Miten voikaan olla niin vaikea saada pois työstään sellainen työntekijöiden esimies, joka arvostelee toisia työntekijöitä toisille, nolaa työntekijöitä kaikien kuullen, nokkii ja huomauttelee ja myös väärentelee asioita? Harva uskaltaa sanoa takaisin ja kaikki pelkäävät, pitävät mielipuolena tätä esimiestä. Kaikki haluaisivat hänet pois työstä ja uuden tilalle, mutta kukaan ei uskalla tehdä mitään...kun pelkää joutuvansa nokittavaksi ja mollattavaksi vielä pahemmin. Esimiehen asenne ei ole terve ja hän purkaa oman pahan olonsa työntekijöihin, hän ei kestä mitää kritiikkiä ja kyllähän hänellä on niitä mielistelijöitä. Järkkyttävää, kuinka moni työntekijä onkaan lähtenyt pois työstä koska ei ole kestänyt tätä kiusaamista. Miten pitkälle joku ihminen saa tuhota toisten työuraa ja tyrannisoida ilman, että kukaan puuttuu asiaan. Kenen ulkopuolisen puoleen voisi asiassa kääntyä? Miten tällainen ihminen saadaan kuriin?
Ei voi olla mahdollista, että asialle ei voi mitään. Järjestön johtajalle, yms ei voi valittaa asiasta, koska se ei muuta tilannetta ja valittaja saa kärsiä sen jälkeen niin kauan, että hän alistuneena vaihtaa työpaikkaa.
Asiahan on yleisesti tiedossa, mutta kukaan ei tee mitään. Esimiehellä on jossakin määrin vaikeaa töissä ja hän kummastelee, kun hänestä puhutaan niin paljon pahaa. Vaikka hän tietää alaistensa asenteet, niin hän ei tee mitään muuttaakseen tilannetta. Hän saa kyllä itsekin välillä palautetta sellaisilta työntekijöiltä, jotka uskaltavat sanoa vastaan ja jotka eivät pelkää häntä. Heidän edessään hän koittaa sitten korjata niitä asioita, joista on valitettu. Monesta suunnasta pommittaminen ja selvien virheiden huomauttaminen hänelle voi tehota jonkin verran, mutta silti heikot saavat kärsiä. Erittäin surullista, että niin moni on lähtenyt muuten niin viihtyisästä työpaikasta tämän esimiehen vuoksi. Ja hänellä ei ole huono omatunto, hän vain ihmettelee, kun hänestä ei pidetä ja syy siihen on työntekijöissä itsessään. Kuinka tällaisia pääsee esimiesasemaan? Miten kukaan ulkopuolinen, ammattiliiton edustaja tai kukaan ei voi tehdä mitään, jotta saataisiin uusi esimies?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Niinhän minuakin esimies haukkui, vieläpä kaikkien työtovereiden kuullen yhteisessä aamupalverissa tuolla Outokummussa eräässä lihatalossa. Työni kuitenkin tein kuin toisetkin.
Anteeksipyyntöä ja virheensä myöntämistä ei tullut, joka pikkuisen olisi lieventänyt sielun haavoja. Itse hän sai ylennyksen tuotantopäälliköksi ja minä sain kenkää, koska olin viisikymppisenä liian vanha työelämään hänen mielestään.