Michael on SYYTTÖMÄKSI todettu ! Myös FBIn toimesta.

MichaelOnSyytön1234

Olen seurannut Jacksonin uraa kymmeniä vuosia ja myös luin aikoinaan oikeudenkäynnin perusteluja VAPAUTTAVALLE päätökselle !! Huom VAPAUTTAVALLE! Edes FBI n vuosien seuranta ei löytänyt Jacksonilta mitään, mikä viittaisi pedofiliaan, ei netistä, ei puhelimesta , ei mistään mitään.

Ja raskauttavaa sille valehtelevalle pojalle oikeudenkäynnissä oli se, ettei hän pystynyt kertomaan, kumman näköinen penis on Jacksonillä, ympärileikattu vain nk normaali. Nehän ovat täysin eri näköiset ! Ja kuvat näytettiin pojalle, että varmasti tiesi, miten eri näköisiä ne ovat. HÄN VASTASI eli ARVASI VÄÄRIN ! Paljastui näin valehtelijaksi perusteellisesti. Tätä ennen poliisit väkisin riisuivat Michaelin ja kuvasivat väkisin hänen peniksen, mikä on ääri ääri nöyryyttävää , ja tämä tapahtui Michaelin omassa kodissa.

Kun kyseinen poika tuli täysi-ikäiseksi, hän meni oma-aloitteisesti kertomaan poliisille, että hänen vanhemmat pakottivat hänet aikoinaan valehtelemaan hyväksi käytöstä, koska halusivat ison summan rahaa Michaelilta. Eli pojalla oli todella huono omatunto valehtelemisesta silloin, nuorudessa tuollaiset asiat, esim. vakavat valehtelemiset , voivat uskottavasti ahdistaa vakavasti mieltä.

Michael oli juuri vastakkainne persoona pedofiileille, arka, ujo, herkkä, empatiakykyinen, introvertti, toisin kuin oikeat pedofiilit, jotka ovat itsekkäitä, omien tarpeidensa tyydyttäjiä, ekstroverttejä, rohkeita, taitavi apuhumaan ja manipuloimaan, itsevarmoja, psykopaatteja eli empatiakyvyttömiä, mikä on ehdoton edellytys pedofiilille. Vain LAVALLA Michael oli roolissaan hyvinkin rohkea. Kuten monet näyttelijät ovat tosi arkoja arjessa, mutta lavalla erittäin rohkeita.

Miettikää niitä MILJOONIA !!!, mitä nuo kaksi illan Tv 2:n dokumentin miestä ovat nyt saaneet tuotantoyhtiöltä, kun ovat suostuneet valehtelemaan Michaelista ! Maailman laajuisesti ostettu ohjelma, = erittäin tuottoisa BISNES tuotantoyhtiölle. Siitä riittää jakaa miljoonia noille miehille.

Miksi ohjelmaa kustutaan dokumentiksi, koska siitä puuttuvat täysin vastapuolen tiukat kysymykset ja näkökulma ?? Niin paska työ laadullisesti kuin olla voi ! Yksipuolisuuden huippu.

Kehonkielen ammattilaisena ihmettelen jo nyt klipin perusteella, miksi haastateltavan kädet on piilotettu ?! ? ! Ihminen ei pysty valehtelemaan niin, ettei hänen kehon kielensä paljasta hänen valehtelevan. Eli käsien liikkeissäoli vikaa, kuvaaja ammattilainen ymmärsi sen.

TÖRKEÄÄ että kansan rahoilla on ostettu tuollainen huippukallis ohjelma TV 2: lle ! Saisivat hävetä !

4

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aada22VHki

      Kiitos jakamisesta, tiedoistasi. Me nuoremmat emme tiedä noin vanhoja asioita Michaelista.

    • Anonyymi

      Lapset ovat kertoneet nukkuneensa samassa huoneessa Michaelin kanssa eli tuskin on täysin viaton. Aikuinen mies samassa huoneessa pikkulasten kanssa. Kuvottavaa! Saman tekevää onko seksiä harrastettu vai ei, MJ teki moraalittomasti!

    • Anonyymi

      Eikö se Jackson painanutkaan nappulaa hississä, eikä vetänyt pentua pulkassa?

    • Anonyymi

      Jep, en kykene uskomaan dokumentin väitteitä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      996
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe