"Jumalaton" määritelmä Raamatun mukaan tarkoittaa, että ihminen ei ole vielä tullut Jumalan lapseksi UUDESTISYNTYMISEN KAUTTA. Ainoastaan uskoon tullut on syntynyt Pyhästä Hengestä ja on siis Jumalan lapsi. "Jumalaton" ei siis ole haukkumanimi, vaan synonyymi sanalle "ei-uskossa oleva".
Uskosta osaton on kaikissa tapauksissa jumalaton eli sellaisella ei ole Jumalaa.
"Ei kenelläkään, joka kieltää Pojan, ole myöskään Isää. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä" (1 Joh. 2:2) eli Jeesuksen tunnustavlla ihmisellä on Jumala, ei muilla.
Pojan tunnustaminen tarkoittaa Jeesuksen Kristuksen tunnustamista omaksi syntiensä sovittajaksi ja elämänsä Herraksi.
"Jos sinä siis tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt Hänet kuolleista, niin sinä pelastut, sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan." Room. 10:9,10.
Ja raamatullisessa uskossa oleva on myös antanut kastaa itsensä upotuskasteella Jeesuksen nimeen. Muussa tapauksessa kukaan ei ole siinä uskossa, josta Raamattu kertoo.
Jos siis joku poliitikko ei tunnusta Jeesusta syntiensä sovittajaksi ja elämänsä Herraksi, on hän jumalaton, huolimatta siitä, miten hyviä ja kunnioitettavia tekoja hän tekee. Ja toiset menevät jumalattomuudessaan toisia pitemmälle.
Mutta jotkut osaavat peittää jumalattomuutensa niin hyvin, etteivät edes uskossa olevat osaa ymmärtää heitä jumalattomiksi.
KUKA ON JUMALATON?
13
371
Vastaukset
- En.ole.enää.ev.lut
Jokainen luterilainen on jumalaton.
http://www.eroakirkosta.fi - Jumalan.kanssa
Jumalaton tuntuu pahalta sanalta. Mutta on se edellisen mukaan totta, että Jumalan hylänneet ihmiset on ilman Jumalaa tietenkin jumalattomia.
- eihyvänenaika
torre12 kirjoitti:
Mutta mitä väliä.
mikä siinä kuumassa paikassa niin kiehtoo ettei pelastuminen siitä kiinnosta?
minä ainakin sain jo pienennä lapsena sen ymmärryksen ettei pidä kävellä järveen kaivoon eikä perunakellareihin avoimesta luukusta ilman rappusia.
niin eikä koskea kuumaan hellaan, se on varattu vain yhdelle lapselle, eli aaro hellaakoskelle yksinoikeudella.
eikä pakkasella pidä kieltä laittaa bilnesin kirveen kylkeen ja uida käsipohjaa vain matalissa vesissä.
vaikeaa ymmärtää noit a torren kommentteja. josp atorre onkin noita hui! eihyvänenaika kirjoitti:
mikä siinä kuumassa paikassa niin kiehtoo ettei pelastuminen siitä kiinnosta?
minä ainakin sain jo pienennä lapsena sen ymmärryksen ettei pidä kävellä järveen kaivoon eikä perunakellareihin avoimesta luukusta ilman rappusia.
niin eikä koskea kuumaan hellaan, se on varattu vain yhdelle lapselle, eli aaro hellaakoskelle yksinoikeudella.
eikä pakkasella pidä kieltä laittaa bilnesin kirveen kylkeen ja uida käsipohjaa vain matalissa vesissä.
vaikeaa ymmärtää noit a torren kommentteja. josp atorre onkin noita hui!Pappi aikoinaan pelotteli helvetillä ja sen tuskilla. Uskoin kernaasti. Mutta kun vuosia kului, niin näin kaikki vain tyhjiksi puheiksi. Tuo helvettikin on todettu olevan vain sen aikaisen kaatopaikan kuvaus. Ja Jeesus itse on kopio muinaisista Egyptin Horus- jumalista.
eihyvänenaika kirjoitti:
mikä siinä kuumassa paikassa niin kiehtoo ettei pelastuminen siitä kiinnosta?
minä ainakin sain jo pienennä lapsena sen ymmärryksen ettei pidä kävellä järveen kaivoon eikä perunakellareihin avoimesta luukusta ilman rappusia.
niin eikä koskea kuumaan hellaan, se on varattu vain yhdelle lapselle, eli aaro hellaakoskelle yksinoikeudella.
eikä pakkasella pidä kieltä laittaa bilnesin kirveen kylkeen ja uida käsipohjaa vain matalissa vesissä.
vaikeaa ymmärtää noit a torren kommentteja. josp atorre onkin noita hui!>mikä siinä kuumassa paikassa niin kiehtoo ettei pelastuminen siitä kiinnosta?
Kun ei ole mitään kuumaa paikkaa, johon raakalaisjumala heittäisi kaikki joista hän ei tykkää ja josta pitäisi pelastua.
Aattelepa ite, neuvoo Jope, ja hyvin neuvookin.
- Pisteet.kohdilleen
Aloitustekstin mukaan ei sitten muslimeilla ole ollenkaan jumalaa:
""Ei kenelläkään, joka kieltää Pojan, ole myöskään Isää. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä" (1 Joh. 2:2) eli Jeesuksen tunnustavlla ihmisellä on Jumala, ei muilla."
Muslimithan eivät tunnusta Jeesusta Jumalan Pojaksi. - Kertokaa.totuus
Raamatun totuus on näin. Mutta mitä sanoo kirkon oppi? Olisi mukavaa kuulla, ketkä kirkon opin mukaan ovat jumalattomia?
- Kirkon.sana
Katekismusta osaamaton on jumalaton.
"Kuolemalla kuoleman voitti ja haudassa oleville elämän antoi. "
" Minä vaivainen oon mato matkamies maan " Madot saivat elämän tämän mukaan.Jeesus käski syödä hänen ruumiinsa ja juoda hänen verensä. Jos hänet olisi haudattu maahan, madot olisivat saaneet siitä elämää, mutta häntä ei haudattu maahan vaan kalkkikiviluolaan, josta itse sanoi: 'Te olette valkoiseksi kalkittuja hautoja, sisältä täynnä saastaa ja laittomuutta. '
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6252389Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,291187- 1091138
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki101026- 93925
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101875Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?93795Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759- 64741
Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e229653