"Palvova" asenne mieheen?..

Olen siis itse nainen mutta kuulisin mielellään kanssasiskojen näkemyksiä.. eka avioliittoni meni karille, mies muuttui liiton aikana aina vain aggressiivisemmaksi ja äreämmäksi, kiroili, huusi, raivosi, nimitteli, oli väkivaltainen, valitti kaikesta ja vieritti kaikesta syyn minun niskoilleni. Muutin lasten takia asumuseroon parinsadan metrin päähän ja siitä vuoden sisään mies otti avioeron. Usempi vuosi meni yksin selibaatissa ja ajattelin että se on nyt mun osani elämäni loppuun. Koin että Jumala yllättäen johdatti mulle uuden miehen. Komean ja nuoremman. Ei kaikessa täydellisen, mutta tärkeimmiltä osiltaan mua kiinnostavan. Mukava, ystävällinen, herttainen, romanttinen, viehätysvoimainen, kiihottava... oon vaan hämmentynyt itseni kanssa, koska ekanakin tää uusi avioliitto (kyllä, menimme jo naimisiinkin koska olemme kristittyjä ja silloin tämä kuuluu asiaan jos halutaan olla muutakin kuin kavereita ;) ) on avannut ihan uusia ulottuvuuksia avioliitosta tai miehen ja naisen romanttisesta suhteesta. En olisi ikinä uskonut muuttuvani miestäni kohtaan likimain palvovaksi naiseksi, joka ei vaadi missään tasa-arvoa vaan oma-aloitteisetsi pyrkii täyttämään miehen toiveet jo ennen kuin hän sanoo mitään ääneen.. siis eikö tää oo ihan kauheeta, mikä mua vaivaa, olenko terve?... Näin tällaista käytöstä joskus aikaisemmin joillakin nuorilla tyttösillä poikaystäviään kohtaan ja oikein säälin heitä kuinka alistettuja he ovat.. mutta ehkä he olivatkin vain rakastuneita?.. Oletteko muut huomanneet käytöksessänne eroja eri miehiä/poikaystäviä kohtaan ja tiedostatteko syyt siihen? Onko se vaan sitä että on rakastunut?...