Vastaan varmaan likimain sitä määritelmää mitä täällä kutsutaan "kilttimieheksi" . Syy miksi avudun on että täytän tänä vuonna 40v ja olen katsellut elämääni taaksepäin. Tajunnut että en ole enää nuori ja parhaista työvuosista puolet takana. Olen juuri niitä jotka muuttivat pois kotoa lähemmäs kolmekymppisenä.
Olen toki käynyt koko ajan töissä niin olen ollut siinä mielessä kiinni elämässä. Pari suhdettakin on ollut. Monia ikäisiäni on eronnut ja en tiedä onko se osa sitten yhtään helpompi. Silti mieleen on tullut kun katson nuorempia mitä on ympärillä töissä ja muuten. Että elämästäni on valunut 15 vuotta hukkaan. 15 vuotta siksi että 25 vuotiaaksi asti on varaa haahuilla ja miettiä mitä tahtoo.
Kävin ammattikoulun mutten koskaan työllistynyt alalle jolle valmistuin mutta olen ollut töissä eri tehtaissa. No se tuntuu palkassa kun olet ollut vain sekatyömies. Viimeisen 10 vuoden aikana tosin olen kehittynyt oman alanani ammattilaiseksi. Ainakin osaan edes jotakin mistä ollaan valmiita maksamaan. Heräsin vain liian myöhään. Nyt ei ole enää helppo lähteä kouluttautumaan mahdollisesti uudelle uralle. Ei se mahdotonta ole mutta kun olisi herännut jo 30 v niin olisi enemmän työvuosia edessä. No ei mulla ole isoja velkojakaan joskaan ei merkittävää omaisuuttakaa niin siinä mielessä on liikkumavaraa kun ei ole ulosotossa.
Yksi asia mikä kaihertaa on parisuhteen puute mutta vielä enemmän nuo hukkaan valuneet vuodet. On mulla toki ollut elämässäni ilon aiheitakin noina hukkaan valuneina vuosina. Mietin uutta suuntaa elämälleni ja toivon löytäväni elämän kumppanin. Nuoruuden tulevaisuuden toiveiden pilvilinnat ovat haihtuneet ja huomasin myös että osa silloin upeina pitämistäni jutuista ei kiinnosta mua enää ollenkaan. Olen terve mistä olen kiitollinen.
Olen luonteeltani ujo ja jotakin tapahtui ikävuosien 16-20 välillä. En saanut jotenkin kontaktia kavereihin ja putosin "kelkasta". Olen miettinyt mikä meni pieleen. Mitä olisin voinut tehdä toisin. Nuoremmille antaisin kokemuksen tuomana neuvona. Katsokaa joku suunta joka tuntuu edes suurinpiirtein mieleiseltä. Jos se on väärä niin voi valita uudelleen. Kaikkein pahinta on että vain harhailee päämäärättömästi.
Todellisen kilttimiehen hukkaan valuneet vuodet
38
126
Vastaukset
Hetkittäinen päämäärättömyys voi olla hyvinkin voimaannuttavaa.
Erämökki ja puoli vuotta ilman nettiä sun muita ylellisyyksiä...eiköhän rupea itse löytymään ;)- viinamies
Tärkeintä nuorena 16-20 -vuotiaana on lähteä muiden mukana juomaan viinaa ja vähän vanhempana sitten yökerhoihin bailaamaan. Viinaa juomalla pääsee nuorena mukaan porukoihin ja voi luoda suhteita tyttöihin ja sitä kautta saada kokemusta naisista josta on myöhemmin apua ihmissuhteita luotaessa. Vanhempana tämän kokemuksen saaminen on vaikeaa, ehkä mahdotontakin.
Kun nuorena juo viinaa, on se kuin laittaisi rahaa pankkiin.- Kerhomestari
Kuin rahaa pankkiin.
Hyvin sanottu.
- ddddddddddd
Miten se aika on mennyt hukkaan jos on siinä tehnyt itsensä oman alansa ammattilaiseksi. Monella nelikymppisellä ei ole mitään oikeaa ammattitaitoa, silloin on aika mahdoton enää lähteä edes yrittämään.
- Viinamies
Koska et juonut viinaa nuorena niin se kostautuu nyt vanhana sulle eikä sulla ole naisista kokemuksia 40 vuotiaana. Nuorena luodut suhteet naisten kanssa kannattaa koska niitä naisia voi tapailla sitten 40 vuotiaana ja varmaan niitä parisuhteitakin syntyy kun tutustuu naisiin ja juo viinaa niitten kanssa.
Sitä kyllä pärjää elämässä oikein hyvin ilman alkoholiakin ja se onkin iso rahan säästö, kun jättää sen viinan juomatta ja laittaa nekin rahat vaan säästötilille sitä varallisuutta kartuttamaan.
- niitäsaa
Keski-ikäinen viinamies ei saa muita kuin vanhoja juoppoakkoja.
- Narumyyjä
niitäsaa kirjoitti:
Keski-ikäinen viinamies ei saa muita kuin vanhoja juoppoakkoja.
Keski-ikäinen raitis mies ei saa mitään, hän istuu loppuelämänsä yksin lauantai-iltana.
"Ainakin osaan edes jotakin mistä ollaan valmiita maksamaan. Heräsin vain liian myöhään. Nyt ei ole enää helppo lähteä kouluttautumaan mahdollisesti uudelle uralle. Ei se mahdotonta ole mutta kun olisi herännut jo 30 v niin olisi enemmän työvuosia edessä. No ei mulla ole isoja velkojakaan joskaan ei merkittävää omaisuuttakaa niin siinä mielessä on liikkumavaraa kun ei ole ulosotossa."
Kyllä 40-v voi vielä kouluttautua. Tunnen ihmisiä, jotka ovat aikuisiällä vaihtaneet alaa ja/tai opiskelleet kokonaan uuden tutkinnon. Nykyisin nelikymppinen opiskelijakaan ei ole mikään kumma juttu. Ja plussaa tuollaisissa elämänmuutoksissa on se, että tapaa uusia ihmisiä - ehkä se todennäköisyys kumppaninkin löytymiseen voi kasvaa?Niin eipä neljäkymppinen ole vielä mitenkään liian vanha, sillä kyllä siinä iässä monetkin tänä päivänä vielä opiskelevat ja vaihtavat jopa alaansa toiseen.
- höpönhöpön
Mun mielestä sä ap mietit ihan turhaan menneisyyden asioita hukkaan heitettyinä. Ehkä osa niistä on nytkin olemassa ja tulevaisuuteen jalostumassa, lisäksi tulevaisuuteen voit valmistautua. Nykypäivän meininko kyllä tuntuu sellaselta, että moni joutuu uudelleenkin kouluttautumaan eli et ole mikään kummajainen, jos vielä opiskelet.
- KilttiMies89
Tuntuu jo nyt siltä että elämä on mennyt täysin hukkaan vaikka olen vasta 30-vuotias. Miehen parhaat panovuodet taitaa kuitenkin olla siinä 16-30-vuotiaana. Kaikenlisäksi olen työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveydellisistä syistä joten en ole naisten silmissä yhtään mitään. Ei auta ryypiskelykään eikä se tee minua yhtään jännemmäksi naisten silmissä. Alinta pohjasakkaa olen naisille, se on kyllä tullut erittäin selväksi.
Kyllä ne parhaat vuodet ovat miehillä aina vasta sitten yli neljäkymppisenä, sillä tollaiset teini-ikäiset ovat vasta nuoria pojankloppeja, eikä sitä siinä iässä ole vielä miehillä mitään parhaita nuoruusvuosia lähelläkään.
Eikä se elämä todellakaan ole mitään hukkaan vielä joskus kolmekymppisenä mennyt, kun siinä iässä sitä ehtii vielä oikein hyvin vaikka opiskelemaan, tekemään paljon töitä ja sen naisenkin ehtii vielä oikein hyvin vielä löytämään.- tiedänkukaolet
DarkFear kirjoitti:
Kyllä ne parhaat vuodet ovat miehillä aina vasta sitten yli neljäkymppisenä, sillä tollaiset teini-ikäiset ovat vasta nuoria pojankloppeja, eikä sitä siinä iässä ole vielä miehillä mitään parhaita nuoruusvuosia lähelläkään.
Eikä se elämä todellakaan ole mitään hukkaan vielä joskus kolmekymppisenä mennyt, kun siinä iässä sitä ehtii vielä oikein hyvin vaikka opiskelemaan, tekemään paljon töitä ja sen naisenkin ehtii vielä oikein hyvin vielä löytämään.No vaikka olet yli nelikymppinen neitsytsetä pari sataa tilillä niin saatko pimppaa vai joudutko tyytymään hevostalliin?
- Huuhaa69
tiedänkukaolet kirjoitti:
No vaikka olet yli nelikymppinen neitsytsetä pari sataa tilillä niin saatko pimppaa vai joudutko tyytymään hevostalliin?
Silloin se tamma vähä hirnahteli kun mä jakkaralle nousin juu...
- eihätiämitiä
Nelikymppisenä parhaat nuoruusvuodet on vielä kaukana edessä.
- KilttiMies89
Parhaat nuoruusvuodet on sitten 60-80-vuotiaana pappana? Sitten kun tarvii jo viagraa että kulli seisoo?
- hienoahienoa
Kuulostaa ihan minulta n. 10 v päästä. :) Itsekin muutin myöhään pois vanhempien luota ja olen saanut vähän huonosti kontaktia muihin ihmisiin. Kaverit ovat aika pitkälti niitä samoja, joihin tutustui joskus lapsena joitain kavereiden kavereita ja lukiossa, intissä, AMK:ssa ja töissä ei oikein ole saanut mitään vapaa-ajan kavereita, vaikka AMK:ssa oli jonkin aikaa jotain ihan mukavia kavereita, jotka nekin vain katosivat. Ehkä eniten on valunut hukkaan noissa naisjutuissa, kun ei ole saanut mitään panojuttuja enempää aikaiseksi, vaikka on niistä panoista yrittänyt jotain muutakin saada. Koulutuskin oli mielestäni aika turhaa kun ei ole siitä huolimatta saanut mitään hyväpalkkaista työtä. Toi että on joku "suunta", ei ainakaan hirveästi auttanut itseni kohdalla erityisen hyvin, koska opiskelin erittäin ahkerasti aina ja sitten joku laiska p*ska pääsi koulusta suhteilla heti johonkin hyvään työhön kun itse jouduin huonopalkkaiseen. Se on niin hemmetin hankalaa...kaikki on hemmetin hankalaa, jos ei ole synnynnäistä karismaa/manipulaation taitoa. Onneksi sentään oikeutetusti itselläni on matalat elinkustannukset, niin huonosta palkasta huolimatta on saanut hankittua kaiken tärkeän ja sijoittaakin on pystynyt, niin taloudellisesti ei sentään mene huonosti. Uskon ja tiedän monella paremmin tienaavalla menevän taloudellisesti huonommin kuin minulla ja se on poeettista oikeutta. :)
- ihanvaantiedoksi
Jos sosiaalinen elämä on vaikeaa, niin kannattaa testauttaa onko asperger/autismin kirjolla.
- Kiltti-ja-kunnollinen
Kävin kans amiksen ja olen tehnyt useita töitä noin 20 eri työpaikassa. Satoja naisia olen yrittänyt ja pyytänyt treffeille mutta eivät ole suostuneet. Kyllä elämä on turhaa, turha sitä töitäkään on tehdä sitten kun naiset haluaa väkivaltaisia miehiä.
- säälittävääon
Aika säälittävää jos elämän tarkoituksen määrittää naisista fantasiointi.
- kaunisnainen21v
Olet liian haiseva ja ruma.
- NainenRuudunTakaa
Aina kun luen näistä superyrittäjistä, niin aattelen, että on miehellä jäänyt pohjatyöt tekemättä.
Treffeiille lähdetään vasta siinä vaiheessa kun jo vähän muuten tunnetaan ja yleensä myös vain jos on seksuaalista kemiaa ilmassa. Eli naiset ei lähde sinne treffeille tutustumaan ja katsomaan että oiskohan mies kiva vai ei, vaan pitää olla jo valmiiksi se käsitys että toinen on kiva. Siis aktiivisesti mukavaa seuraa, ei mikään omasta mielestään hyvä kun ei heti väkivaltainen.
Ja se kemia. Vähän edes pilkettä silmäkulmassa. - sinkkunavaan
NainenRuudunTakaa kirjoitti:
Aina kun luen näistä superyrittäjistä, niin aattelen, että on miehellä jäänyt pohjatyöt tekemättä.
Treffeiille lähdetään vasta siinä vaiheessa kun jo vähän muuten tunnetaan ja yleensä myös vain jos on seksuaalista kemiaa ilmassa. Eli naiset ei lähde sinne treffeille tutustumaan ja katsomaan että oiskohan mies kiva vai ei, vaan pitää olla jo valmiiksi se käsitys että toinen on kiva. Siis aktiivisesti mukavaa seuraa, ei mikään omasta mielestään hyvä kun ei heti väkivaltainen.
Ja se kemia. Vähän edes pilkettä silmäkulmassa.Juu, huomattu on. Naisilla on kovat vaatimukset jo valmiina.
Ei kannata mennä treffeille ollenkaan. Parempi on sinkkuna vain. - apropoo-
sinkkunavaan kirjoitti:
Juu, huomattu on. Naisilla on kovat vaatimukset jo valmiina.
Ei kannata mennä treffeille ollenkaan. Parempi on sinkkuna vain.pitää muistaa, ettei kommunikointi treffimielessä tule kummankaan puolelta olla uhrautuvaisuutta, kohteliaisuutta tai hyväntekeväisyyttä, eikä velvollisuudesta
Kaikista pelkistetymmät tyypit saattavat ajatella, että "on oikeus" saada nainen vaikka väkisin
Voidaan aprikoida, mikä tausta kenelläkin johtaa eri lailla outoihin ajatusrakennelmiin. - sinkkunavaan
apropoo- kirjoitti:
pitää muistaa, ettei kommunikointi treffimielessä tule kummankaan puolelta olla uhrautuvaisuutta, kohteliaisuutta tai hyväntekeväisyyttä, eikä velvollisuudesta
Kaikista pelkistetymmät tyypit saattavat ajatella, että "on oikeus" saada nainen vaikka väkisin
Voidaan aprikoida, mikä tausta kenelläkin johtaa eri lailla outoihin ajatusrakennelmiin.Aivan oikein. Naisilla on oikeus olla yksin ja vaatia mahdottomia. Onneksi tykkään olla sinkkuna vain. (HUOM teksti ei sisällä sarkasmia)
- apropoo-
sinkkunavaan kirjoitti:
Aivan oikein. Naisilla on oikeus olla yksin ja vaatia mahdottomia. Onneksi tykkään olla sinkkuna vain. (HUOM teksti ei sisällä sarkasmia)
Luulen, ettet itsekään hae lähtökohtaisesti naisia *pelkästään* velvollisuudesta, tai hyväntekeväisyyden vuoksi? Pitää hyväksyä tasavertaisuuslähtökohdat henk.koht.asioissa (itsemääräämisoikeus).
(oikeus yksinoloon on, koska se rinnastuu ettei ole vaatimuksia)
- Viinamies
Vuodet meni hukkaan koska et juonut viinaa nuorena etkä sitten tavannut naisia yökerhoissa. Vanhana sitä on aika vaikeaa saada sitä naista mutta sen voi vieläkin löytää kun lähtee yökerhoon juomaan viinaa ja tapaamaan naisia. Naista et varmana löydämistään työpaikalta.
- KilttiMies89
Vuodet meni hukkaan vaikka join viinaa nuorena ja yritin bailata yökerhoissa.
Miksei ihminen saisi olla ja elää kuten aloittaja kertoo elävänsä. Jos aloituksessa kuvattu on kilttiä ja jollain tavalla halvaannuttavaa elämistä, niin kuinka mummojen potkiminen kadulla tekisi elämästä millään tavalla parempaa?
Nuorempana ollaan yleensä aktiivisia seuraan etsiytyjiä. Silloin halutaan olla yhdessä toisten nuorten kanssa ja tutustua siinä samalla vastakkaiseenkin sukupuoleen. Kaikilta tämä murrosiän jälkeinen sosialisoitumisvaihe ei kuitenkaan luonnistu. Siihen lienee syynä jotkin itsetuntoon ja hylkäämisen pelkoon liittyvät seikat, mutta olipa syy mikä tahansa, sen seurauksena jää nuori yleensä eroon parveilevista ikätovereistaan ja alkaa joko etsiä tuttavuuksia muualta taikka sitten hän äärimmäisessä tapauksessa jää erakkomaisella tavalla yksin.
Parisuhteet muodostuvat lähtökohtaisesti sillä, että ihmiset kohtaavat toisensa. Mikäli on elämässään noudattanut varovaisuusperiaatetta ihmisiin tutustumisen ja heidän kanssaan juttusille ryhtymisen kanssa, ovat kohtaamiset olleet vähissä. Tällöin on luonnollista, ettei kokemuksia toisesta sukupuolesta saati sitten parisuhteesta ole päässyt kertymään.
Kun erillään elävät ihmiset katsovat ympärillään vellovaa parisuhdeonnelaa, tulee heille vääjäämättä mieleen, että onnellisen elämän edellytys on parisuhde. Tämän jälkeen he syyttävät ensin itseään, etteivät ole parisuhdetta onnistuneet saamaan aikaiseksi, mutta pian he alkavat löytää syypäitä omaan tilaansa esimerkiksi vastakkaisen sukupuolen edustajista, jotka kelpuuttavat mieluummin kumppanikseen väkivaltaisen rikollisen kuin hiljaisen ja syrjäänvetäytyvän, mutta muutoin kaikin puolin kunnollisen miehen.
Naiset eivät kuitenkaan lähtökohtaisesti etsi itselleen rikollista miestä. He etsivät miestä, jonka kanssa voisivat olla onnellisia ja jonka kanssa voisi mahdollisesti tehdä lapsia. Jos ihmisen pitää valita, että viettääkö aikaansa mieluummin erakoituneen kummajaisen kuin jokseenkin normaalilta vaikuttavan ihmisen kanssa, vaikka tämä ajoittain olisikin väkivaltainen, taitaa vaaka kallistua normaalin väkivaltaisen miehen puolelle.
Koska parisuhteet muodostuvat lähtökohtaisesti kohtaamisten kautta, tulee parisuhteeseen haluavan olla ensinnäkin valmis ja halukas kohtaamaan ihmisiä. Ainoastaan sillä tavalla voi kohtaamisten kautta tavoittaa toisen.
Keski-ikäisten ongelmana on, ettei siinä iässä juuri huvita istua diskoissa nuorison ympäröimänä. Ylipäätään myös keski-ikäisten keskiolut-anniskelupaikoissa tapaamien ihmisten kohdalla on hyvin suuri todennäköisyys, että he ovat alkoholisteja. Parisuhde alkkiksen kanssa ei ole oikeastaan parisuhde vaan se on hoitosuhde.
Mikäli ihmisiä haluaa kohdata, on oltava siihen halukas ja valmis, mutta on löydettävä itselleen mieluisa paikka taikka tapa siihen. Sellainen voi olla tanssipaikat, erilaiset harrastuskurssit taikka jopa katusoittaminen. Pääasia on, että kohtaa ihmisiä.
Muutos tällaiseen lähtee itsestä. Entisenlaiset ja turvalliset tavat ihmisten kohtaamisessa eivät ole toimineet, niitä tapoja täytyy siis muuttaa. Ala vaikka opettelemaan laulamista ja mene lähiympäristössäsi karaokeiltaan, mutta yritä valita sieltä seuraksesi selvimpiä ja työssäkäyviä ihmisiä, äläkä itsekään ryypiskele, sillä känniääliötä kukaan ei katso hyvällä.- viinamies
Tärkeintä miehelle on juoda viinaa nuorena. Kun juo nuorena viinaa, saa kokemusta ihmissuhteista.
Vain viinaa juomalla voi löytää kumppanin. Selvinpäin ei naisia tapaa. - KilttiMies89
Aika hassua että väkivaltaista miestä pidetään normaalina jos toisessa päässä vaakakuppia on hiljainen, naisia pelkäävä erakkomies. Mutta näinhän se on, on parempi olla vaikka väkivaltainen mies kunhan on sosiaalinen ja osaa myös naurattaa naisia tai saada naiset viihtymään seurassaan tavalla tai toisella.
- realismiapeliin
KilttiMies89 kirjoitti:
Aika hassua että väkivaltaista miestä pidetään normaalina jos toisessa päässä vaakakuppia on hiljainen, naisia pelkäävä erakkomies. Mutta näinhän se on, on parempi olla vaikka väkivaltainen mies kunhan on sosiaalinen ja osaa myös naurattaa naisia tai saada naiset viihtymään seurassaan tavalla tai toisella.
Jep, näin todella on. Mitään ei synny, jos ei toisen kanssa viihdy, ja sosiaalisesti kyvyttömien kanssa ei normaali ihminen yleensä viihdy. Jos taas viihtyy välillä, kestää toisen huonojakin puolia helpommin.
Tän kun moni ätmi ymmärtäisi ja kehittäisi niitä sosiaalisia taitojaan. - NainenRuudunTakaa
Fiksuin kommentti palstalla vähään aikaan ja sopisi melkein mihin tansa palstan lankaan toistettavaksi.
Mä mietin, että mikään ei oo hukkaanheitettyä aikaa. On vaan erilaisia elämyksiä. Pettymyksetkin on niitä. Virheet on niitä. Ihan missä hyvätkin jutut. Hetkiä elämässä. Ei ole mitään pysyvää onnellista tilaa ja tasoa. On vaan hetkiä. Ota kiinni hyvistä ja opi huonoistakin jotain. Lyhyt oppimäärä.
Öitä.- Kiltti-ja-kunnollinen
Luulin että kun opiskelee ja on hyvässä työssä niin saan myös naisen helposti. Naista en saanut saatana kun naiset halusi jännämiehiä. Uskoin loppuun asti mutta viimesien 6 vuoden aikana olen nähnyt miten naiset haluaa vain väkivaltaisia miehiä vaikka niillä ei olisi töitäkään. Komeita on käyttävät huumeita ja kaikkea ja niitä naiset ovat halunneet.
- rahallasaahetkeksi
Miksi sen "hyvän työn" pitäs vaikuttaa, rahalla saa maksullisia joten mee ettiin niitä ja lopeta säälittävä uhriutuminen.
- turhavalittaa
Kiinnostuksen aiheet on etsittävä itsestään eikä muista, jollei mitään halua tehdä niin silloin on turha valittaakaan tekemättömyyttä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä933213Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991787Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461647- 901480
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051457Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4091354Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21270Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381127Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun344959Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden272946