Taustaa: olen 50 - vuotias mies. Minulla oli pieni romanssi neljä vuotta sitten 20 vuotta nuoremman naisen kanssa. Nainen seurusteli tuolloin ikäisensä miehen kanssa.
Kun naisen ystäväpiiri ja sukulaiset saivat tietää puuhasteluistamme he tekivät kaikkensa estääkseen naisen siirtymisen pysyvästi vaikutuspiiriini (tämä oli silloinen arvaukseni). Tässä he myös onnistuivat.
Nyt on kulunut neljä vuotta. Nainen on mennyt naimisiin ja asuu yhdessä silloisen poikaystävänsä kanssa, joka on nyt kolmekymppinen kuten vaimonsakin. Pariskunta on edustava: nainen edelleen urheilullinen ja kaunis ja mies nuorekas, urheilullinen ja komea. Pariskunnalla ei ole lapsia.
Törmäsin naiseen n. kuukausi sitten sattumalta. Nainen reagoi läsnäolooni hyvin voimakkaasti. Kurkki minua sivusilmällä useiden tuntien ajan ja lopulta poistui paikalta järkyttyneen oloisena (vapisi). Nainen oli tuolloin yksin liikenteessä radalla.
Viime viikolla törmäsin tähän pariskuntaan. Alkuillasta nainen näytti tunteitaan avoimesti miestään kohtaan. Mitä pidemmälle ilta eteni sitä enemmän naisen katseet harhautuivat minuun miehensä sijaan. Loppuillasta nainen tuijotti jo minua useiden minuuttien ajan psykoottisesti. Tätä tuijottelua tapahtui täysin avoimesti miehen läsnäollessa. Lopulta mies sai jonkinlaisen mustasukkaisuuskohtauksen ja teki minulle selväksi voimakkaalla elekielellä että voisin häipyä paikalta. Oletan että mies vaistosi minun ja naisen välillä olevan jotain sutinaa.
Fiilis oli että nainen ei halunnut tehdä miestään mustasukkaiseksi kiusallaan vaan aidosti edelleen piti minusta.
Kysymys: kannattaako vielä yhden kerran yrittää ? rakastajan osa kelpaa minulle aivan mainiosti.
Nuorempi nainen katsoo pitkään
46
451
Vastaukset
- Järkikäteen37
Nainen valinnut puolisokseen, sen nuoremman ja viriilimmän.. eikä siinä auta sukulaisia ja ystäviä syytellä. Vähän itsepetosta, että menisit nuoren ja komean miehen ohi. Nainen vain leikki tunteillasi, että komea mies tulisi mustikseksi,vaikka siihenkin olis voinut valita paremman kohteen.
- Kukatietää
Aikuisena naisena sanon että kaikki on mahdollista. Ei viriili nuorimies takaa onnea, vaikka itse sellaista arvostan ja rakastankin. Joillekin naisille miehen kypsyys ja vakaus on se juttu, oli nainen sit minkäikäinen tahansa. Asioita ja ihmisiä ei voi lokeroida. Ainoastaan te tiedätte itse mitä välillänne on.
- luuloa.vain
Tarkoitatko että nuorempi olisi aina viriilimpi? Siinä olet väärässä.
- Näino
En tarkoita, todellakaan. Moni nuori nykyään huonommassa kunnossa kuin 40-50 v 😉
- Marja31v
Mitä itsepetosta kyllä monet miehet 45v-50 jo parhaat päivänsä nähneet.. ja mitä, se kunto siihen vaikuttaa? Fyysinen ikääntyminen näkyy siitä huolimatta. Nuori on nuori.
- Faktaon
Näino kirjoitti:
En tarkoita, todellakaan. Moni nuori nykyään huonommassa kunnossa kuin 40-50 v 😉
Monet jo 18v miehet aloittavat treenaamisen salilla. Kyllä, se fyysinen kunto vaan rapistuu iän myötä.. Kilpaurheilijatkin nuoria, eikä niissä näy enää 50v vanhuksia.
- Ainaeivoiymmärtää
Miksi tehdä kiusaa toiselle, jos kuitenkin tilanne on jo sinulla noin hyvin tiedossa? Olen itsekin jo 50 ikäinen ja vastaavassa tilanteessa ainakin itse lopettaisin tollaisen toiminnan. Ymmärrän sun tilanteessa funtsit salarakas- juttuja, mieti myös sitä, jos ystäväpiiri ja sukulaiset kokee sinut negatiivisena haittana heille voi joku kaunis kerta käydä huonosti, ku saat jengin hivutusta tmv.
- Glmooria
Aika koomista, että joku nuori nainen haluais salarakkaaks 50v äijän käppyrän. Nainen teki tietoisen ja viisan valinnan, kun otti ikäisensä. Kyllä 30v miehistä löytyy paljon kypsiä ja järkeviä ja 50v voi olla kypsymättömiä ääliöitä. Jätä nuoret rauhaan ja elä omaa elämääsi.
- Ainaeivoiymmärtää
Glmooria kirjoitti:
Aika koomista, että joku nuori nainen haluais salarakkaaks 50v äijän käppyrän. Nainen teki tietoisen ja viisan valinnan, kun otti ikäisensä. Kyllä 30v miehistä löytyy paljon kypsiä ja järkeviä ja 50v voi olla kypsymättömiä ääliöitä. Jätä nuoret rauhaan ja elä omaa elämääsi.
En ole täysin samaa mieltä kanssasi, on meissä kypsymättömiä ääliöitäkin joukossa, mut on myös niitä pelimiehiä, joilla on omat keinot houkuttaa nuorempia naisia myös salarakkaiksikin, vaik olisivat kypsymättömiä ääliöitä. Toiset jopa toimivat näin vain toisia kiusatakseen, jos ymmärrät mitä tarkoitan?
- kakkosmieheksikö
Hankkiudun naikkosen lähelle tavalla tai toisella asenteella "iam still available" asenteella. En tyrkytä tai ole millään tavalla tungetteleva. Lopullisen päätöksen saa tehdä nainen. Annan hänelle yhden mahdollisuuden. Veikkaus on että tyttö repsahtaa todennäköisyydellä 70 - 90%:a. Tärkeää on että miestä ei näy mailla halmeilla. Jo nyt nainen on joutunut taistelemaan itsensä kanssa. Seurassani on hänellä vain liian hyvä olla. Veikkaan että kiusaus on liian suuri voitettavaksi.
Tiedän kokemuksesta missä tämä nainen liikkuu ja suurin piirtein milloin.- yöökkss
Hyi helvetti. Stalkkaat ja kuvittelet liikoja, ehkä sulla on menossa ns. menopaussi. Silloin tulee tarve keulitella sitä mopoa ennen kuin sen meno lopullisesti hyytyy.
- Kääkkäpapsu
Taitaa papparaisella olla pakkomielle.. Et vaan kestänyt, kun tulit jätetyksi komean ja nuoren miehen takia. Varo, ettet saa lähestymiskieltoa. Tuskinpa vaihtaa vanhaan kääkkään.
- Keskiikäinen
Hei, otahan nyt järki käteen.
- KatseleOmanikäisiä
Naisen voi olla syytäkin järkyttyä läsnäolostasi, vaikutat manipuloivalta, kun teet havaintoja naisesta ja suunnittelet, miten junailee asiat itseäsi hyödyttävään suuntaat. Selityksesi vaikuttaa ahdistavalta. Jätä nainen rauhaan, hän teki valintansa. Hän ei ole ottanut yhteyttä, anna hänen olla ja elää elämäänsä.
- provovaistalkkeri
Jos kerran tiedät naisen aikataulut, niin olet siis seuraillut häntä ennenkin. Hyvä kun nainen on kertonut miehelleen jonkun seurailevan ja järkyttyi, kun tulet tuijottamaan häntä johonkin yleisellä paikalla. Jätä nainen rauhaan ja tiesitkö että seurailustahan voi ilmoittaa poliisille.
- kakkosmieheksikö
Vähän olen kahden vaiheilla vieläkökerran lähestyä eukkoa vai.
Nyt näyttäisi siltä että aikoinaan nainen joutui kovan painostuksen kohteeksi ystäväpiirin ja sukulaisten toimesta tapailtuaan minua. Minua nämä samat henkilöt tönivät, uhkailivat verbaalisesti, elein ja ilmein. Todennäköisesti kaikkea paskaa minusta aikoinaan on kerrottu.
Hupaisinta näissä uhkailijoissa ja minua mustamaalanneissa oli se että kun vaaka sitten kääntyi nykyisen aviomiehen suuntaan he kaikki muuttuivat kuin taikaiskusta lipevän ystävällisiksi.
Mutta anyway palstalaiset näyttävät enemmän punaista valoa suurella enemmistöllä.
Mutta ne tuoreet eleet ja ilmeet naisen taholta eivät valehtele. Vielä ilmassa sitä vanhaa kiimaa. Se sama tuttu viipyvä katse ja lämmin hymy. Toisaalta voi olla että hengenlähtö on lähellä jos nykyinen aviomies kokee minut uhkaksi.
Viisainta olisi varmaan jättää asia taakse. - hyh
kakkosmieheksikö kirjoitti:
Vähän olen kahden vaiheilla vieläkökerran lähestyä eukkoa vai.
Nyt näyttäisi siltä että aikoinaan nainen joutui kovan painostuksen kohteeksi ystäväpiirin ja sukulaisten toimesta tapailtuaan minua. Minua nämä samat henkilöt tönivät, uhkailivat verbaalisesti, elein ja ilmein. Todennäköisesti kaikkea paskaa minusta aikoinaan on kerrottu.
Hupaisinta näissä uhkailijoissa ja minua mustamaalanneissa oli se että kun vaaka sitten kääntyi nykyisen aviomiehen suuntaan he kaikki muuttuivat kuin taikaiskusta lipevän ystävällisiksi.
Mutta anyway palstalaiset näyttävät enemmän punaista valoa suurella enemmistöllä.
Mutta ne tuoreet eleet ja ilmeet naisen taholta eivät valehtele. Vielä ilmassa sitä vanhaa kiimaa. Se sama tuttu viipyvä katse ja lämmin hymy. Toisaalta voi olla että hengenlähtö on lähellä jos nykyinen aviomies kokee minut uhkaksi.
Viisainta olisi varmaan jättää asia taakse.Eihän tuttavat puutu muiden parisuhteisiin, jos ei mies ole hakannut naista tai muuta pahaa tehnyt. Pysy kaukananaisista, jos et osaa olla ihmisiksi ja jätä tämäkin nainen rauhaan.
- suklaakiisseli
Ilmeisesti nainen on saanut sinulta hyvää intohimoista seksiä, jota tämä komea nuorempi henkilö ei pysty tarjoamaan.
En lähtisi kyllä sorkkimaan suhdetta itse ellei nainen sitten tee aloitetta että haluaa panosuhteen kanssasi.- Muumiooo
Tuskinpa mitään intohimoa vanhalta patulta saa.. Nuorenpi mies fyysisesti paljon vetovoimaisempi, eikä tartte niitä sinisiä.
Höpö höpö! Viisikymppisellä ukoilla ei kukaan nainen tee yhtään mitään, eikä kyllä kukaan mies Viisikymppisellä naisillakaan. Aloittaja, suosittelen että jätätte pariskunnan rauhaan. Ymmärrän kyllä että haluatte nuorempaa naisseuraa, kuka nyt omanikäistä enää tuossa iässä koska eihän se vehje tietenkään sen oma ikäisen kurpan kanssa toimi! Hakekaa kuitenkin vapaata seuraa jatkossa, säästytte ikäviltä lieveilmiöiltä. Käykää vaikka thai hieromossa.
- RauhaToistenParisuhteill
Toisten parisuhteita ei saa häiritä. Oma herra exäni pääsi exäksi lyhyen salasuhteensa seurauksena, toinen nainen noin 20 vuotta nuorempi. Herra ex on itse kertonut jälkeenpäin, että katuu kun sotki elämänsä. Toinen nainen jatkaa samalla linjalla, seurustelee ukkomiesten kanssa. Pienen paikkakunnan juorukellojen iloksi.
- olipataasgallupkysely
Mitä hyötyä sun on ap kysyä tuota asiaa täältä palstalta. Siltä naiseltahan sun sitä pitää kysyä ja teidän kummankin haluamiset sen ratkaisee, mitä te kumpikin toisistanne haluatte. Sun alotuksesta näkee, että et itsekään tiedä mitä haluat. Mun mielestä on tilanne sitten mikä tahansa, on samanikäsiä, on kummatkin sinkkuja tai varattuja ihan mitä vaan niin miehen pitää olla aloitteellinen, jonkun verran avoin ja rehti, tietää mitä haluaa, ilmaista tämä ja olla jonkun verran sinnikäs.
- Nuorimiesparas
Aloitus taitaa olla vanhan papan pelkkä provo, jotta saa huomiota tai katkera nuorelle ja komealle miehelle, koska nainen valitsi hänet. Nuoret ovat kauniita yhdessä.
- Anonyymi
Aijaa, mun mielestä rakastuneet ja toisia rakastavat ihmiset on kauniita yhdessä.
T. olipataasgallupkysely
- Anonyymi
Voi luoja mitä kommentteja....50v mies on parhaassa iässä, ei miköön pappa. Itse olen 27v kaunis nainen ja käyn kuumana 50v miehiin. On myös yksi 66v tanssikaveri.....nuoret pojat ei kiinnosta. Tuo nainen saattaa ajatella samoin.
Harvempi vanhoja ukkoja haluaa vakiseuraksi. Saa pian puutteessa riutua niiten kanssa. Itse max 2 v vanhempaa pystyn ajattelemaan suhteeseen, sittenkin pitää olla esim. joku ex urheilija joka pitää kunnostaan huolta
- Anonyymi
50v parhaassa iässä? Pikemminkin, se paras ikä jo mennyt.. Itse en voisi nuorena naisena kuvitellakkaan ukkoontuvaa pappaa ja eletään ihan eri leverillä.. Yleensä näihin pappoihin sekaantujat, eivät saa ikäisiään nuoria miehiä tai ovat mummomaisen näköisiä.. 40v mies vois vielä mennä, mutta sen jälkeen KIITOS EI.
- Anonyymi
Olen itse 50v, en tunne itseeni nuoreksi tai vanhaksi, olen hyvässä fyysisessä kunnossa, hiukan hiuksissa harmaata ja naisseuraa kyllä saa toki on puolisokin olemassa. On naisia joita miehen kokemus vetää puoleensa, yksi nainen on jäänyt mieleen kun sain ehdotuksen nainen suoraan sanoi ettei halua nuorta kollia petiinhsä vaan miehen jolla kokemusta ja osaa tyydyttää naisen. Tää nainen oli mua 14 vuotta nuorempi, en lähtenyt matkaan koska olen avoliitossa.
- Anonyymi
Nuorempi nainen itselläkin. Ei tarvitse lasiin sylkeä.
- Anonyymi
Et aikoinaan kelvannut miksi nytkään. Nainen testaa omaa viehätysvoimaansa.
Miksi järjestää itsensä kuseen? - Anonyymi
Niin taisin unohtaa mainita: olen paritansseissa erittäin taitava ja osa nuorista naisista rakastaa tanssia kanssani.
t. kakkosmieheksikö- Anonyymi
Tanssi ja parisuhde on ihan eri asia ja monetkaan nuoret mitään paritanssia harrasta. Miks nuori nainen edes haluais vanhaa ukkoa rakastajakseen.. Sinun jutuissa ole mitään järkeä. Pappa herää jo todellisuuteen.
- Anonyymi
Minulla on ihan sama juttu. Aivan tuntemattomat naiset rakastuvat minuun tulisesti. Sitä tapahtuu aivan julkisilla paikoilla, kuten kaupassa ja joukkoliikenteen ajoneuvoissa sekä pysäkeillä. Moni yrittää peittää sen, mutta minä näen kyllä. Joku vain vilkaisee, mutta useimmat vilkaisevat vaivautuneena useita kertoja, eivät voi vastustaa luontoaan. Joskus voi olla, että kaksikin naista on yhtä aikaa ihastunut, jolloin minun on vaikeaa päättää kumpaa tarkkailen herkeämättä näiden pienien piilosanomien havaitsemiseksi. En ole vielä koskaan päätynyt kenenkään kanssa intiimisti. Sain porttikiellon kaupungin uimahallin, kun yksi pariskunta oli samassa porealtaassa. Nainen kävi minuun aivan kuumana, antoi poreiden hytkyttää rintojaan niin, että minä näin jokaisen liikkeen. Sen mies alkoi uhkailemaan minulle, kun huomasi asian. Uimavalvoja tuli paikalle ja jouduin nousemaan ylös ennen kuin fyysinen aktiivisuus ehti laskea. Sain porttikiellon ilmeisesti sen takia, ettei niin moni nainen joutuisi kiusaukseen takiani.
- Anonyymi
Vain jätä tuo tyttonen jo rauhaan! Nauratti suunnatomasti kun kerroit hänen alkavan vapista läheisyydessäsi :) :) :) !
Kuules pappa, ei sinun mangneettisuus aivan noin voimakkaasti tehoa ihmisiin! Mitä roskapokkaria oletkaan opiskellut viimeaikoina?
Keskittäytyisit vapaisiin , ikäisiisi naisiin. Katsos, heitäkin kun on olemassa. - Anonyymi
Oletko ollut kauan ilman parisuhdetta? Ja nyt olet ruvennut fantasioimaan jonkun nuoren naisen rakkaudesta ja tarina on ruvennut elämään kuvitelmissasi ja uskot että kaikki on totta?
Kerrot että nainen tuijotti sinua "psykoottisesti". Ja sitten hänen miehensä eleillään käski sinua lopettamaan ja lähtemään pois koska hän tuli mustasukkaiseksi.
Ehkä totuus on se, että itse tuijotit häntä herkeämättä, ja nainen kertoi miehelleen ahdistavasta tuijotuksestasi, ja siksi mies elehti että lopettaisit.
Ja mikä se "pieni romanssi" välillänne aikoinaan oli? Oliko se oikeasti suhde, oliko myös seksiä? Vai tapahtuiko romanssi vain pääsi sisällä, kuvitelmissasi?
Jos vain ihastuu toiseen ja siitä seuraa jutustelua, ehkä flirttailua, niin se ei vielä ole romanssi!!
Ja se että naisen ystävät ja tuttavat pyrkivät etäännyttämään sinut hänestä, todennäköisesti johtui siitä että nainen oli kertonut heille sinun ahdistavasta seurailustasi ja he halusivat puolustaa ystäväänsä ja suojella häntä sinulta.
Vaikka olisit provo ja keksit itse koko jutun, tekstisi on epämiellyttävä kertomus nuorta naista ahdistelevasta ja stalkkaavasta vanhemmasta miehestä joka epäterveellä tavalla on kehitellyt mielessään tunteen siitä että nainen on kiihkeästi rakastunut.- Anonyymi
Kirjoitan koko jutun alusta alkaen.
Olin n. 35 -vuotias kun näin tämän kyseisen naisen ensimmäisen kerran. Tästä on nyt jo varmaan vajaa 15 vuotta aikaa. Hän oli tällöin n. 15 -vuotias. Hän katsoi silloin minua ns. erittäin kiimaisella katseella. En silloin ryhtynyt aloitteeseen koska katsoin tytön olleen silloin liian nuori. Se ilme kuitenkin syöpyi takaraivooni. Aika kului ja unohdin koko asian.
Meni reilu kymmenen vuotta ja törmäsin samaan naiseen sattumalta. Tunnistin hänet. Menin juttelemaan. Hän myös tunnisti minut yli kymmenen vuoden takaa ja hymyili ujon lämpimästi. Sovimme sitten treffeistä.
Harrastan paritansseja ja kävimme tanssimassa n. viisi kertaa. Tanssi oli intiimiä ja kiihkeää aina. Halailua ja suukottelua siihen päälle mutta ei seksiä. Lopulta sitten tein aloitteen, johon hän sitten vastasi olevansa vakituisessa parisuhteessa. Annoin asian olla. Meni se se puoli vuotta ja nainen lähestyi minua. Oletin hänen taas kerran leikkivän minulla ja torjuin kaikki lähestymisyritykset. Asia joka minua suuresti kaduttaa edelleen. Tämän jälkeen vielä yhden kerran lähestyin häntä ja nyt hän torjui minut selväeleisesti.
t. kakkosmieheksikö
PS. Tein päätöksen ystävieni neuvosta olla asiaa viemättä aktiivisesti eteenpäin, mutta jos nainen tekee selvän aloitteen ajattelin toimia
Koko tämän prosessin ajan olen joutunut erittäin kovan prässäyksen kohteeksi niin naisen ystävien kuin sukulaisten toimesta.
Kuten sanoin tänä keväänä sitten näin tämän naisen ja samaa kiimaa oli ilmassa mitä aina aiemminkin. Se läpiporautuva katse naisen silmissä ei valehtele. Naisella nyt ikää se vajaat kolmekymppiä, joten hän ei ole enää yhtä voimakkaasti ystävien tai sukulaisten johdatettavissa.
Naisen lähimmät ystävättäret muuten tätänykyä käyttäytyvät minua kohtaan ylitsepursuavan ystävällisesti mikä on kummallista olenhan heitä sen 20 vuotta vanhempi - Anonyymi
Oletko ottanut lääkkeesi?? On kyllä koko juttu ihan uskomatonta skeidaa, että huh huh..
- Anonyymi
Jotain pakkomielteenomaista on ilmassa aloittajalla. Ja hyvä mielikuvitus. Huh.huh...
- Anonyymi
Ei kuulosta oikein uskottavalta, että naisen ystävät ja sukulaiset olisivat sekaantuneet asiaan. Ehkä joku olisi voinut sekaantua, mutta tuskin kovin moni... Ei kai ulkopuolisia ihmisiä niin valtavasti kiinnosta.
- Anonyymi
No niin sitten loppukaneetti,,,
nuori nainen ja hänen kihlattunsa menivät naimisiin kesäkuussa. Luin sen lehdestä.
Tytön perhetuttu, jota epäilin manipuloivan tyttöä tuli ennen häitä ja häiden jälkeen puolen metrin päähän tuijottamaan ja nauramaan paskaisen vahingoniloisesti päin naamaa. Eli epäilykseni oli totta että tyttöä oli prässätty. Samaisen tuttavaperheen vanhempi nainen tuli luokseni häiden jälkeen hymyilemään sympaattisesti ja empaattisesti. Tuijotin läpitunkevan katseen takaisin sen 20 sekuntia ja kysyin ilmeelläni: "menikö asiat ihan oikein ?" vanhempi nainen alkoi itkemään.
Sen pituinen se.- Anonyymi
Ei ketään voi pakottaa naimisiin ja ihan tämä nainen omasta halusta mennyt. Jätä onnellinen nuoripari rauhaan ja etsi ikäisesi kumppani, sinulla ole nuorelle naiselle mitään annettavaa.
Terapiaakin tarjolla ja lääkitystä.
- Anonyymi
Keskity kuule äijä omaan parisuhteeseesi ja anna tuon naisen keskittyä omaansa!
- Anonyymi
Itsetuntosi kaipaa hyväksyntää nuoremmalta naiselta. Tämä normaalia ikääntyvälle, mutta miksi et etsi aitoa rakkautta ikäiseltäsi? Näitä juttuja riittää 50 v mies ja nuori nainen. Kaikki 50 v naiset eivät ole rupsahtaneita, päinvastoin miehet usein on. Luuletko , että vakituisessa suhteessa haluavat olla 10-20 vuoden päästä omaishoitajasi. Tuskin, sillä ovat vielä viriilejä, mutta sinä et :(
- Anonyymi
Tuttu papparainen siellä provoaa :D
Kyllä on viisikymppiset naiset jo ihan tarpeettomia.. Haisevatkin pahalle kuten mummoilla onkin tapana. Eikai miehen vaikka itsekin olisi vanha paska, tarvitse huolia sellaista mitä ei halua yhtään. Se että miehellä ei vehkeet toimi, ei johdu miehestä vaan siitä että yrittää viisikymppisen naisen kanssa joka ei ole todellakaan haluttava.. Enää.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2354471- 1242214
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2191862Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641794- 1801660
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1871513- 541364
- 611298
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751291- 1191161