Orpo taas ylimielinen kuin mikä, Annikalle pointsit

Annika Saarikko otti vastuun soten kaatumisesta, näytti mitä on nöyryys, Kiitos hänelle.

Orpon sanakirjasta ei nöyryyttä löydy. Taas leveili heidän markkinamallillaan ja haukkui soten kaatumista keskustan syyksi. Kokoomus on kahdessa hallituksessa kaatanut soten ylimielisyydellään. Oliskohan seuraavaa kolmatta sotea kokeiltava vihdoin ilman kokoomusta.

Siksi keskustalle ja demareille peukut vaaleihin ja punamulta tilauksessa.,
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Nyt olet epäoikeudenmukainen. Annika Saarikko kävi ensimmäisenä Orpon kimppuun syyttämään koko Soten kaatumisesta. Orpo tietysti korjasi asiaa, johin Saarikolla ei ollut lisää sanomista.

Taisi hävetä, että otti yleensäkään asiaa puheeksi. Siinä Sote-sopassa taisi olla syy vähän joka asiassa.
Kiire teetti tyhmyyksiä ja eiköhän tuo Sipilän kunniahimoinen ajatus tuosta Maakuntamallista ollut yksi syy kaatumiseen ja toinen oli tietysti tuo vapaavalintamalli.

Toisaalta, meillähän on tuo vapaavalintamalli osittain jo käytössä. En ymmärrä tuota suurta haloota siitä. Tietenkään ei ole syytä sitä laajentaa koskemaan kaikkia lääkäripalveluita, koska se tulisi liian kalliiksi yhteiskunnalle,

Hyvä, kun kaatui, mutta ei ole syytä enää tuosta pitää meteliä. Mielestäni Sipilä on vastuussa tuosta kaikesta.

Äänestä

Onko joku pystyyn nostettu sika?

Äänestä

Saarikko oli hyvä. Hän puhuu selvästi, ja sanoi Orpolle totuuden kokkareista sotesta, oikein 10 pinnaa . Tosin Orpo vastasi Kepun yliYön haaveesta maakunnista. Molemmat kapsahtivat katajaan kokkarit ja kepu.
Viekö Rinne ehkä homman maaliin?

Äänestä
  • Rinne runttaa kaiken packaksi ja siinä sitä ollaan täysi kuralla neljän vuoden kuluttua - jos hallitus on Rinteen, se voi keikahtaa monta kertaa.

    Äänestä

  • Vasemmisto hyökkää kokoomuksen kimppuun kuin pörriäinen. Ei vissiin keskusta ole demareiden uhka enää ja vasemmistoa ärsyttää kokoomus kaikissa muodoissa. Hyökkäyksen teemaksi valittu koulutus ja sote tuntuu purevan hyvin. Alkaa vaan kyllästyttää samasta jankuttaminen joka tentissä.

    Jos nyt todella käy niin että Rinteestä tulee pääministeri, niin kyllä on tuskaa miehellä saada hallitusyhteistyö sujumaan. Sen verran tulee asiatonta tekstiä koko ajan oikeiston suuntaan. No vasemmiston juhlat jatkuvat Sote raunioilla, mutta kyllä odotan että näen kun Rinne lähtee johtamaan tilannetta.

    Odottaisi hiukan nöyryyttä vasemmistolta tässä tilanteessa. On kuitenkin meidän kaikkien suomalaisten asiat kyseessä ja niitä ei Rinteen toimesta yksin kuntoon laiteta, vaikka hänen johtamistaidot epäilemättä kehittyvätkin matkan varrella.

    Äänestä

Kaikki kepulaiset haluaa Maakuntahallintoa, enemmän kuin mitään muuta. Maakuntahallinto on keino jolla kaupunkikeskukset joutuvat kepun ikeen alle. Kaupunkien veronmaksajat joutuvat ikuisesti rahoittamaan ja ylläpitämään korkeatasoisia palveluja kuihtuvalle maaseudulle, Kepun sydänmaille.

Myös Kepun Annika Saarikko satakuntalaisena täysillä kannattaa maakuntahallintoa. Tämä kohtalaisen hyväsupliikkinen rouva on todella suosittu keskustassa. Siksi kun se on niin hyvä ja palavasilmäinen maakuntahallinnon puolustaja.

Kaupunkilaisille Saarikko ja kepulaiset rahastus-maakuntahallinnot ovat myrkkyä. Se tietää rahan menoa ihan tavallisen kaupunkilaisen duunarin lompakosta.

Äänestä

Saarikko saa pienet pisteet että otti vastuuta. Totuus kuitenkin on että sipilän koplan sote kaatui ja jouti kaatua törkeimpään lehmänkauppaan ikinä. Muistakaa miten sipilä kiukutteli hallintohimmelin. Joko se tai hän kaataa koko hallituksen. Persut jotka ei silloin olleet vielä hajonneet oli hissun kissun hiljaa ja katseli vierestä kun sekoomus ja sutkit koplasi.

Kokoomukselle luvattiin niin paljon että ahneimmat hyppi terveysfirmojen leipiin kesken edustuskauden. Kumma kyllä laillista vaikka voitaisi puhua eturistiriidoista ja sisäpiiritiedon hyväksi käyttämisestä.

No jotain hyvää kansalle tästä touhusta. Ahneet ja sutkit ei ole nyt missään parhaissa väleissä. Sipilä voisi ihan suosiolla vaihtaa sekoomukseen. Ainakin politiikkansa puolesta kuuluisi sinne. Saarikko saisi paremmat pointsit jos olisi aikaisemmin sanonut sen mitä nyt. Kyllä tuossa vähän kuitenkin tuoksahtaa äänten kalastelu enemmän kuin mikään muu. No pari pojoa kuitenkin.

Äänestä

Orpo oli eniten äänessä mutta vähiten vakuutti asiantuntemuksella ja tiedolla.

Äänestä
  • Eihän orpo ole kuin kultapossukerhon puolueen vaihtuva sälli. Korvattavissa milloin tahansa oikeat päättäjät sanoo niin että seuraava. Eräänlainen kilpimies kuten alamailman tyypeistä sanottaisi. Näillä ahneilla on vain kyse isommista rahoista.

    Äänestä

Ylen uuden gallupin mukaan kepun ja kokkareitten vaalitulos ennuste on karilleajo, ja voi tietää Sipilän ja Orpon vaihtumista uusiin kasvoihin. Monessa puoluetoimistossa puristellaan munia .

Äänestä

Orpo tulistui, kun Saarikko kertoi kokkareiden ajavan terveyspalveluja tarjoavien yhtiöiden etuja, ei kansa paraasta. No tottahan se on ja todistettavissa, eikös se Laura Räty ja Lasse Männistö juuri menneet suoraan politiikasta kokkareiden toimesta ottamaan koppia vuosisadan kusetuksesta, no onneksi kaatui koko homma. Oli niin suhmurointia että......

Äänestä

Sisältö se on, joka ratkaisee niin puheessa kuin tekstissä. Esiintymistaidot tulee vasta sen jälkeen. Ottamatta kantaa Orpon puheisiin tai kirjoituksiin en voi sille mitään, että Orpon ylimieliseltä vaikuttava kestohymy kasvoilla ärsyttää ja vie luottamusta. En ostaisi käytettyä autoa henkilöltä, jolnka kasvoille on liimattu samanlainen jähmettynyt kestohymy, olipa tilanne kuinka vakava tai kiperä tai sitten rento ja hauska tahansa. Se on merkki epävarmuudesta ja heikkoudesta.

Äänestä
  • Joskus käytetyn auton myyjä sai kokoomuslaisen vaikuttamaan rehelliseltä. Nyt on toisinpäin.
    Osta tästä auto sillä on puolen vuoden takuu. Siis pidempi kuin politikon puheilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kepumiäs kirjoitti:

Annika Saarikko otti vastuun soten kaatumisesta, näytti mitä on nöyryys, Kiitos hänelle.

Orpon sanakirjasta ei nöyryyttä löydy. Taas leveili heidän markkinamallillaan ja haukkui soten kaatumista keskustan syyksi. Kokoomus on kahdessa hallituksessa kaatanut soten ylimielisyydellään. Oliskohan seuraavaa kolmatta sotea kokeiltava vihdoin ilman kokoomusta.

Siksi keskustalle ja demareille peukut vaaleihin ja punamulta tilauksessa.,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu