamalla enemmän patarautaa ja miinanpolkijoita.

    Äänestä

Se on paskalla leikkinyt ikänsä!

Äänestä

Kesällä - syksyllä -42 Saksalla liittolaisineen oli N-liittoa vastassa n. 4,2 milj. miestä hyvin länsiasein varustettuina. Kyllä sillä joukolla olisi pitänyt neukkulandian kaatua, olihan siellä vastassa maailman huonoin ja tyhmin kansa, jolla maailman huonoin ja tyhmin johto. Minkään muun ratkaisun ei pitänyt olla mahdollinen.

Äänestä
  • Ja silti ei ollut tarpeeksi miinanpolkijoita menemään Berliiniä ja Viipuria pitemmälle. Korean sodassa tuo tunkio suorastaan pelkäsi uutta maailmansotaa.

    Äänestä

  • "Kyllä sillä joukolla olisi pitänyt neukkulandian kaatua, olihan siellä vastassa maailman huonoin ja tyhmin kansa, jolla maailman huonoin ja tyhmin johto. "
    Silti hyökkäsivät ylivoimaa vastaan, kuten koko ajan siihen mennessä. Jos ryssä olisi osannut sotia kuten britit ja jenkit, ei natsit olisi päässeet lähellekään noin pitkälle. Berliini olisi vallattu puolta nopeammin, 1/10 ryssien tappioista.

    Äänestä

Stallari:"Kummaa pulinaa miten Neuvostoliitolla olisi viime sodassa ollut ties mistä lähteestä ammentaa loputtomat ihmismassat sotilaina rintamalle. Saksa keksi koko jutun häviötään puolustellakseen."

Sodan syttyessä Puna-armeijalla oli aseissa noin 5,4 miljoonaa miestä. Lisäksi oli kolutettua reserviä noin 15 miljoonaa. Sodan aikana kutsuttiin uusina palvelukseen ikäluokat 1921-27 a 1,5 miljoonaa eli noin10 miljoonaa miestä sekä lisäksi noin 0,8 miljoonaa naista.
Kaikkiaan siis noin 30-32 miljoonaa.

Tästä joukosta kaatui noin 12 miljoonaa ja suuri osa muista haavoittui, monet useaan kertaan.

Sodan päättyessä aseissa oli noin 11 365 000 henkilöä ja armeijan kirjoilla oli lisäksi noin kaksi miljoonaa siviiliä ja muita aseettomina palvelevia.

Sodan tappiot veivät lähes kokonaan ikäluokat 1915-1923. Se vääristi NL:n väestörakennetta vuosikymmenet.

Äänestä
  • Mihin lähteeseen perustuu 12 miljoonaa kaatunutta?
    Sotavankeudessa, ja myöhemmin haavoittumisen seurauksena ja sairauksiin kuolleet eivät ole kaatuneita.

    Äänestä

Ainoa+tekijä+joka+kasvatti+NL:n+mieslukumäärää+oli+vuosien+1921-1928+selvästi+korkeampi+syntyvyys+NL:ssa+Saksaan+verrattuna.+Saksan+syntyvyys+oli+hyvin+alhainen+1920-luvulla+ja+kääntyi+nousuun+vasta+1933.++Olen+tuonut+jo+aiemmin+esille+että+näistä+1920-luvun+miesikäluokista+Saksa+kykeni+rekrytoimaan+asevoimien+palvelukseen,+kun+epäkelvot+ja+siviilipuolelle+määrät+vähennetään,+vain+noin+520,000+nuorta+miestä.++Saksalla+oli+selvästi+isommat+ikäluokat+vuosina+1905-1915+syntyneissä+mutta+heistä+suurempi+osa+tarvittiin+tuotannossa+ja+hallinnossa.+Saksalla+oli+todellakin+ns.+tykinruoasta+pula.+Kun+ajatellaan+haavoittuneita+niin+keskimäärin+heistä+63%+palasi+takaisin+taistelujoukkoihin+mutta+37%+menetettiin.+Käytännössä+tämä+merkitsi+sitä+että+nämä+pahasti+haavoittuneet+olivat+lukumääräisesti+1.5+kertaiset+kaatuneisiin+verrattuna+joten+jos+Saksa+menetti+200,+000+miestä+kaatuneina+niin+kaikkiaan+keskimäärin+noin+500,000+miestä+oli+menetetty+pysyvästi+taistelujoukoista+(++kadonneet/sotavangit+päälle).+Osa+haavoittuneista+oli+myös+niin+heikossa+kunnossa+että+heidän+oli+kokonaan+vapautettava+palveluksesta.+Heistä+ei+ollut+edes+'takalinjojen+sioiksi'.Näistä+tiedoista+saadaan+selville+että+jo+vuoden+1941+tappiot+itärintamalla+alkoivat+verottaa+Natsi-Saksan+tykinruokaa.+Neuvostoliitolla+oli+ilmeisesti+1920-luvun+korkean+syntyvyyden+takia+noin+3+kertaa+ellei+peräti+3.5+kertaa+suuremmat+nuoremmat+ikäluokat.+Sen+sijaan+1910-luvulla+syntyneiden+osalta+NL+oli+"vain"+2.5+kertaa+vahvempi+tässä+katsannossa.

Äänestä

Saksan+armeija+oli+suurinpiirtein+90%:sti+hevosvetoisten+bulkkidivisioonien+koostumus.+Vain+10%+divisioonista+oli+motorisoituja+ja+motorisoitumisastekin+oli+perin+vaatimaton.+Panssaridivisioonissa+usein+vain+yksi+pataljoona+(korkeintaan)+liikkui+panssaroiduissa+ajoneuvoissa.+Monissa+SS-divisioonissa+joita+väitettiin+motoroiduiksi+oli+sama+tilanne+ja+eräissä+ei+riittänyt+edes+kuorma-autoja+grenatööripataljoonien+kuljetukseen+vaan+otettiin+Suomen+armeijan+tavoin+fillarit+käyttöön.+Saksan+panssari-+ja+motorisoitu+armeija+on+natsipropagandan+myyttejä.

Äänestä
  • Ja mitähän tekoa tällä on NL:n ihmismassojen kanssa?

    "Mihin lähteeseen perustuu 12 miljoonaa kaatunutta?"

    Mm. Suuren isänmaallisen sodan historiaan sekä aivan yleisiin länsimaisiin tietoihin. Vaihteluväli on 11-14 miljoonaa.

    "Sotavankeudessa, ja myöhemmin haavoittumisen seurauksena ja sairauksiin kuolleet eivät ole kaatuneita."

    Voi olla, että tuo 12 miljoonaa sisältää nuokin.

    NL:n kaikki ihmistappiot arvioidaan 27 miljoonaksi.

    Ei ihme, että Venäjällä yritetään sodan muistelu supistaa vain voiton juhlimiseen. Totuus voi olla liian vaikeaa hyväkyä vieläkin. Valtavat tappiothan johtuivat paljolti neuvostojohdon virheistä.

    Äänestä

  • "Ei ihme, että Venäjällä yritetään sodan muistelu supistaa vain voiton juhlimiseen. Totuus voi olla liian vaikeaa hyväksyä vieläkin."

    Voiton päivänä piti juhlia 'puhdasta voittoa'! Siksi esim. sodassa vammautuneita tai invalideja kehotettiin jäämään kotiin! Voiton hintaa ei millään tavalla saanut tuoda esiin!

    Äänestä

N-liitossa oli sodan alkaessa ehkä n. 180 milj. ihmistä. Näistä on eräitten väitteitten mukaan Stalin tapattanut 20 milj. pääasiassa parhaassa sota- ja työiässä olevaa ihmistä, etupäässä miehiä. Koska parhaassa miehuusiässä olevia miehiä on väestöstä vain suht' pieni osa niin neukkulan väestösuhde olisi ollut erittäin vääristytynyt, suurelta osin lapsia, naisia ja vanhuksia. Mistä sotaan olisi vielä riittänyt loputtomat miesmassat parhaassa iässä olevia miehiä ? Hehän olisivat maanneet erilaisissa hiekkakuopissa.

Jokin näissä puheissa ei täsmää.

Äänestä
  • ”Jokin näissä puheissa ei täsmää.”

    Ei täsmää se, että suurin osa olisi ollut miehiä! Todellisuudessa vangitsemiset koskivat kokonaisia perhekuntia eli myös vanhuksia, naisia ja lapsia!

    Esimerkki: vankileireihin passitattiin mm. Otto Ville Kuusisen ja ulkomonisteri Molotovin VAIMOT! Aviomiehet eivät tässä tapauksessa uskaltaneet mitenkään mennä vaimojensa tueksi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Jokin näissä puheissa ei täsmää.”

    Ei täsmää se, että suurin osa olisi ollut miehiä! Todellisuudessa vangitsemiset koskivat kokonaisia perhekuntia eli myös vanhuksia, naisia ja lapsia!

    Esimerkki: vankileireihin passitattiin mm. Otto Ville Kuusisen ja ulkomonisteri Molotovin VAIMOT! Aviomiehet eivät tässä tapauksessa uskaltaneet mitenkään mennä vaimojensa tueksi!

    .....Todellisuudessa+vangitsemiset+koskivat+kokonaisia+perhekuntia+eli+myös+vanhuksia,+naisia+ja+lapsia!....Mitä+neukkuhallitus+olisi+vanhuksilla+tehnyt+leireillä+ruokittavina?+Leirit+olivat+orjatyöleirejä+ja+vangeista+90+%+oli+raavaita+miehiä.+Eivät+lapset,+naiset+ja+vanhukset+kaivaneet+Vienan+meren+kanavaa+tai+uurastaneet+Siperian+tukkimetsissä+hankkimassa+puutavaraa+Englantiin+vietäväksi.

    Äänestä

  • ”Mitä+neukkuhallitus+olisi+vanhuksilla+tehnyt+leireillä+ruokittavina?”Ei+leirejä+oltu+perustettu+ruokkimista+vaan+rankaisemista+varten.+Vanukset+kuolivat+ensinnä+pois!”Leirit+olivat+orjatyöleirejä+ja+vangeista+90+%+oli+raavaita+miehiä.+”Leirejä+oli+neukkulandiassa+tuhansia!+Ei+niissä+kaikissa+rakennettu+Stalinin+kanavaa!+Lisäksi+oli+leirejä+pelkästään+naisille,+joilla+saattoi+olla+lapsia!”Eivät+lapset,+naiset+ja+vanhukset+kaivaneet+Vienan+meren+kanavaa+tai+uurastaneet+Siperian+tukkimetsissä+hankkimassa+puutavaraa+Englantiin+vietäväksi.”Valitsit+ne+tunnetuimmat+työleirit.+Leirejä+oli+kaikenlaisia+ja+ruoka-annokset+niissä+äärettömän+niukkoja!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Mitä+neukkuhallitus+olisi+vanhuksilla+tehnyt+leireillä+ruokittavina?”Ei+leirejä+oltu+perustettu+ruokkimista+vaan+rankaisemista+varten.+Vanukset+kuolivat+ensinnä+pois!”Leirit+olivat+orjatyöleirejä+ja+vangeista+90+%+oli+raavaita+miehiä.+”Leirejä+oli+neukkulandiassa+tuhansia!+Ei+niissä+kaikissa+rakennettu+Stalinin+kanavaa!+Lisäksi+oli+leirejä+pelkästään+naisille,+joilla+saattoi+olla+lapsia!”Eivät+lapset,+naiset+ja+vanhukset+kaivaneet+Vienan+meren+kanavaa+tai+uurastaneet+Siperian+tukkimetsissä+hankkimassa+puutavaraa+Englantiin+vietäväksi.”Valitsit+ne+tunnetuimmat+työleirit.+Leirejä+oli+kaikenlaisia+ja+ruoka-annokset+niissä+äärettömän+niukkoja!

    ----Ei leirejä oltu perustettu ruokkimista vaan rankaisemista varten-----

    Et tunne Gulag-järjestelmää. Sen piti olla taloudellisesti kannattava ja jopa tuottoisa projekti, ei pelkkä tappo-organisaatio. Suuri osa Gulagin vangeista oli vain karkoitettuja eikä heitä oltu tappamassa. Kuolivat kylläkin kovan työn ja huonon ruoan takia.

    Vertaaminen Suomen ja Saksan kuolemanleireihin on täysin väärin. Sekoitat Gulagin ja teloitukset. Teloitukset hoiti eri organisaatio kuin mitä Gulag oli.

    Äänestä

  • ”Et tunne Gulag-järjestelmää. Sen piti olla taloudellisesti kannattava ja jopa tuottoisa projekti, ei pelkkä tappo-organisaatio. ”

    Aivan riittävästi! On tullut luettua Kolyman tarinat, Solzenitsynit ja useita muiden muistemia aiheesta. Ei gulageilla harrastettu aktiivista tappamista. Ei tarvittu kun metsätöissä harva kesti edes kahta vuotta ja Stalinin kanavalla on ruumis metrin välein!

    ”Suuri osa Gulagin vangeista oli vain karkoitettuja eikä heitä oltu tappamassa. Kuolivat kylläkin kovan työn ja huonon ruoan takia.”

    Juuri näin ja oli yhtä kuollut silloinkin!

    ”Vertaaminen Suomen ja Saksan kuolemanleireihin on täysin väärin. Sekoitat Gulagin ja teloitukset. Teloitukset hoiti eri organisaatio kuin mitä Gulag oli.”

    Niinpä. Suomen leirillä valtaosa selvisi sentään. Siinäpä se ero!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Et tunne Gulag-järjestelmää. Sen piti olla taloudellisesti kannattava ja jopa tuottoisa projekti, ei pelkkä tappo-organisaatio. ”

    Aivan riittävästi! On tullut luettua Kolyman tarinat, Solzenitsynit ja useita muiden muistemia aiheesta. Ei gulageilla harrastettu aktiivista tappamista. Ei tarvittu kun metsätöissä harva kesti edes kahta vuotta ja Stalinin kanavalla on ruumis metrin välein!

    ”Suuri osa Gulagin vangeista oli vain karkoitettuja eikä heitä oltu tappamassa. Kuolivat kylläkin kovan työn ja huonon ruoan takia.”

    Juuri näin ja oli yhtä kuollut silloinkin!

    ”Vertaaminen Suomen ja Saksan kuolemanleireihin on täysin väärin. Sekoitat Gulagin ja teloitukset. Teloitukset hoiti eri organisaatio kuin mitä Gulag oli.”

    Niinpä. Suomen leirillä valtaosa selvisi sentään. Siinäpä se ero!

    ----- Suomen leirillä valtaosa selvisi sentään. -----

    Niinhän se kävi kun leirit jouduttiin lopettamaan melko pian. Jos sillä menolla olisi jatkettu niin kaikki olisivat kuolleet viimeistään 8 kuukaudessa. Ihminen ei kauaa elä syömättä tautien riehuessa ympärillä. Gulageilla ei ollut tautiepidemioita, ne estettiin. Suomen leireillä edistettiin.

    Äänestä

  • ”Niinhän se kävi kun leirit jouduttiin lopettamaan melko pian. Jos sillä menolla olisi jatkettu niin kaikki olisivat kuolleet viimeistään 8 kuukaudessa.”

    Leireillä jaettiin ruokaa ja valtaosa selvisi niissä hengissä myös nälkätalvena 41/42.

    ”Ihminen ei kauaa elä syömättä tautien riehuessa ympärillä. ”

    Ruokajakelu oli säännöllistä, mutta niukkaa!

    ”Gulageilla ei ollut tautiepidemioita, ne estettiin. ”

    Ei estetty eikä leireille lääkkeitä riittänyt. Harva selvisi pitkistä vankituomioista gulageilla hengissä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    .....Todellisuudessa+vangitsemiset+koskivat+kokonaisia+perhekuntia+eli+myös+vanhuksia,+naisia+ja+lapsia!....Mitä+neukkuhallitus+olisi+vanhuksilla+tehnyt+leireillä+ruokittavina?+Leirit+olivat+orjatyöleirejä+ja+vangeista+90+%+oli+raavaita+miehiä.+Eivät+lapset,+naiset+ja+vanhukset+kaivaneet+Vienan+meren+kanavaa+tai+uurastaneet+Siperian+tukkimetsissä+hankkimassa+puutavaraa+Englantiin+vietäväksi.

    ” Mitä neukkuhallitus olisi vanhuksilla tehnyt leireillä ruokittavina?”

    Ei vangitsemisissa kriteerinä ollut ”tarviiminen” van kosto! Ei naiset, vanhukst ja lapset olleet kauaa vastuksena vaan kuolivat pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ----Ei leirejä oltu perustettu ruokkimista vaan rankaisemista varten-----

    Et tunne Gulag-järjestelmää. Sen piti olla taloudellisesti kannattava ja jopa tuottoisa projekti, ei pelkkä tappo-organisaatio. Suuri osa Gulagin vangeista oli vain karkoitettuja eikä heitä oltu tappamassa. Kuolivat kylläkin kovan työn ja huonon ruoan takia.

    Vertaaminen Suomen ja Saksan kuolemanleireihin on täysin väärin. Sekoitat Gulagin ja teloitukset. Teloitukset hoiti eri organisaatio kuin mitä Gulag oli.

    ” Et tunne Gulag-järjestelmää. Sen piti olla taloudellisesti kannattava ja jopa tuottoisa projekti, ei pelkkä tappo-organisaatio. Suuri osa Gulagin vangeista oli vain karkoitettuja eikä heitä oltu tappamassa. Kuolivat kylläkin kovan työn ja huonon ruoan takia.”

    Tunnenmainiosti ja olen lukenut niistä kaiken mahdollisen! Työtä teetätettiin, mutta suurta lukua ei pidetty vaikka työhön ja nälkään vanki kuoli! Hän kun oli kansan vihollinen!

    ”Vertaaminen Suomen ja Saksan kuolemanleireihin on täysin väärin. Sekoitat Gulagin ja teloitukset. Teloitukset hoiti eri organisaatio kuin mitä Gulag oli.”

    Varmasti! Yleensä pakkotyöleireillä homma hoitui parissa vuodessa ILMAN suoranaista teloitusta!

    Sisällissodan jälkeiset Suomen vankileirit eivät olleet mitään kuolemanleirejä vaan niistä käveli 60.000 vankia (eli valtaosa) ulos vapaina miehinä! Stalinin leirit olivat selkeästi pahempia!

    Äänestä

Vuoden -41 lopulta pitkälle vuoteen -43 Saksan ja sen kaikkien liittolaisten sekä N-liiton väkiluvut olivat lähes tasoissa. Silti N-liitto alkoi viemään hyökkääjiä kuin litran mittaa. Tässä olisi rotuhygienisteille ja ihmismassoista höpöttäjille paljon selittämistä.

Äänestä
  • Mutta kun Saksan kaikki liittolaiset eivät sotineet itärintamalla. Eivät edes kaikki saksalaiset. Ja Saksalla oli muitakin vihollisia ja rintamia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta kun Saksan kaikki liittolaiset eivät sotineet itärintamalla. Eivät edes kaikki saksalaiset. Ja Saksalla oli muitakin vihollisia ja rintamia.

    ------ Saksalla oli muitakin vihollisia ja rintamia.-----

    Niillä muilla vihollisilla ja rintamilla ei ollut mitään merkitystä ennen Normandiaa. Sota oli idässä ja siellä ratkottiin Saksan kohtalo.

    Saksaa vastaann taisteltiin ennen Normandiaa paitsi idässä myös Afrikassa, Italiassa ja merillä sekä Saksan ilmatilassa.

    Kaikki vaikuttivat Saksan kohtaloon ennen suurta ratkaisutaistelua lännessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta kun Saksan kaikki liittolaiset eivät sotineet itärintamalla. Eivät edes kaikki saksalaiset. Ja Saksalla oli muitakin vihollisia ja rintamia.

    Ei kaikki Neuvostoliiton joukotkaan olleet itärintamalla, esim. 20.12.1941 Kaukoidän ja Trans-Baikalin alueiden joukkojen määrä oli 1 161 202 miestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------ Saksalla oli muitakin vihollisia ja rintamia.-----

    Niillä muilla vihollisilla ja rintamilla ei ollut mitään merkitystä ennen Normandiaa. Sota oli idässä ja siellä ratkottiin Saksan kohtalo.

    ”Niillä muilla vihollisilla ja rintamilla ei ollut mitään merkitystä ennen Normandiaa.”

    Niillä oli suuri merkitys ja ne kuluttivat kovasti miehiä ja sotakalustoa! Myös ilmasota oli ’rintama’ ja se vaati vuodesta 1942 valtaisat resurssit Saksalta it-tykkie, lentokoneiden ja miehistön muodossa!

    ”Sota oli idässä ja siellä ratkottiin Saksan kohtalo.”

    Älä taas siirtele maalitolppia! Ei ollut kyse ’kohtalosta’ vaan miehistä eri rintamilla!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------ Saksalla oli muitakin vihollisia ja rintamia.-----

    Niillä muilla vihollisilla ja rintamilla ei ollut mitään merkitystä ennen Normandiaa. Sota oli idässä ja siellä ratkottiin Saksan kohtalo.

    ” Niillä muilla vihollisilla ja rintamilla ei ollut mitään merkitystä ennen Normandiaa. Sota oli idässä ja siellä ratkottiin Saksan kohtalo.”

    Naurettava väite! Yksin Norjassa oli satoja tuhansia saksalaisia kun Hitler pelkäsi maihinnousua! Afrikassa oli liki 300.000. Atlantin merisodassa kymmeniä tuhansia jne!
    Alueiden halussapito vaati väkeä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ------ Saksalla oli muitakin vihollisia ja rintamia.-----

    Niillä muilla vihollisilla ja rintamilla ei ollut mitään merkitystä ennen Normandiaa. Sota oli idässä ja siellä ratkottiin Saksan kohtalo.

    Saksan miehittämällä Neuvostoliiton alueella asui 60 miljoonaa henkeä. Kyllä tuollaisen vahtiminen vie joukkoja. Lisäksi ei Saksan liittolaisista esim. Italia lähettänyt itään kuin vähän joukkoja. Täytyy katsoa, miten paljon oli divisioonia, sotilaita vastakkain. Siinä oli Saksa ja kump. Alakynnessä kesästä 1941 alkaen.

    Äänestä

Lopputulos on aivan sama. väitetäänkö saksalaisten ikäluokkien huvenneen vai venäläisten riittäneen. Tosiasia on, että sakuja kuoli 4 miljoonaa ja kommunisteja 7 miljoonaa Venäjällä, luulen sakujen koulutustason olleen korkeampi alussa ja venäläisten parempi lopussa. Oma totuutensa on, että kommunismista loikkasi natsien leireihin 3.6 miljoonaa venäläistä, MIKÄ ON 10x saksalaisten vastaava lukema. Kirjoitukset ihmistunkiosta ovat oikeutettuja, ajatelkaa nyt, Auschwitzin keskitysleiri on parempi kuin tunkion joukko-osasto.

Äänestä
  • Sotiko neukkuarmeija myös Auschwitzissä?

    Äänestä

  • Niitä kai kuoli 3.6 MILJOONAA ja ne kaasukammiot on venäläisillä koekäytetty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sotiko neukkuarmeija myös Auschwitzissä?

    Auschwitzis oli toiminnassa monta vuotta sodan jälkeen. Siellä tapettiin kymmeniä tuhansia saksalaisia.

    Äänestä

HiWille taisi käydä huonosti sodan loputtua?

Äänestä
  • Kyllä kävi.

    Kaikki henkiinjääneet palautettiin NL:on. Siis myös länsirintamalta, missä he taistelivat Saksan riveissä.
    Eipä ole muistelmia ilmestynyt.
    Eikä mitään muitakaan selvityksiä.
    Helpoin kohtalo lienee ollut 10 vuotta vankileiriä.

    Äänestä

  • Suomen armeijahan ne luovutti bazanovilaiset tuosta vaan, asiasta on vaiettu, se paljastaa kekkoslovakian mägännäisyyden.

    Äänestä

Ihmismassoja kyllä riitti!

Sodan syttyessä Puna-armeijalla oli aseissa noin 5,4 miljoonaa miestä. Lisäksi oli koulutettua reserviä noin 15 miljoonaa. Sodan aikana kutsuttiin uusina palvelukseen ikäluokat 1921-27 a 1,5 miljoonaa eli noin10 miljoonaa miestä sekä lisäksi noin 0,8 miljoonaa naista.
Kaikkiaan siis noin 30-32 miljoonaa.

Tästä joukosta kaatui noin 12 miljoonaa ja suuri osa muista haavoittui, monet useaan kertaan.

Sodan päättyessä aseissa oli noin 11 365 000 henkilöä ja armeijan kirjoilla oli lisäksi noin kaksi miljoonaa siviiliä ja muita aseettomina palvelevia.Nuorimmat olivat 16-vuotiaita.

Sodan tappiot veivät lähes kokonaan ikäluokat 1915-1923. Se vääristi NL:n väestörakennetta vuosikymmenet.

Lähteinä NL:n omat arkistot.

Äänestä

Saksalla liittolaisineen oli aivan yhtä isot ihmismassat, BKT moninkertainen ja teollisuuttakin varmaan yhtä paljon kuin N-liitolla. Kuitenkin hävisivät ! Mikä sen selittää ?

Äänestä
  • Vaikka stallari ei sitä tiedä,niin Saksalla oli muitakin vihollisia kuin NL.

    Esimerkiksi Britannia ei missään vaiheessa tehnyt liittosopimusta Saksan kanssa,kutenNL.

    Äänestä

  • Stalingradissa Saksan liittolaisten armeijat lyötiin pirstaleiksi, tietenkin Suomen armeijaa lukuunottamatta.
    Stalingradin jälkeen Suomi olikin Saksan ainut varteenotettava liittolainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka stallari ei sitä tiedä,niin Saksalla oli muitakin vihollisia kuin NL.

    Esimerkiksi Britannia ei missään vaiheessa tehnyt liittosopimusta Saksan kanssa,kutenNL.

    -----Esimerkiksi Britannia ei missään vaiheessa tehnyt liittosopimusta Saksan kanssa,kutenNL.-----

    Kummaa jos Saksalla ja N-liitolla oli menossa sota ja samaan aikaan liittosopimus.

    Äänestä

  • Älä yritä syöttää tuollaista roskaa totuutena: Että Saksalla liittolaisineen oli aivan yhtä isot ihmismassat, BKT moninkertainen ja teollisuuttakin yhtä paljon kuin N-liitotta. Kuitenkin hävisivät! Mikä sen selittää?

    Selittää sen, että et kirjoita totta. Kun ei ollut, ei ihmismassat eikä BKT, Saksalla liittolaisineen
    suurempi, eikä myöskään teollisuus.

    Etkö tiedä mitään siitä, että Neuvostoliissa oli 180 miljoonaa ihmistä. USA:ssa 131 miljoonaa,
    Iso-Britanniassa 48 miljoonaa, lisäksi Brittläisessä kansanyhteisössä Intiassa 318 milj.
    Siihen lisänä vielä muut kansanyhteisön kymmenet miljoonat.
    Ei Saksalla liittolaisineen ollut edes neljäsosaakaan ihmismäärästä joka oli vastapuolella.

    Oletko ollenkaan tietoinen kuinka paljon USA ja Britannia lähetti sotatarvikkeita, raaka-aineita ja ruokaa Neuvostoliittoon.

    Äänestä

  • Useampi rintama! Neukulla vain yksi!

    Äänestä

Neuvostoliitossa ihminen ei ollut oma yksilö, se oli vain massaa..

Äänestä

-----Esimerkiksi Britannia ei missään vaiheessa tehnyt liittosopimusta Saksan kanssa,kutenNL.-----

Niillä oli keskinäinen hyökkäämättömyyssopimus, joka EI ole minkäänmoinen liittosopimus.

Lakkaa valehtelemasta, sopiiko !

Äänestä
  • ” Niillä oli keskinäinen hyökkäämättömyyssopimus, joka EI ole minkäänmoinen liittosopimus.”

    Olipa hyvinkin sopimus ja sen puitteissa neukku toimitti junalastittain Saksaan öljyä ja raaka-aineita aina Itärintaman sodan alkuun astl!

    ”Lakkaa valehtelemasta, sopiiko !”

    Älä ole niin häveliäs, Tarkkispoika! Sopiiko?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Niillä oli keskinäinen hyökkäämättömyyssopimus, joka EI ole minkäänmoinen liittosopimus.”

    Olipa hyvinkin sopimus ja sen puitteissa neukku toimitti junalastittain Saksaan öljyä ja raaka-aineita aina Itärintaman sodan alkuun astl!

    ”Lakkaa valehtelemasta, sopiiko !”

    Älä ole niin häveliäs, Tarkkispoika! Sopiiko?

    Hahahahah no esitä tämä liittosopimus, kun kerran sitä jankutat, taitaa jäädä tekemättä 😂😂😂
    Hyökkäämättömyyssopimus ei ole liittosopimus, eikä myöskään sen lisäpöytäkirja, eikä myöskään mikään kauppasopimus.

    Eli nyt se sopimus sotilaallisesta liittoumasta.

    Äänestä

Neuvostoliiton menestyksessä ei kyllä tarvittu juurikaan sotataitoja, riitti, kun syötti kulakkeja massiivisten kranaattikeskitysten jälkeen tykinruuaksi, niin vastustajalta loppuivat ammukset.
Neuvostoliiton sotatarviketuotanto oli se ratkaiseva tekijä, kun se kylvi useissa taisteluissa kymmenkertaisesti enemmän kranaatteja vihollistaan kohden kuin vastustaja, niin pakkohan sen oli vaikuttaa sodan kulkuun.
Materiaalinen ylivoima vähensi todella paljon strategian ja sotilastaitojen hiomisen tarvetta, vaikka toki niitäkin tarvittiin hieman toisinaan.
Kun liittoutuneet vielä kuskasivat stalinisteille(jotka olivat lopulta lännen pahin vihollinen ja ovat edelleen) kaikesta käytetystä sotamateriaalista noin kolmasosan, niin eiköhän niillä eväillä olisi kuka tahansa sotaelokuvan nähnyt voittanut sodan kuin sodan.
Materiapula se Saksankin sotaonnen vastaavasti käänsi, vaikka huomattavasti taitavampina sotilaina ja strategeina pystyivät paljon tasoittamaan puntteja.
Toista natsien veroista pahaa oli autettava materiaali- ja ruoka-avulla yhteisen vihollisen vuoksi, mutta joka lopulta täytti sitten sen jäljelle jääneen pahuuden tyhjiön kiitoksena saamastaan tuesta vielä suuremmalla pahuudella syvälle länteen saakka, nimeltään Neuvostoliitto, jonka roolin Venäjä peri ja puolustaa sitä edelleen uhmakkaasti.

Äänestä

----- välittämättä yhtään siitä, että yhtä saksalaista kohti kaatui kymmenen venäläistä.----

Ihan niinkö paljon meni ? Saksalaisia kaatui itärintamalla 3½ miljoonaa. N-liiton sotilaita olisi näin ollen kaatunut 35 miljoonaa ??? Pitäneekö paikkaansa ?

Äänestä

Se riippui taisteluista. Vuosina 1944-1945 neukun hyötysuhde parani!

Äänestä

Mistä olisi voinut ollakaan kun Stalin oli juuri ennen sotaa vain muutamassa vuodessa tapattanut 20 miljoonaa pääosin työ- ja asekuntoista ihmistä. Ei n-liitossa sentäs miljardia ihmistä asunut, vain n. 190 milj. Ei siitä määrästä nuoria miehiä ihan loputtomiin riitä.

Äänestä
  • ” Mistä olisi voinut ollakaan kun Stalin oli juuri ennen sotaa vain muutamassa vuodessa tapattanut 20 miljoonaa pääosin työ- ja asekuntoista ihmistä”

    Ei suinkaan vaan 20 miljoonaa IHMISTÄ! Toisin sanoen miehiä, naisia, vnhuksia ja lapsia!

    ”Ei n-liitossa sentäs miljardia ihmistä asunut, vain n. 190 milj. Ei siitä määrästä nuoria miehiä ihan loputtomiin riitä.”

    Sinulla on harhaluulo pelkästään nuorista miehistä?

    Äänestä

Olipa hyvinkin sopimus

Noin porvarispoika peruu puheitaan kun pannaan luu kurkkuun. Aiemmin se oli kuulemma peräti liittosopimus, nyt on liitto-osa tippunut pois.

ja sen puitteissa neukku toimitti junalastittain Saksaan öljyä ja raaka-aineita aina Itärintaman sodan alkuun astl

Mitä sitten jos toimitti, eiväthän ne sodassa olleet. Poju unohtaa miten moni muukin maa toimitti Saksaan kaikenlaista, jopa Suomikin. Miksi vain yksi maa saa pojun närkästymään ?

Äänestä

” Mitä sitten jos toimitti, eiväthän ne sodassa olleet. Poju unohtaa miten moni muukin maa toimitti Saksaan kaikenlaista, jopa Suomikin. Miksi vain yksi maa saa pojun närkästymään ?”

Turha pojutella! Ei tässä mikään närkästytä! Neukku-Venäjä oli Natsi-Saksan ylin kamu kesäkuuhun 1941 saakka! Mailla oli paljon yhteistä!

Äänestä
  • Neukku-Venäjä oli Natsi-Saksan ylin kamu kesäkuuhun 1941 saakka!

    Llstastasi puuttuu mm. Suomi, Ruotsi, Sveitsi, ym... lukematon määrä maita. Tarkoituksella varmaan kun yrität raivoisan eläimen vimmalla osoittaa neukkulan olleen Saksan ainoa ystävä. Sitäkään et kerro miksi eivät olisi saaneet käydä kauppaa. Kovasti olet puolustanut Ruotsin ja Sveitsin oikeutta käydä kauppaa natsivaltion kanssa koko sodan ajan. Miksi neukkulalta muka oikeus puuttui ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Neukku-Venäjä oli Natsi-Saksan ylin kamu kesäkuuhun 1941 saakka!

    Llstastasi puuttuu mm. Suomi, Ruotsi, Sveitsi, ym... lukematon määrä maita. Tarkoituksella varmaan kun yrität raivoisan eläimen vimmalla osoittaa neukkulan olleen Saksan ainoa ystävä. Sitäkään et kerro miksi eivät olisi saaneet käydä kauppaa. Kovasti olet puolustanut Ruotsin ja Sveitsin oikeutta käydä kauppaa natsivaltion kanssa koko sodan ajan. Miksi neukkulalta muka oikeus puuttui ?

    "Miksi neukkulalta muka oikeus puuttui ?"

    Siksi kun oikeisto sitä vihaa. Muuta perustettahan ei löydy.

    Äänestä

Neuvostoliitolla mitään ihmismassoja ollut ! Kummaa pulinaa miten Neuvostoliitolla olisi viime sodassa ollut ties mistä lähteestä ammentaa loputtomat ihmismassat sotilaina rintamalle.

Neukkusotilaista menehtyi 14,6 miljoonaa! Siviilejä menehtyi useita miljoonia. Silti sotilaita piisasi yhä vielä! Kyllä se oli kohtalaisen väkirikas maa…

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Saksa-keksi-sen kirjoitti:

Kummaa pulinaa miten Neuvostoliitolla olisi viime sodassa ollut ties mistä lähteestä ammentaa loputtomat ihmismassat sotilaina rintamalle. Saksa keksi koko jutun häviötään puolustellakseen.

Jos vertaamme kolmea suurta eli Länsivallat, Saksa liittolaisineen ja Neuvostoliitto niin NL:hän näistä kolmesta oli pienin, ei siis mikään miljardin ihmisen Kiina. NL:n väkiluvusta oli vuoden -42 lopulla kymmeniä prosentteja Saksan hallinnassa, eivät niiden alueiden ikäluokat olleet kutsunnoissa rintamalle menossa.

NL kykeni tehokkaimmin saattamaan maansa sodankäyntiin, nerokas johto ja kansa. Jo vuoden -42 lopulla NL:n sotamateriaalituotanto ylitti Saksan ja sen liittolaisten tuotannon vaikka valtavat teollisuusalueet oli juuri menetetty. Kesällä -43 NL tuotti kaikkea jo tuplaten Saksaan ja sen liittolaisiin verrattuna.

Aika kumota tämä Saksan luoma myytti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu