On periaatteessa hyvä asia, että klassisista sinfonioista tehdään erilaisia tulkintoja.
Mutta 4.4.2019 Beethovenin 5. sinfonian kuunteleminen Helsingin musiikkitalossa oli kyllä pettymys. Eteenkin kun sitä ennen oli soitettu Tsaikovskin viulukonsertto solistina Akiko Suwanai.
Viulukonsertto oli aivan fantastinen. Oi kyynel silmässä ja tuli mieleen, että olenko nyt ensimmäisen kerran ylipäätänsä kuullut viulun soittoa.
Mutta Beethoven tulkinnasta.
Erästä Beethovenin 3. sinfonian esitystä ammattikriitikko Eero Tarasti arvosteli että:
1. Susanna Mälkin tulkinta Beethovenin Eroicasta oli sangen epägermaaninen.
2. Mälkki sai tähän musiikkiin hämmästyttävän kirkkaan kepeyden.
3. Tämä Beethoven kuului melkein 1700-lukuun.
Koska Beethovenia pidetään uudistajana, niin Tarastin viittaus 1700-lukuun on itse asiassa melko voimakasta kritiikkiä.
Konsertissa 4.4.2019 väliajan ja viulukonserton jälkeen alkoi Beethovenin viides. Olin aluksi ihmeissäni mistä on kysymys, kun musiikki ei juurikaan kuulostanut Beethovenilta vaan joltakin rokokoo näpertelyltä. Laitoin toisen korvan kiinni, koska epäilin, että musiikkitalon hieno akustiikka tekee jonkun tepposen. Ei auttanut lainkaan.
Tultuani kotiin minun oli pakko kuunnella Wilhelm Furtwänglerin johtamaa versiota Beethovenin viidennestä, joka minulla on vinyylillä.
Jos Susanna Mälkki ei pidä Beethovenista sellaisena kuin se on, niin olisi parasta, että Mälkki ryhtyy itse säveltämään. Beethovenin manipulointi 1700-luvulle ei ole tyylikästä.
Ja onneksi muisto Tsaikovskin viulukonsertosta ja Akiko Suwanain tulkinnasta ovat edelleen ensisijaisesti mielessäni. Ja siitä miten Susanna Mälkki johti sen minulla ei ole pahaa sanottavaa. En ole pätevä kommentoimaan sitä, miten Mälkki johtaa esim. Mahleria, Stravinskya tai muuta modernimpaa. Arvosteluista hän päätellen johtaa hyvin
Susanna Mälkki ja Beethoven
Criticalludde
1
156
Vastaukset
- Igor_Ravisti
Sääli pettymystäsi. Vitonen on niin klassisen tiivis etteivät saumat näy. Ehdotan Stradivareja kaikille. Helsinki maksaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 181792
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271517Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101497Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit511175Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7840