DEMARIT EI poista aktiivimallia

Demarien Rinne on monta kertaa sanonut että työttömien aktivointimalli on hyvä asia.
Äänestäjien mieliksi he aikovat hiukkasen lieventää parilla eurolla leikkuria tms, tai kutsua sitä uudella nimellä.
Eli tämän hallituksen aktivointitoimenpiteen jäävät voimaan. Ei demaritkaan muuten pääse tavoittteisiinsa talous- ja työllisyyspolitiikassa.

Myös Halla-aho on sanonut monta kertaa televisiossa, ettei kukaan saa elää laiskana työtätekevien siivellä.
Kepu on paras työttömän puolustaja, kaikesta huolimatta. AY liike ei ainakaan työtöntä puolusta. Jos puolustaisi se olisi valmis osa-aikaisiin töihin, palkan joustoihin yms, jotta mahdollisimman moni voitaisiin palkata töihin
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Juuri näin.
SDP ymmärtää Sipilän tavoin, että aktiivimalli on ainoa toimiva ratkaisu jotta työttömyyskortistot saadaan pienemmiksi.
Osa-aikaiset työt ovat hieno mahdollisuus.
Itse käyn vain yhden päivän viikossa palkatussa työssä , ja se on mahtavaa. Muut ajat saan valtiolta avustuksia ja puuhastelen omiani.
Yksikin päivä on tärkeää mielenterveydelle, ihminen haluaa kuulua johonkin porukkaan ja tuntea olevansa hyödyllinen yhteiskunnalle.
Kiitos hallitukselle minunkin aktivoinnista

Äänestä

Persutkaan ei poista aktiivimallia, se on selvä. Kaikki on turhaa poliittista peliä

Äänestä

Näin on sdp valehtelee ja peesaa vassarivihreitä, kun aktiivimalli tuli Rinne esitteli heti oman versionsa, kyllä on tyhmä kansa taas ja unohtaa liian nopeasti, jos äänestää sdp:tä tuossa luulossa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AKTIIVIMALLI-JÄÄ kirjoitti:

Demarien Rinne on monta kertaa sanonut että työttömien aktivointimalli on hyvä asia.
Äänestäjien mieliksi he aikovat hiukkasen lieventää parilla eurolla leikkuria tms, tai kutsua sitä uudella nimellä.
Eli tämän hallituksen aktivointitoimenpiteen jäävät voimaan. Ei demaritkaan muuten pääse tavoittteisiinsa talous- ja työllisyyspolitiikassa.

Myös Halla-aho on sanonut monta kertaa televisiossa, ettei kukaan saa elää laiskana työtätekevien siivellä.
Kepu on paras työttömän puolustaja, kaikesta huolimatta. AY liike ei ainakaan työtöntä puolusta. Jos puolustaisi se olisi valmis osa-aikaisiin töihin, palkan joustoihin yms, jotta mahdollisimman moni voitaisiin palkata töihin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu