prosessista valehtelemalla mitä härskeimmin ihan kaikesta mitä tapahtui.
# Porvarit julistivat Suomen itsenäiseksi!
Stallari: "Ajatus Suomen täydellisestä vapaudesta ja itsenäisyydestä esitettiin ensimmäisen kerran julkisesti 31. maaliskuuta 1917 Siperiasta palanneen P.E. Svinhufvudin kunniaksi järjestetyssä kansanjuhlassa."
Voi ollakin. #
Ei voi vaan on ! Porvari halusi pitää Suomen Venäjän hallituksen komennossa, sitä lienee turha alkaa sinun kiistää.
# Itsenäisyysajatus syntyi jo 1890-luvulla ruotsinkielisessä sivistyneistössä. Siihenhän aatelismies ja entinen prokuraattori Svinhufvudkin kuului, vaikka osasi hyvin suomea. #
Puppua, eliitti halusi vain eroon Venäjästä ja takaisin Ruotsin helmaan. Todellista itsenäisyyttä ajoi työväki, eroon vanhanaikaisesta Venäjästä ja köyhien niskassa loisivasta ruotsalaiseliitistä.
# "Tuolloin Suomen eduskunta kokoontui ensimmäistä kertaa vuoden 1916 vaalien tuloksen mukaisena. Sen asemasta syntyi kiistaa sosiaalidemokraattien ja porvaripuolueiden välille."
Sosialistit olivat katkeria vaalitappiostaan ja hakivat vallankaappaukselle tukea bolsevikeilta. #
Ns. vallankaappauksella tai -kumouksella, miten vain, ei ole mitään tekemistä sen asian kanssa, että sosialisti halusi korkemman vallan omalle Eduskunnalle mutta porvari halusi pitää sen Venäjän hallituksella. Älä suotta yritä sotkea asiaa alkamalla höpistä asiaankuulumattomia.
# "Sosialidemokraattien mielestä korkein valta oli siirtynyt Suomen suuriruhtinaana toimineen keisarin erottua eduskunnalle, porvarien mielestä Venäjän hallitukselle. Porvarit siis vastustivat Suomen itsenäistymistä."
Hölynpölyä. Eduskunta hyväksyi porvarien äänin valtalain, jolla eduskunta otti korkeimman vallan 15.11. 1917. #
Vai muka hölynpölyä. Lue historiaa äläkä ala valehtelemaan. Valtalaki hyväksyttiin vasta sen jälkeen kun Lenin oli ottanut vallan. Siihen asti porvari halusi säilyttää Suomen korkeimman vallan Venäjän hallituksella. Se on historian kirjoissa kerrottuna joten älä väitä sitä hölynpölyksi. Olet surkea raukka ja luuseri typerine valeinesi.
# Eduskunta hyväksyi itsenäisyyden porvariäänin 6.12. 1917 sosialistien vastustaessa. #
Lisää sutta ja sekundaa. Kyse oli kahdesta eri menettelytavasta itsenäistymisessä ja näistä äänestettiin. Sosialistien ehdotus ei sisältänyt mitään itsenäistymisen vastaista. Porvarien suureksi häpeäksi niin jouduttiinkin lopulta menettelemään kuten sosialisti halusi alunperin. Aikaa meni vain hukkaan kolme viikkoa kun Suomen itsenäisyyttä ei tunnustettu ennen Venäjän antamaa tunnustusta.
Porvarit jaksavat vääristellä selvää asiaa.
# Porvarit julistivat Suomen itsenäiseksi!
Stallari: "Ajatus Suomen täydellisestä vapaudesta ja itsenäisyydestä esitettiin ensimmäisen kerran julkisesti 31. maaliskuuta 1917 Siperiasta palanneen P.E. Svinhufvudin kunniaksi järjestetyssä kansanjuhlassa."
Voi ollakin. #
Ei voi vaan on ! Porvari halusi pitää Suomen Venäjän hallituksen komennossa, sitä lienee turha alkaa sinun kiistää.
# Itsenäisyysajatus syntyi jo 1890-luvulla ruotsinkielisessä sivistyneistössä. Siihenhän aatelismies ja entinen prokuraattori Svinhufvudkin kuului, vaikka osasi hyvin suomea. #
Puppua, eliitti halusi vain eroon Venäjästä ja takaisin Ruotsin helmaan. Todellista itsenäisyyttä ajoi työväki, eroon vanhanaikaisesta Venäjästä ja köyhien niskassa loisivasta ruotsalaiseliitistä.
# "Tuolloin Suomen eduskunta kokoontui ensimmäistä kertaa vuoden 1916 vaalien tuloksen mukaisena. Sen asemasta syntyi kiistaa sosiaalidemokraattien ja porvaripuolueiden välille."
Sosialistit olivat katkeria vaalitappiostaan ja hakivat vallankaappaukselle tukea bolsevikeilta. #
Ns. vallankaappauksella tai -kumouksella, miten vain, ei ole mitään tekemistä sen asian kanssa, että sosialisti halusi korkemman vallan omalle Eduskunnalle mutta porvari halusi pitää sen Venäjän hallituksella. Älä suotta yritä sotkea asiaa alkamalla höpistä asiaankuulumattomia.
# "Sosialidemokraattien mielestä korkein valta oli siirtynyt Suomen suuriruhtinaana toimineen keisarin erottua eduskunnalle, porvarien mielestä Venäjän hallitukselle. Porvarit siis vastustivat Suomen itsenäistymistä."
Hölynpölyä. Eduskunta hyväksyi porvarien äänin valtalain, jolla eduskunta otti korkeimman vallan 15.11. 1917. #
Vai muka hölynpölyä. Lue historiaa äläkä ala valehtelemaan. Valtalaki hyväksyttiin vasta sen jälkeen kun Lenin oli ottanut vallan. Siihen asti porvari halusi säilyttää Suomen korkeimman vallan Venäjän hallituksella. Se on historian kirjoissa kerrottuna joten älä väitä sitä hölynpölyksi. Olet surkea raukka ja luuseri typerine valeinesi.
# Eduskunta hyväksyi itsenäisyyden porvariäänin 6.12. 1917 sosialistien vastustaessa. #
Lisää sutta ja sekundaa. Kyse oli kahdesta eri menettelytavasta itsenäistymisessä ja näistä äänestettiin. Sosialistien ehdotus ei sisältänyt mitään itsenäistymisen vastaista. Porvarien suureksi häpeäksi niin jouduttiinkin lopulta menettelemään kuten sosialisti halusi alunperin. Aikaa meni vain hukkaan kolme viikkoa kun Suomen itsenäisyyttä ei tunnustettu ennen Venäjän antamaa tunnustusta.
Porvarit jaksavat vääristellä selvää asiaa.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Stallari: "Ei voi vaan on ! Porvari halusi pitää Suomen Venäjän hallituksen komennossa, sitä lienee turha alkaa sinun kiistää."
Sosialistit ne Venäjän apuun turvasivat. Ja uudelleen 1939.
"Puppua, eliitti halusi vain eroon Venäjästä ja takaisin Ruotsin helmaan. Todellista itsenäisyyttä ajoi työväki, eroon vanhanaikaisesta Venäjästä ja köyhien niskassa loisivasta ruotsalaiseliitistä."
Ruotsin yhteyteen paluuta ei haluttu missään vaiheessa. Sosialisti taas olivat täysin riippuvaisia bolsevikkien tuesta ja käskyistä.
"Ns. vallankaappauksella tai -kumouksella, miten vain, ei ole mitään tekemistä sen asian kanssa, että sosialisti halusi korkemman vallan omalle Eduskunnalle mutta porvari halusi pitää sen Venäjän hallituksella. Älä suotta yritä sotkea asiaa alkamalla höpistä asiaankuulumattomia."
Valehtelet.Porvarien vaatimuksesta säädettiin 15.11. 17 valtalaki, joka jo merkitsi itsenäisyyttä. Sen julisti lopullisesti 4.12, 17 Svinhufvudin porvarillinen senaatti.
"Lisää sutta ja sekundaa. Kyse oli kahdesta eri menettelytavasta itsenäistymisessä ja näistä äänestettiin. Sosialistien ehdotus ei sisältänyt mitään itsenäistymisen vastaista. Porvarien suureksi häpeäksi niin jouduttiinkin lopulta menettelemään kuten sosialisti halusi alunperin. Aikaa meni vain hukkaan kolme viikkoa kun Suomen itsenäisyyttä ei tunnustettu ennen Venäjän antamaa tunnustusta."
Valehtelet. Sosialistit puuhasivat vallankaapausta, jonka Lenin tunnustaisi. Tilaisuus meni aikailuun ja porvarit ehtivät ensin pitäen sossujen touhuja maanpetturuutena.
Leninin oli tunnustettava itsenäisyys vastoin tahtoaan.
"Leninin oli tunnustettava itsenäisyys vastoin tahtoaan."
Miksi ????
,,,,Sosialistit ne Venäjän apuun turvasivat. Ja uudelleen 1939.,,,,
Sosialistit säätivät valtalain heinäkuussa 1917 mutta porvaristo meni vollottamaan Pietariin Kerenskille kun Venäjän valta yritetään kumota Suomessa. Kerenski lähetti porvarien pyynnöstä kasakat hajottamaan ja sulkemaan eduskunnan. Syy oli se kun porvarit halusivat, että ylin valta Suomessa säilyy Venäjän hallituksella vastoin sosialistien tahtoa, jotka päättivät, että Eduskunnnalla on ylin valta.
Vuodella 1939 ei liene mitään tekemistä vuoden 1917 tapahtumien kanssa, vai mitä. Moniko porvari tiesi ja otti jo ennakolta huomioon sen mitä tulee 22 vuoden kuluttua tapahtumaan.
Valeesi senkun sakenee. Eikö sinunkin kannattaisi edes moraalisyistä pitää jonkunmoinen raja valeillasi ? Vaikuttaisit sen jälkeen vähän enemmän normaali-ihmiseltä.
# Sosialisti taas olivat täysin riippuvaisia bolsevikkien tuesta ja käskyistä. #
Mikään historiateos ei kerro Suomen punakaartien olleen Leninin hallinnolle alamaiset ja ottaneen sieltä käskyjä vastaan, minkäänlaisia. Apu toki kelpasi koska sotihan valkopuolikin ulkomaitten voimin, valkoiset venäläiset, Ruotsi ja Saksa. Etkö tätäkään tiennyt aiemmin.
Punaisten valheellisen herjailun lomassa voisit muistaa miten valkoiset luovuttivat Suomen Saksan vasalliksi jo helmikuun -18 alussa. Ei pitäisi hakea roskaa toisen silmästä kun iso tukki on omassa !
....Porvarien vaatimuksesta säädettiin 15.11. 17 valtalaki, joka jo merkitsi itsenäisyyttä. Sen julisti lopullisesti 4.12, 17 Svinhufvudin porvarillinen senaatti......
Sosialistit eivät olleet missään vaiheessa itsenäisyyttä vastaan kuten porvarit olivat ihan Leninin valtaannousuun asti. Jos Venäjä olisi pysynyt porvarien hallinnassa ei Suomen porvari olisi pyrkinyt itsenäisyyteen koskaan vaan olisimme varmaan vieläkin Venäjän osa.
Porvarien asenne pyrkimyksiin erota porvarillisesta Venäjästä tuli täysin selväksi kesällä ja syksyllä -17. Siinä ei ole mitään epäselvää eikä se muutu järjettömin jankutuksin vuodesta 1939.
Stallari: "Sosialistit säätivät valtalain heinäkuussa 1917 mutta porvaristo meni vollottamaan Pietariin Kerenskille kun Venäjän valta yritetään kumota Suomessa. Kerenski lähetti porvarien pyynnöstä kasakat hajottamaan ja sulkemaan eduskunnan. Syy oli se kun porvarit halusivat, että ylin valta Suomessa säilyy Venäjän hallituksella vastoin sosialistien tahtoa, jotka päättivät, että Eduskunnnalla on ylin valta."
Järjetöntä valetta.Lakia kannattivat myös monet porvarit.Kyse oli autonomian täydestä palauttamisesta, ei itsenäistymisestä. Se ei stallarien valeilla muuksi muutu.
"Vuodella 1939 ei liene mitään tekemistä vuoden 1917 tapahtumien kanssa, vai mitä. Moniko porvari tiesi ja otti jo ennakolta huomioon sen mitä tulee 22 vuoden kuluttua tapahtumaan."
Kuten 1918, punikit olivat 1939 valmiita tukemaan NL:n hyökkäysyä. Tosin se koski pääasiassa vain Stalinin henkiin jättämiä, mutta pian löytyi myös väkeä vaatimaan uutta kapinaa eli SN-seura.
"Mikään historiateos ei kerro Suomen punakaartien olleen Leninin hallinnolle alamaiset ja ottaneen sieltä käskyjä vastaan, minkäänlaisia."
Kapinahan alkoi Leninin yllytyksestä ja aseavun lupauksesta. Kyllä eversti Svetsnikov oli Venäjän armeijan sotilas, kuten muutkin punikkeja komentaneet upseerit.
" Apu toki kelpasi koska sotihan valkopuolikin ulkomaitten voimin, valkoiset venäläiset, Ruotsi ja Saksa. Etkö tätäkään tiennyt aiemmin."
Laillinen hallitus toki saa puolustautua muiden avullakin. Punikille se voi olla uusi tieto.
"Punaisten valheellisen herjailun lomassa voisit muistaa miten valkoiset luovuttivat Suomen Saksan vasalliksi jo helmikuun -18 alussa. Ei pitäisi hakea roskaa toisen silmästä kun iso tukki on omassa !"
Valehtelet. Mitään vasalliksi luovutusta ei tapahtunut. Saksa saneli maaliskuun alussa sopimukset, joihin Suomen oli suostuttava tilanteesta selvitäkseen.
"Sosialistit eivät olleet missään vaiheessa itsenäisyyttä vastaan kuten porvarit olivat ihan Leninin valtaannousuun asti. Jos Venäjä olisi pysynyt porvarien hallinnassa ei Suomen porvari olisi pyrkinyt itsenäisyyteen koskaan vaan olisimme varmaan vieläkin Venäjän osa."
Valehtelet. Koko itsenäisyysajatus syntyi porvaripiireissä.Sosialistit turvautuivat kaikessa bolsevikkeihin ja hakivat tukea laillisen hallituksen kaatamiseen. Suomen julistautuessa itsenäiseksi bolsevikkien valta oli niinheikko, että se olisi voinut kaatua milloin tahansa. Ja olisi kaatunutkin, jos länsivallat olisivat vieneet invaasionsa loppuun.
,,,,Suomen julistautuessa itsenäiseksi bolsevikkien valta oli niinheikko, että se olisi voinut kaatua milloin tahansa.,,,,
Mitä hyötyä tai etua punaiset siis saivatkaan tukeutumisesta näin heikkoon porukkaan, ei kai mitään ? Eli miksi siitä jankutat kun itsekin todistat, että Leninin bolsuilta ei voinut tulla punaisille mitään tukea reaalimaailmassa.
Mutta lahtarin tukijat Saksa ja Ruotsi eivät olleet heikkoja. Joten mitä iniset ?
Sanavalinnoista päätellen käy Tarkkispoika taas pannu kuumana? Kiihtyvyys nollasta sataan on erinomainen:-D
Stallari: "Mitä hyötyä tai etua punaiset siis saivatkaan tukeutumisesta näin heikkoon porukkaan, ei kai mitään ?"
Saivat aseita ja sopimuksen aluevaihdosta. Ei tukea tullut mistään muualtakaan.
"Eli miksi siitä jankutat kun itsekin todistat, että Leninin bolsuilta ei voinut tulla punaisille mitään tukea reaalimaailmassa."
No,kun tuli. Vähänpä tidät.
Pötyä. TotESINVAIN, ETTÄ BOLSUVALTA OLISI VOINUT KUKISTUA, JOLLOIN SUOMI OLISI JOUTUNUT TEKEMISIIN VALKOISEN VENÄJÄN KANSSA. TURVANA OLISI KUITENKIN OLLUT asema voittajien tunnustamana.
Stallarien väite siitä, että Suomi ei olisi voinut säilyä itsenäisenä, ei siis kestä.
,,,,,Stallarien väite siitä, että Suomi ei olisi voinut säilyä itsenäisenä, ei siis kestä. ,,,,
Linkitä nyt sitten johonkin mikä tuon väitteesi todistaa. Tai pyydä valehteluasi anteeksi, moukka !
"Saksa saneli maaliskuun alussa sopimukset, joihin Suomen oli suostuttava tilanteesta selvitäkseen."
Hyvä kun et enää itse ydinasiaa kiistä eli että Suomesta tehtiin Suomen porvarien toimesta Saksan vasalli. Yrität enää vain selitellä sitä parhain päin mutta ei onnistu. Niin kauheaa maanpetosta ei voi selitellä tapahtumattomaksi.
Näitä järjettömiä jankuttajia riittää jotka julistavat, "että porvarit eivät halunneet itsenäisyyttä".
Miksi ne porvarit sitten lähettivät miehiä Saksaan oppimaan sotataitoa, että he vapauttaisivat
Suomen itsenäiseksi. Tämä itsenäisyys hankittaisiin jopa sodalla, jos muut keinot ei siihen riittäisi.
Suomalaisten kouluttaminen Lockstedtin leirissä Saksassa alkoi jo 25.2.1915.
Porvari-valehtee nimimerkki selitähän tämä tosiasia olemattomaksi.
Vai lähtivätkö ne miehet sinne Saksaan siksi että vahvistaisivat Venäjän armeijaa pitämään
itsenäisyydestä haaveilevat suomalaiset tiukasti Venäjän vallan alla.
Porvari-valehtelee on väitteissään niin pahasti väärässä kun olla voi.
Ei tunne historiaa. Eikö yhtään hävetä tuollaista kirjoittaa.
"Miksi ne porvarit sitten lähettivät miehiä Saksaan oppimaan sotataitoa, että he vapauttaisivat"
Porvareita oli kahta eri rotua. Sitäpaitsi, ei heitä kukaan lähettänyt Saksaan vaan lähtivät itse. Suurin osa porvareita nimittäin piti asiaa pahana ja vastusti sekä antoi heitä ilmi venäläisille jos vain jonkun tiesi.
Turhaa höpistä miten porvaristo oli muka yhtenä miehenä jääkäriliikkeen takana, ei ollut.
Et kykene korjaamaan tietojani. Suurin osa porvareista oli itsenäisyysajatuksen takana.
Kyllä sellaisiakin poliiseja oli jotka ottivat kiinni Saksaan matkustavia miehiä.
Älä kuitenkaan valehtele että enemmistö porvareista oli kavaltajia, jotka toimivat itsenäisyysaatetta vastaan.
Ilman enemmistöä itsenäisyysajatukselle etappiteitä ei olisi ollut mahdollista järjestää.
Kyllä näistä Saksaan menneistä enemmistö oli selvästi porvarillisesti ajattelevia.
Selittelysi on surkeaa selvän asian vääristelyä.
”Porvareita oli kahta eri rotua. Sitäpaitsi, ei heitä kukaan lähettänyt Saksaan vaan lähtivät itse. Suurin osa porvareita nimittäin piti asiaa pahana ja vastusti sekä antoi heitä ilmi venäläisille jos vain jonkun tiesi.”
Valtaosa piti asiaa hyvänä ja auttoi hankkeessa kaikin keinoin. Vain pieni virkamieskunta yritti lähtöä estellä.
”Turhaa höpistä miten porvaristo oli muka yhtenä miehenä jääkäriliikkeen takana, ei ollut.”
Ei yhtenä miehenä, mutta selkeä enemmistö oli. Porvaristo oli itsenäistymisen takana, mutta aina oli joukossa jokunen varovainen, joka piti hanketta ”ennenaikaisena”. Tiltu yrittää heitä yleistää suuremmaksi joukoksi.
.....lman enemmistöä itsenäisyysajatukselle etappiteitä ei olisi ollut mahdollista järjestää....
Hahaa, ei siihen enemmistöjä tarvittu eikä uskallettu mukaan ottakaan. Mitä enemmän porukkaa on mukana sitä suurempi ilmitulon riski. Kaikki hoideltiin hissunkissun hyvin pienten porukoitten voimin eikä lähdetty pitäjissä porvarien enemmistöä mukaan värväämään tai edes mielipidettä kyselemään.
Älä-höpäjä itse. Suuri pelko siitä etappiteitten paljastumisesta oli. Kyllä venäläiset santarmit kaikkensa yrittivät, että olisivat kyenneet estämään Saksaan menevien värväämisen.
Älä-höpäjä ei liene kuullutkaan sellaisista kuin kalterijääkäreistä. He olivat niitä jotka aktiivisina
itsenäisyysmiehinä, jääkäreiden värvääjinä ja etappiteiden hoitajina jäivät kiinni.
Samoin kuin ne jääkärit jotka jäivät kiinni kotimaassa komennuksella ollessaan.
Heitä oli 78 henkilöä. He joutuivat Venäjän vankiloihin. Suurin osa Spalernajan vankilaan Pietariin.
Ilmiantamisen riski on tällaisessa toiminnassa aina suuri.
Eikä ne Venäjän vankilat mitään lepokoteja olleet.
Mutta ilman enemmistön myötämielisyyttä tälle toiminnalle olisi tullut loppu.
Muutamia tosiasioita siitä ettei porvarit halunneet itsenäisyyttä..
15.4.1917 Nuorsuomalaisten puoluekokouksessa hyväksyttiin ohjelmakohta, jonka mukaan
Suomen kansan on, pyrkien mahdollisimman laajaan valtiolliseen itsenäisyyteen, ponnisteltava
itsemääräämisoikeutensa turvaamiseksi ja kehittämiseksi.
Nuorsuomalaisilla oli eduskunnassa 23 paikkaa.
4.5.1917 Vanhasuomalainen puoluekokous hyväksyi päätöslauselman, jonka mukaan Suomen kansan oli oli pyrittävä mahdollisimman laajaan itsenäisyyteen, lähimpänä tavoitteena yksinomaan Suomea koskevain asiain ratkaisuvallan siirtäminen kotimaisille valtioelimille.
Suomalaisella puolueella oli eduskunnassa 33 paikkaa.
17.5.1917 Ruotsalainen kansanpuolue hyväksyi ohjelmakseen pyrkimyksen valtiollisen itsemääräämisoikeuden laajentamisen ja turvaamisen.
Ruotsalaisella kansanpuolueella oli eduskunnassa 21 paikkaa.
Sosialidemokraateilla oli eduskunnassa 103 paikkaa.
Eli porvarillisilla puolueilla oli eduskunnassa 97 paikkaa, joista 77 edustajaa tavoitteli itsenäistä Suomea.
Kumotkaa jankuttajat viimeinkin selvillä tosiasioilla se väitteenne, että enemmistö porvareista ei halunnut itsenäistä Suomea.
Se jääkärivärväys oli venäläisestä näkökulmasta katsottuna maanpetoksellista toimintaa, joka tapahtui sotatilan ollessa voimassa.
Sellaisesta voi saada hirttotuomion. Kyllä sellaista toimintaa ei voi mennä suureen ääneen julistamaan. Siihen vaaditaan enemmistön tuki porvareiltakin.
.....Kumotkaa jankuttajat viimeinkin selvillä tosiasioilla se väitteenne, että enemmistö porvareista ei halunnut itsenäistä Suomea.....
Porvaristo vaati tsaarin erottua ylimmän vallan Suomessa siirtyväksi Venäjän hallitukselle. Sosialisti vaati vallan siirtymistä Suomen Eduskunnalle ja sääti 14.7.1917 sitä koskevan Valtalain äänin 136-55. Vastustajia oli siis 55 ja he olivat kaikki porvareita !
Koska sossuilla oli Eduskunnassa yli 100 paikkaa niin sen mukaan porvarien enemmistö oli Valtalakia vastaan sillä saihan laki vain n. 30 puoltoääntä oikealta mutta 55 vastustavaa ääntä. Porvarien enemmistö vastusti siten Tsaarin valtuuksien siirtämistä Suomeen ja halusi pitää ne edelleen venäläisten käsissä. MOT !
Hups. Siis 14.7 hyväksyttiin Kunnallislait ja Valtalaki hyväksyttiin 18.7. eli oli pieni virhe.
Porvarien lähes 100 edustajasta oli siis vain n. 30 Suomen kannalla ! Ei näytä hyvältä.
Porvaristo vaati tsaarin erottua ylimmän vallan Suomessa siirtyväksi Venäjän hallitukselle.
Tsaari erosi 15.3.1917. Nuorsuomalaisten julistus itsenäisyyteen pyrkimisestä annettiin
15.4.1917. Vanhasuomalaisten 4.5.1917. Ruotsalaisen kansanpuolueen 17.5.1917.
Todistin, ajoituksessasi on virhe. Nämä itsenäisyyteen pyrkivät julistukset annettiin kuukausi
tsaarin eron jälkeen. Ei valtalaki mikään itsenäisyysjulistus ollut. Siihen ei sisältynyt ulkopolitiikka eikä sotilasasiat.
Eversti N. Mexmontan ilmoitti entisen Suomen sotaväen upseereille ottavansa ylipäällikkyyden tulevassa sodassa ja ryhtyi valmistelemaan kansannousua 17.7.1917. Suunnitelma kuitenkin raukesi kun huomattiin ettei Saksalla ollut tarkoituksena lähettää joukkoja Suomeen.
Ei eversti Mexmontan sosialidemokraatti ollut. Kyllä hän oli porvari.
17.10.1917 Ensimmäinen jääkärikomennuskunta ja aselähetys lähetettiin kuljetuslaiva Equityllä Pohjanmaan rannikolle. Tämä tapahtui jo ennen bolsheviikkien vallankaappusta. Joten turhaa on jankuttaa että porvarit eivät halunneet itsenäisyyttä.
Ikäänkuin Svinhufvudia ei olisi ollut´kaan, hän oli saksalaisten agentti aivan kuin Leninkin.
Saksan agentti.
Svinhufvud suhtautui myönteisesti Saksaan, koska se oli ainoa maa, joka auttoi Suomea. Tosin omaksi edukseen.
Lenin lähetettiin Saksan keisarin käskystä Venäjälle aiheuttamaan häiriötä ja mahdollisuuksienmukaan irrottamaan Venäjä sodasta. Sen hän tekikin, mutta bolsevikkien laskuun
Nyt se p o rvari viimeisen vitsinsä murjasi kun sanoo rinnakkaisavauksessaan, että: "Ruuan hinta nousi Venäjän sekasorron estettyä viljan tuonnin.".
Ruoan hinta ei nouse itsekseen vaan ruoan hinta NOSTETAAN. Siinä nousemisessa nääs tarvitaan aktiivinen ja ahne ihminen, joka sitä aivan tietoisesti ja nälkää näkevistä vähääkään piittaamatta nostaa. Näin hintamekanismi toimii, joku päättää että kun leipä maksoi eilen markan maksaa se tänään kaksi. Vuonna 1917 näitä päättäjiä oli maassa ihan liikaa ja sotahan siitä saatiin.
Ruuan hinta nousee, kun tarjonta vähenee. Sama koskee kaikkia tuotteita. Hinta määräytyy markkinoiden kysynnän perusteella.
Tietenkin tuotteen omistaja määrittää viime kädessä hinnan.
Elintarvikkeiden saatavuus 1917 pyrittiin takaamaan leipäkorteilla ja valtion määräämällä hinnalla..
Jostakin kumman syystä tänne tulleet valkoiset venäläiset emigrantit eivät juuri kärsineet puutetta. Anttolan hovissa Demidov porsasteli entiseen malliin itäsuomalaisten isäntien tienatessa. Demidov ei enää pystynyt antamaan isännille rahaa ja helyjä. Juhlat loppuivat Anttolan hovissa lyhyeen.
-----Ruuan hinta nousee, kun tarjonta vähenee. Sama koskee kaikkia tuotteita. Hinta määräytyy markkinoiden kysynnän perusteella.-----
Niinhän se tekee ja joku käyttää tilannetta hyväkseen nostaen hintaa aktiivisella päätöksellään. Hinnat eivät itse päätä, että "hei, nyt me noustaan".
Pötypuhetta! Hintaan vaikuttaa enemmän kysyntä ja tarjonta kuin mikään ”päätös”!
Jos tarjonta on runsasta hinta laskee ja jos niukkaa niin hinta noisee!
----- Hintaan vaikuttaa enemmän kysyntä ja tarjonta kuin mikään ”päätös”!-----
Onko sinun muumimaailmassasi hinnoilla järki ja kyky kirjoittaa hintalappuihin uudet ja korotetut hinnat? Oikeassa reaalimaailmassa ihminen hinnoittelee tuotteet, ei hintalappuihin ilmesty tyhjästä uudet numerot olkoon pula tuotteesta kuinka paha tahansa. Ahne kapitalisti sen hinnankorotuksen tekee tietenkin käyttäen hyväkseen puutetta ja köyhien hädänalaista asemaa.
Nimenomaan juuri vasemmisto yhdessä ammattiyhdistysliikkeen kanssa ovat luoneet tämän nykyisen hyvinvointisuomen jossa kaikkiein suomalaisten ihmisten on hyvä ja turvallinen asua ja elää.
Eivät nyt oikeisto ja porvarit ole koskaan sitä halunneet, että kaikilla suomalaisilla menisi hyvin.
Nimenomaan porvarillinen Suomi on luonut nykyisen hyvinvointi-Suomen! Muu ei olisikaan mahdollista, koska vasemmiston osuus on enää alle 1/4-osa Eduskunnasta ja AY-liikkeen merkitys on vähentynyt.
Porvari haluaa, että Suomi on vauras ja suvaitsevainen hyvinvointivaltio!
Vain äärivasemmisto pyrkii enää piikkilanka-Suomeen!
_----Vain äärivasemmisto pyrkii enää piikkilanka-Suomeen!----
Tollopoika ei tunne historiaa. Ajanjaksolla 1918-44 oli olemassa piikkilanka-Suomi ja syksy -44 sen lopetti. Siitä vasta alkoi maamme nousu kun koko kansa sai ihmisarvonsa takaisin 26 synkän taantumusvuoden jälkeen.
juuri noin on asia kuin kirjoitat.
Kyseessä taitaa olla nyt vain jokin nuori tietämätön kloppi joka ei tiedä Suomen todella synkästä historiasta yhtään mitään.
Kapitalisti se ei nyt todellakaan ole koskaan "ajanut" mitään "koko kansan asiaa."
Kapitalistia sitä on kiinnostanut aina vain se pienen eliitin hyvinvointi johon hän toki itsekin kuuluu. Ei koskaan mikään muu.
”Tollopoika ei tunne historiaa. Ajanjaksolla 1918-44 oli olemassa piikkilanka-Suomi ja syksy -44 sen lopetti. ”
Suomi EI OLLUT noina vuosina mikään piikkilanka-Suomi! Demarit saivat koko tuon ajan liki puolet Eduskuntapaikoista ja olot kohenivat kaiken aikaa. Vain kommunistit olivat kiellettyjä vallankumoushaluineen!
Syksyllä 1944 alkoi laittomuuden aika, joka huipentui äärivasemmiston väärinkäytöksiin. Suomi alkoi kehittyä ja vaurastua samalla kun äärivasemmiston kannatus laski mitättömäksi!
”Siitä vasta alkoi maamme nousu kun koko kansa sai ihmisarvonsa takaisin 26 synkän taantumusvuoden jälkeen.”
Ne 26 vuotta olivat suurta kehityksen aikaa, jota hidasti hieman sodan jälkeinen äärivasemmiston laittomuuden aika. Onneksi yhteiskunta kehittyi vääjäämättä ja samalla vasemmiston merkitys väheni kaiken aikaa. Sotaa ennen heillä oli liki puolet Eduskuntapaikoista... tänään vain neljäsosa!