Ilmastonmuutosvaalit taisi olla pahavirhe!

Tietysti tuolla teemalla vaarattomien vihreiden kannatus nousee, mutta samaa mieltä olevat kok, demarit ja kepu saavat rökäletappion. Oli kaiketi tarkoitus nitistää persut, mutta tuossahan takuulla käy päinvastoin. Lydäänkö vetoa? Annan euron vedonlyöntifirmalle.
18<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Miksiköhän tästä tehtiin vaaliteema? Ensiksikin siksi, että sen alle pyrittiin hautaamaan kaikki ne ongelmat, joihin suomen kansa oikeasti voisi vaikuttaa. Eläkeyhtiöiden varainkäyttö, Aito ja oikea luonnonsuojelu kaivostoiminnan ulkomaisesta ryöstöstä pörssiyhtiöille,sekä totaalinen metsämaiden raiskaaminen ns. biotuotetehtaiden varjolla. Vihreiden lahjonta on saanut jo törkeän korruption piirteet. Minä olen luonnonsuojelija, mutta halveksin syvästi vihreitä, jotka antavat kaivaa suomen luonnon pilalalle kaivoshankkeita (murheellinen Talvivaara mukaan lukien, suosimalla.) Suomessa on arvokasta vielä, sen puhdas luonto. Sitä se ei kauuaa enää ole, koska maamme on luokiteltu raaka-aine varastoksi ja ihmiset pitää ajaa kaupunkislummeihin raaka-aineiden keruun tieltä. Ei käy, sanon minä äänestyskopissa.

1Äänestä
  • Käytät kuitenkin älypuhelinta, tablettia tai tietokonetta. Jollain sinä tuonkin viestin kirjoitit. Tuet siis joka tapauksessa kaivostoimintaa ja kaivannaisteollisuutta jollain tavalla. Jossain maassa, jollain tavalla ne raaka-aineet hankitaan. Ja sinä maksat sitä toiminnasta ostamalla noita laitteita. Talvivaarassa tehtiin virheitä, ja Suomen ehdottomasti tulisi tiukentaa kaivoslakejaan ympäristönsuojelun takia ja yleisen hyväksikäytön välttämiseksi, mutta puheistasi heijastyy nimbyily. Suomea ei saa pilata, mutta niinpä vaan käytät laitteita, joiden tuottaminen pilaa jotain jossain. Ja mitä kirjoitat esim. kaupunkislummeista yms. paljastaa, että et tiedä infrastruktuurin ja ihmistoiminnan vaikutuksesta luontoon yhtään mitään. Todellisuudessa keskittäminen on juuri se tapa, miten luontoon kohdistuvaa kuormitusta saadaan minimoitua.

    Äänestä

  • Ollaanhan me venäjän lähellä ja malli lähellä. Oligarkkejakin meillä on jo ihan riittämiin saamaan maa kuvaamaasi tilaan. Kummat ehtii suuressa kuvassa ensin, ryöstökapitalistit vai kommarit, siinäpä kysymys?

    Äänestä

  • Asioihin_perehtynyt kirjoitti:

    Käytät kuitenkin älypuhelinta, tablettia tai tietokonetta. Jollain sinä tuonkin viestin kirjoitit. Tuet siis joka tapauksessa kaivostoimintaa ja kaivannaisteollisuutta jollain tavalla. Jossain maassa, jollain tavalla ne raaka-aineet hankitaan. Ja sinä maksat sitä toiminnasta ostamalla noita laitteita. Talvivaarassa tehtiin virheitä, ja Suomen ehdottomasti tulisi tiukentaa kaivoslakejaan ympäristönsuojelun takia ja yleisen hyväksikäytön välttämiseksi, mutta puheistasi heijastyy nimbyily. Suomea ei saa pilata, mutta niinpä vaan käytät laitteita, joiden tuottaminen pilaa jotain jossain. Ja mitä kirjoitat esim. kaupunkislummeista yms. paljastaa, että et tiedä infrastruktuurin ja ihmistoiminnan vaikutuksesta luontoon yhtään mitään. Todellisuudessa keskittäminen on juuri se tapa, miten luontoon kohdistuvaa kuormitusta saadaan minimoitua.

    Etköhän nyt vähän saivartele? Joku tabletin tms. käyttö on pientä siihen verrattuna mitä päättäjämme kansallisomaisuudellemme tekevät. Meinaan valtavan suuressa taloudellisessa mielessä. Maastamme olisi voitu tehdä Norjan kaltainen rikas, velaton maa jos luonnonvarojemme tuotto oltaisiin käytetty oman maan hyväksi. Vielä ei kaikkea ole annettu ryöstää, mutta mikään ei näy menoa estävän. Tähän yhteyteen sopii sanonta- "kaik on mänt".

    Äänestä

Minä ainakin äänestän vihreitä, kun ne tukivat talvivaaraakin ja saadaan kohta niitä litiumtulojakin. Saksa ostaa litiumit ja suomen vihreät? saavat hyvät osingot.

Äänestä

https://yle.fi/uutiset/3-5896969

Eipä tuo ilmasto vain ota lämmetäkseen ainakaan Suomessa ! vaikka viherbimbot siitä kuinka vaahtoaa !

Late Lapista.

1Äänestä

Täysin+käsittämätöntä.+Ihmisen+osuus+kaikista+maapallon+"haitallisista"+ilmastopäästöistä+on+n.+5%.Luonnolliset+päästöt+kuten+hengittäminen+yms.+siitä+ovat+n.+50%.Näin+ollen+kaikista+maapallon+"haitallisista"+ilmastopäästöistä+se+osuus+johon+voidaan+vaikuttaa+on+n.+2,5%.Yksityisautoilun+osuus+tästä+on+noin+5%+eli+kaikista+maapallon+"haitallisista"+ilmastopäästöistä+se+on+n.+0,125%.Ammutaankohan+tässä+nyt+ensinnäkin+hiukan+väärää+kohdetta+hiukan+liian+isoilla+aseilla+-+vrt.+kärpäsen+tappamista+atomipommilla.

1Äänestä
  • Niin...... mutta suomalaiset ovat pääpahiksia kummiski, mässyttävät 3 maapalloa muutamassa kuukaudessa. Tämä on kestämätöntä, suomalaisia on kyykytettävä paljon enemmän js annettava runtua että tuntuu!!!!!

    1Äänestä

Tuulipuistoja jopa kansallispuistoihin. Kuinka hulluksi tämä vispilätouhu oikein menee.
Pitääkö niitä joka niemeen notkoon ja Saarelman pystyttää pilaamaan luontoa?
Ajatelkaa sitä rojua mikä niistä syntyy vuosien kuluessa. Myllyfirmat lopettavat toimintansa kun saavat ne pystytettyä eikä kukaan ole vastuussa niistä.

1Äänestä

mitenkä ilmasto asijat liittyy vaaleihin kun ilmasto ei muutu vaali päivänä eikä hallitus kaudella miksikään, onko vaali teemat syöty loppuun että menee ilmat pihalle tyhjyydessä vaikuttamis mahdollisuudessa politiikkaan politiikkona,

1Äänestä

No ei se mikään virhe ollut , se on tarkoituksellinen veto vallassa olijoilta kääntää hölmöjen kansalaisten huomio pois Vanhusten ja lastenhoidosta, nuorten koulutuksen leikkauksista, kansalaisten turvattomuudesta asiaan jossa Suomen vaikutus on itikan kusi Atlannissa.
Että silleen

1Äänestä

Ilmastonmuutoksen väitetään nostavan merenpintaa metritolkulla 100 vuodessa. Tätä on ehdottomasti alettava torjua tehotoimin tulevan neljän vuoden hallituskaudella. Kantajyvät on jo säilötty turvaan jäätikön uumeniin Huippuvuorille.

Öljyn arvioidaan loppuvan jo 2060-luvulla. Tähän valmistaudutaan tuhlaamalla loput öljyvarat sähköautoihin ja tuulimyllyihin ja siirtymällä lopullisesti tietoyhteiskuntaan moninaisine härpäkkeineen ja datakeskuksineen. Peliteollisuus on tulevaisuutta ja E urheilua. Peliteollisuushallien tieltä kaadetaan metsät biopolttoaineiksi.

Looginen so. johdonmukainen ajattelu ei olisi näin pitkällä ilman Kekkosen aikana käynnistettyä peruskoulua, mistä valmistuu korkeimmin pisaoppineita liukuhihnalta.

1Äänestä

ilmastomuutos on lievästi sanottuna kaksi naamaista kun niiden edustajat istuvat öljy bisneksien hallituksissa, 74vuonna öljy oli jo loppumassa arvio öljy varantoihin oli 30 vuotta jolloin bensan hinta nousi tuntuvasti,

1Äänestä

No olisi pitänyt tehdä ne väestön liikakasvuvaalit niin olisi ollut jotain hyötyä. Että silleen.

1Äänestä

Ei pidä antaa pelonlietsojille valtaa.

Taviskansa ajaa keskim. 4000e bensa-autoilla työ-,kauppa- ja muut reissut täällä leikkikehä iii ulkopuolella.

Äänestä

Kyllä tämä ihan tietoiselta koijaukselta vaikuttaa. Selvää on että Suomi ei voi ilmastoa muuttaa. Tottakai tehdään mitä kohtuudella voidaan mutta tämän järjetön kohkaaminen vaaleissa on järjetöntä.

Äänestä

"Ilmastovaalit" ovat päin vastoin teeman kaappaus vihreiltä. Nythän Vihreiden on vaikea profiloitua, kun (melkein) kaikki puhuvat ilmastonmuutoksesta ja sen torjunnasta. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että jotain tarttis tehdä. Se mitä oikeasti pitäisi tehdä on sitten vähän hämärämpää...

Äänestä

Tämä kusetus sataa sekä vihreiden että persujen laariin. Olisi pitänyt puhua taloudesta, veronmuodostuksesta sekä syntyvyyden katastrofaalisista seurauksista. Ilmastohihhulointi pilasi nämä vaalit. Minusta on tullut suorastaan vihreiden suuri inhoaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tsupduushp kirjoitti:

Tietysti tuolla teemalla vaarattomien vihreiden kannatus nousee, mutta samaa mieltä olevat kok, demarit ja kepu saavat rökäletappion. Oli kaiketi tarkoitus nitistää persut, mutta tuossahan takuulla käy päinvastoin. Lydäänkö vetoa? Annan euron vedonlyöntifirmalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu