Nuorempi nainen katsoo pitkään

kakkosmieheksikö

Taustaa: olen 50 - vuotias mies. Minulla oli pieni romanssi neljä vuotta sitten 20 vuotta nuoremman naisen kanssa. Nainen seurusteli tuolloin ikäisensä miehen kanssa.

Kun naisen ystäväpiiri ja sukulaiset saivat tietää puuhasteluistamme he tekivät kaikkensa estääkseen naisen siirtymisen pysyvästi vaikutuspiiriini (tämä oli silloinen arvaukseni). Tässä he myös onnistuivat.

Nyt on kulunut neljä vuotta. Nainen on mennyt naimisiin ja asuu yhdessä silloisen poikaystävänsä kanssa, joka on nyt kolmekymppinen kuten vaimonsakin. Pariskunta on edustava: nainen edelleen urheilullinen ja kaunis ja mies nuorekas, urheilullinen ja komea. Pariskunnalla ei ole lapsia.

Törmäsin naiseen n. kuukausi sitten sattumalta. Nainen reagoi läsnäolooni hyvin voimakkaasti. Kurkki minua sivusilmällä useiden tuntien ajan ja lopulta poistui paikalta järkyttyneen oloisena (vapisi). Nainen oli tuolloin yksin liikenteessä radalla.

Viime viikolla törmäsin tähän pariskuntaan. Alkuillasta nainen näytti tunteitaan avoimesti miestään kohtaan. Mitä pidemmälle ilta eteni sitä enemmän naisen katseet harhautuivat minuun miehensä sijaan. Loppuillasta nainen tuijotti jo minua useiden minuuttien ajan psykoottisesti. Tätä tuijottelua tapahtui täysin avoimesti miehen läsnäollessa. Lopulta mies sai jonkinlaisen mustasukkaisuuskohtauksen ja teki minulle selväksi voimakkaalla elekielellä että voisin häipyä paikalta. Oletan että mies vaistosi minun ja naisen välillä olevan jotain sutinaa.

Fiilis oli että nainen ei halunnut tehdä miestään mustasukkaiseksi kiusallaan vaan aidosti edelleen piti minusta.

Kysymys: kannattaako vielä yhden kerran yrittää ? rakastajan osa kelpaa minulle aivan mainiosti.

8

241

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaunis.nainen

      Eipä kannata yrittää ja satutat vaan ittees.. Miksi vaihtaisi nuoren ja komean miehen vanhaan patuun, mitä sinulla olisi tarjota?? Selvästi nainen yritti tehdä komean miesystävänsä mustasukkaiseksi. Unohda tämä naikkonen ja jatka elämääsi.

    • Eriika29v

      Nuorena naisena haluan sanoa, että joskus nuoret naiset haluavat seikkailua vanhemman miehen kanssa, mutta useimmiten kumppaniks otetaan, se omanikäinen. Kukaan pysty tosirakkautta ystävien tai sukulaisten kautta estämään, joten älä petä itseäsi. Nainen valitsi ikäisensä kumppanin, eikä sinua, joten hyväksy asia. Mitä järkeä alkaa joksikin salarakkaaksi? Joka tuskin sinun kannalta päättyisi hyvin. Enkä ihmettele, jos naisen ystävät eivät sinua hyväksyneet, 20v ikäero liikaa ja, kun nainen 40v niin tuskinpa katselee enää 60v papparaista.

      • Anonyymi

        Tähän vanhempana herrasmiehenä haluan sanoa, että vanhat miehetkin haluavat seikkailua joskus nuoren naisen kanssa, jolloin siis molemmat haluavat samaa asiaa.

        Kumppaniksi en tod. näk. kelpuuta enää ketään, koska naisista ei ole sellaiseen iästään riippumatta.

        Onnellinen sinkkuna


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän vanhempana herrasmiehenä haluan sanoa, että vanhat miehetkin haluavat seikkailua joskus nuoren naisen kanssa, jolloin siis molemmat haluavat samaa asiaa.

        Kumppaniksi en tod. näk. kelpuuta enää ketään, koska naisista ei ole sellaiseen iästään riippumatta.

        Onnellinen sinkkuna

        Ei vaan sinusta ei ole sellaiseen, kuten ei kenestäkään "seikkailijasta" eikä varattujen paneskelijasta.


    • Anonyymi

      Jospa nainen vain yksinkertaisesti pelkäsi jäävänsä junan alle ja siksi pälyili, niin hermostuneena ympärilleen. Olet varmaan tulkinnut asian väärin.

    • Anonyymi

      Mikähän olisi pointti? Rikkoisit heidän parissuhteen todennäköisesti jossakin vaiheessa kiinni jäädessänne. No, moraalinsa kullakin.

    • Anonyymi

      Sinun on syytä pitää näppisi irti hänestä. Monistakin syistä. Vaikka tuo nuori nainen olisi 'vaikuttunut' sinusta. Voisi käydä niinkin, että hänen miehensä pimahtaisi, jolloin mitkään seuraukset hänelle eivät merkitsisi mitään ja sinä menettäisit jopa henkesi tai invalidisoituisit loppuiäksesi. Siksikin on olemassa Käskyjä ja ohjeita "Älä tee aviorikosta", "älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa...."...

    • Anonyymi

      Selvästi keksitty tarina. Aloittaja kertoilee vain omia päiväunelmiaan.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1279
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      34
      811
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      556
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      501
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      14
      471
    Aihe