Sampo Terho vetää viinaa kaksin käsin

Nyt on viimeiset hetket kun on (Sampolle) ilmaista ministeriviinaa saatavilla. Harmi kun ei sitä kaikkea ehdi juomaan eikä Arhinmäki eikä Li suostunut tulemaan kaveriksi. Se olikin ainoa asia minkä heidän sammalluksesta sai selvää.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sampo, ex-ps, nyky sinertäjä, saa juuri sitä, mitä tilaakin.
Itse retkahdin aikoinaan Sampoa äänestämään, mutta katkerasti olen sitä katunut.

Äänestä

Terho saa mun puolesta vetää viikseen.

Äänestä

Menisi kulmapubiin tarjoamaan, saisi ehkä muutaman äänen lisää. Tosin voi olla ettei silti saisi, demarit kuulemma huomenna tehostavat kiertämistään äänestyspaikkojen viereisssä puistoissa kaljapussin kanssa. Antti Rinnekin on sieltä bongattu, eikä se ihan helppoa ole erottaa Anttia puistojen miehestä. Sama tyhjä katse.

Äänestä

T. Sammontekijä voi jatkaa Pahkasikojen lukemistaan yhdessä pullonpohjarilliensä pakokulmasta maailmaa näkevän Simeooniin ja osatyökykyisen koulukiusatun laporantin kanssa sillä aikaa kun Opeliksi odottaa pääsyä paavin hillotolpalle.

Äänestä

Minäkin äänestin Sampo Terhoa. Hänessä on energiaa ja tehoja. Toivon, että pääsee eduskuntaan. Persuissa ei ole ministereiksi sopivia tyyppejä, ei muuten kansanedustajaksikaan. Ovat alemman koulutustason edustajia. Sellaisia musta tuntuu ihmisiä. Se Simon Elokin saisi päästä läpi. Saa nyt nähdä huomena. Ehkä pitäisi olla joku pieni tutkinto eduskuntaan. Jossa tieämys ja ymmärrys punnittaisiin. Harvaan työpaikkaan pääsee ilman koulutusta. Eduskuntaan pääsee jos vaan osaa mainostaa tai käyttää mainontaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lopun.alkua kirjoitti:

Nyt on viimeiset hetket kun on (Sampolle) ilmaista ministeriviinaa saatavilla. Harmi kun ei sitä kaikkea ehdi juomaan eikä Arhinmäki eikä Li suostunut tulemaan kaveriksi. Se olikin ainoa asia minkä heidän sammalluksesta sai selvää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu