Varovaisen toiveikas? Ahdistuksesta toipumisesta...

Et ottanut lääkkeitä , kertoo jo sen että ahdistuksesi ei ole ollut kovin paha.

Hukkuva tartuu oljen korteenkin ja minä olen ottanut kaiken lääketieteellisen avun vastaan. mitä olen voinut saada.

Nyt tässä Suomen valtion mielisairaalassa ei rauhoittavia anneta, ja ne olisivat ainoat lääkkeet jotka veisivät ahdistuksen pois.

Lieviin ahdistuksiin auttaa oman ajattelun muutos ja kirjojen lukeminen.
Itsellä tapaturman vuoksi aivo ja silmävamma, joten ei tule paljon luettua ja koska ahdistuksen takana aivovamma, ei muuta apua kuin lääkkeet voi olla.

Tietenkin lääkitys on ehdoton, jos on tuollaista taustaa kuin sinulla! Ei ollut tarkoitus vähätellä lääkkeiden käyttöä, se on varmasti ihan tarpeellista ja itsekin olisin hakenut masennuslääkkeet, jos vain olisin uskaltanut. Niihin kohdistuvat pelot ja epäluulot ovat vain sitä luokkaa, että jäi tekemättä.

Miksiköhän rauhoittavia lääkkeitä demonisoidaan niin paljon! Ovat olleet oiva täsmäapu, eikä niihin jää koukkuun, jos ei napsi joka päivä.

En minä mitenkään ahdistuksesta vapaa ole nytkään, en varmasti ikinä. Otimme pari päivää sitten koiranpennun ja hui kauhea, miten huonosti nukutut yöt, vastuun taakkaan liittyvät pelot ja muu ovat nostaneet taas ahdistusta pintaan. Pariin päivään ei ole ruokakaan maistunut. On tämä ikävä vaiva.

ap

Nyt kun muistelen armotonta ahdistusta joka alkoi 2013 ja loppui noin 2017, niin pelko ja uhka oli kokoajan läsnä. Keho oli hirveessä jännitystilassa ja tuli hengitysvaikeuksia, sähköiskuja, kramppeja ja kova huimaus. Sen jälkeen alkoi paniikkikohtaukset ja kuoleman pelko.

Mistä se pelko ja uhka tulee - sitä kannattaa miettiä! Nimittäin kun sen hoksaa, ja siihen vaikuttaa, paraneminen alkaa. Kaikki rauhoittava toiminta toki helpottaa, mutta ahdistuksen syyn löytyminen on asian ydin.