Jeesus olisi elänyt elämänsä onnellisena loppuun.
olisin käännyttänyt jeesuksen ateistiksi
ei-jumalaa-ole
6685
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Ateismi on vähän niin kuin tyhjyys tai pimeys, ei mitään. Vaikea uskoa, että kukaan on onnellinen tyhjyydessä, erityisesti kun ateistit näyttävät olevan katkerimpia ihmisiä maailmassa.
Ateismi on vapaus ja humanismi.
Jumala on kolmannen asteen kuulustelijan valo.
> Ateismi on vapaus ja humanismi.
Ateismi ei ole mitään, totuuden puutostila, valhe, johon moni tuudittautuu, kun toivoo, ettei Jumalaa ole, eikä totuus ja oikeus saavuta.
Peppi nauraa edelleen kamelinnussijalle.
Ateismi on kaukana vapautesta,Jeesus on se henkilö joka voi antaa todellisen vapauden.
Minulla on ateismin avulla hankittua omaisuutta eli hyvinvointia.
Minä voin tehdä mitä tahansa tai olla tekemättä, se on vapautta se.
- Mutta te rikkaat -- voi teitä! Te olette jo onnenne saaneet.
Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Luuk.16:25
Se vapaus mikä tällä hetkellä nauti, tässä ajassa on katoavaa ei pysy iäti.
Lasarus temppu johtui siitä, että Lasarus oli jeesuksen kaveri.
Minä en ole vaurastunut kavereiden avulla.
Jeesushan oli ateisti.
Jeesus olisi yrittänyt saada minut uskomaan hänen valheisiinsa.
Kerro missä Jeesus valehtelee,jos hän haluaisi uskomaan hän se pytyy kyllä tekemään, sai hän saulinkin ukosmaa vaikka oli seurakunnan vainooja.
Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden."Apt.9:16
Jumalan poika voiko vajaampaa ihmistä olla olemassakaan ja te idiootit uskotte.
Thhmät kiejoitelevat mitä sylkisuuhuntuo.
"Apt.9:16 "
Treffit apteekissa klo 9:16?
Et olisi pystynyt sillä jeesus oli jumalan poika.
Pitäisikö ruveta vänkäämään itsensä kanssa kuten uskovaiset tekevät.
Ottopoika korkeintaan. Kyllä ne oli kuule kylän kollit käyny Mariaa rassaamassa.
Ateisti ei siis tunne muita tuntemuksia kuin onnellisuus?
Selittäisitkö mistä se johtuu? Äläkä pliide laita mitään jumala juttuja jne....mille onnellisuutesi perustuu?
Se yhtä typerää kuin hyvinvointivaltio, mutta näyttää tehoavan typeriin uskovaisiin.
Anteeksi kuinka?
Kaikkea hyvää, siis mitä ?
Ihan vain kaikkea hyvää, mitä sinä tarkalleen tarkoitat ?
Kaikkea hyvää !
Kaikkea hyvää !!
Kaikkea hyvää !!!
Tätä on uskovaisten ja typerien Suomalaisten elämä, he eivät tajua mistään mitään.
Ihmisen pitää ymmärtää mitä hän saa ja punnita eri vaihtoehtoja vaihtoehtojen välillä.
Toki , sitä on valvominen.
Ei tarvitse tuomita asioita hyväksi tai pahaksi , asiat vain on.
Jos minun naapurini raiskataan, jonkun jeesustelijan anteeksiannon seurauksena.
Syy on tämä typerä uskovainen, joka uskoo murhaajan vakuutteluihin.
Tämän takia asioilla on syy ja seuraus.
Vaikuttaa tuohon monet muutkin asiat , älä ole putkiaivo.
Pääset paratiisiin kun autat ihmisiä olet debiili.
Tulee luonnostaan eikä palkinnon toivossa
Jammu setä olisi sinua kiittänyt, mutta hänen uhriensa omaiset tekisivät sinusta
yhtä syyllisen, koska et kykene jeesustelultasi näkemään totuutta.
Kerroppa totuutesi siis? Tunsit kaiketi Jammun hyvinkin kun voit kiitoksia hänen puolestaan jakaa....itse en pystyisi muiden puolesta laisinkaan kiittää , mitä se kertookaan luonteestasi? Paljastit ainakin valoon hiukan itsestäsi ;)
Jammu setä on olemassa vain jeesustelijoiden anteeksiannon takia.
Normaalit ihmiset ei anna tällaisille henkilöille minkään näköistä armoa.
Minun totuuteni on KAIKKI TIEDOT JULKISIKSI !!!
Hän nyt vaan ainoastaan vaikuttaa sinun päässäsi eikä muualla.
Taidat olla fani?
Jeesuksen anteeksianto hänet on synnyttänyt.
Älä sitten tunne katkeruutta.
Minä tunnen myötätuntoa uhreja kohtaan, sillä ilman jeesustelua heitä ei olisi.
Mitä on jeesustelu?
Tarkoitatko uskovaisia?
Uskonnollisia ihmisiä?
Ihmisiä jotka eivät elä samassa järjestelmässä kuin sinä?
Ja tietysti tarkemmin kuin vaan tokaisemalla....jos pystyt.
Jeesuksen anteeksianto, jolla rikolliset saavat anteeksi pahat tekonsa.
Olet murhaaja, raiskaaja ja ihmisten ryöstelijä. Uskomalla jeesukseen saat
kaikki anteeksi ja pääset perustamaan perhettä, kiitos jeesus kiitos kiitos.
Vaikka henkilö ei syyllistyisikään vastaaviin rikoksiin, hän kantaa ominaisuuksia
perimässään. Seuraava sukupolvi sitten jatkaa isänsä tai äitinsä tiellä.
Ihminen kantaa lajina monenlaisia muotoja ja tapoja toimia , osa kasvuympäristöstä johtuvaa ja osa ei.
Olen minä varastanut , pahoinpidellyt , huorannut , juonut liikaa jne ... Piti kerran lähteä katkaisemaan yhdeltä tyypiltä kädetkin mutta onneksi osui armo kohdille ja pääsin luopumaan sellaisesta eläimellisestä luonteesta.
Kiitos Jeesukselle siis ja pointsit Jumalalle.
Kerro rikollinen miksi sinun piti mennä katkomaan kädet, mistä kohtaa ja niin eespäin.
Minä sitten mietin olisiko se ollut oikeutettua.
Tiedän itse ettei se olisi ollut oikeutettua vaan epäreilua ja julmaa.
Jos minä teen sinusta torson ja jäät ruokittavaksi loppuelämäksi.
Kerro minulle nyt miksi minä en sitä tekisi.
SILLÄ VALEHTELIJOILLE TEEN SEN
Tee mitä teet , sen sallii Jumala jos sallii ja tarvetta ei ole valehdella.
Minä voin vain nopeasti päättää elämän en kykene raajojen amputointiin.
Sinä ilmeisesti kykenet siihen, helppo on vain painaa ja pum!
En kyentynyt , Jumala tuli väliin.
Tunnen kaltaisiasi , useimmat hyviä ihmisiä.
Omatuntosi tuli väliin ja et ollut niin raivoissasi enää.
Rupesit epäilemään tekosi oikeutusta ja se sai sinut perumaan sen.
Mitä jos olisit ollutkin väärässä, miten sisin olisi antanut anteeksi tekosi, ei koskaan.
Omatunto on ainoastaan pieni osa kaikesta joten Jumala
Jumalasi on mielikuvitusta, oikeudenmukaisuus saa ihmiset toimimaan.
Ongelma tässä on se, että ihminen uskoo kaikkien melkein olevan kuin itsensä.
väkivaltaisuus jossain on kuin syytöntä tuomittaisiin ja siitä se raivo syntyy.
Sinulle.
Ihminen jos toinenkin edustaa samaa lajia joten eroavaisuudet ovat minimaalisia.
Ajatuksenjuoksu onkin eri asia mutta mikä onkaan ihmisen luonnollinen olotila....se meitä yhdistää , läsnäolo eikä ajatuksien perässä juokseminen.
Tokihan suurin osa ainoastaan juoksee oravanpyöräänsä sokeana tietämättä mitään kuplansa ulkopuolelta.
Peppi Pitkätossu näyttää pitkää nenää kamelikansalle.
Kun vanhempasi lukevat sinulle iltasatua...
Ruskea silmäinen paskakasa ei Peppiä ohjaile.
Tarvitaan ainakin risteymä ennen kuin voimme jatkaa tätä keskustelua.
Peppi tuntuu olevan sinulle hyvin todellinen....Oletko koskaan harkinnut lääkitystä?
;)
Karjalasta taitaa olla puoli sukua , pakolaisina tulivat sodan aikoihin.
Ruskeita silmiäkään ei ole...valitettavaa harhallesi nimittäin.
Suomi on ihan hyvä maa , kaunista ja sillee...Pohjois-Karjalassa on tällaiselle etelän miehelle mukava olla kun on niin rempseetä sakkia :) Eli juurilla.
Eli ilmainen kuski olisit???? Pistä ihmeessä puhelinumero??? Voin kertoo Jeesuksesta samalla oivia oivalluksia !! ;)
Vaihdan farkut verkkarihousuun, kotiseudulle pohjoiskarjalaan.
Taitaa seudullasi olla sukurasitteena rikollinen luonne.
Jeesuksen käännytys olisi vaatinut psyykelääkkeiden käyttöä.
Hullut eivät pysy järjissään vain terapian avulla.
Jesse oli elämäntapakoijari. Ei hän tosiasioista piitannut.
Et ymmä mitä kirjoita,Jeesus ei ole ihmisten mielipiteitä kiinin,hän opetta se millä on valta.
Totta jeesus olisi ollut liian sairas kääntymään normaaliksi ihmiseksi.
Jeesus oli jumala että ihminen,istä hän sanoon ihmisen poika.
Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan. Ei saira voi sairasta paraantaa, Jeesus paransi moia sairauksia.
JA sinä hölmö uskot nämä hiekkakansan sadut.
Sanon se eivät ole hiekkalaatikon satuja,toiseksi en ole hölmö,turhaa tollaoste nimitelyt.
Mutta omantiesi olet valinnut,mihin se johtaa loppujen lopuksi,turmioon.
Faaraonuskon jalostus ei voi olla muuta kuin uskomista.
Yhtä hyvin voisimme pitää lajien syntyä käännekohtana.
Mihin muuhun uskot, koska uskot hiekkakansan satuihin.
Olet sillä tasolla, etkä kykene siltä tasolta nousemaan.
Olen se vaiheen ohitanut aikoja sitten,sinusta en tiedä.
Kerro toki muillekin millainen se korkein mahtaa olla.
Itse uskon vain kehitykseen parempaa kohden ja mitään täydellisyyttä ei koskaan
saavuteta. Tärkeintä on aina parannella kaikkea.
Jeesus oli profeetta, joka näki ennalta tämän sukupolven (meidän vuosituhannen asukkaat) tuhoutumisen. Eikä hän paljoa välitä sen vuoksi muusta kuin itsestään ja omasta suvustaan. Hän tulee Profeetta Isana ja perustaa perheen ja dynastian, jonka toivoo olevan ainoa koko maailmassa. Hän on Uusi Aadami, jonka jälkeläisiä kaikki tulevan maailman asukkaat ovat.
Uskosta luopunut on pahempi kuin ateisti sanoi Paavali. Ja juuri sen Jeesus aikoo tehdä, koska ei saanut työstään parantajana muuta palkkaa kuin 30 hopearahaa. Hän aikoo luopua uskosta ja mennä muslimien ja Intialaisten puolelle ja hukuttaa koko tämän meidän Länsimaisen sivistyksemme. Uskosta luopunut voi asettaa vain Hullun paimenen, joka ei välitä laumasta, vaan hukkaa ne kaikki.
Lyhyesti: Jeesus on uskosta luopuneena pahempi kuin ateisti. Tämä sukupolvi tuhotaan ja tilalle tulee Jeesuksen omat kersat.
JOS JEESUS OLISI KUUNNELLUT ALOITTAJAA HÄN OLISI OLLUT KUNNIALLINEN ATEISTI KOKO ELÄMÄNSÄ AJAN JA OLISI VÄLTYTTY KAUHEALTA TUHOLTA, JONKA USKOSTA LUOPUMINEN AIHEUTTAA.
Satoja vuosia jeesuksen kuolemasta olette jauhaneet noita samoja höpinöitä.
Tuhansien vuosienkin päästä jauhatte yhä samaa, ettekö kehity ollenkaan.
Mutta Salomo rakensi hänelle asuttavaksi talon! Korkein ei kuitenkaan asu ihmiskäsin tehdyissä rakennuksissa. Apt. 7:47 siinä yksi esimerkki.
Jeesus rakastaa niin paljon, että kulkee kanssasi sinun tien päähän.
tööt tööt jeesus Scania iskee vain kerran, mutta jeesustelun arvet säilyvät iäti.