Kuluttajat usko talouteen huipussaan

Kuluttajien usko talouteen huipussaan
Julkaistu 28.02.2005, klo 09.30 (päivitetty 28.02.2005, klo 18.09)
Kuva: Arja Lento / YLE
      Kuluttajien usko omaan talouteensa oli helmikuussa vahvempi kuin koskaan aiemmin, Tilastokeskuksen maanantaina julkaisemasta kuluttajabarometrista ilmenee.
Kuluttajien luottamusindikaattori oli helmikuussa 16,8, kun se oli vielä tammikuussa 12,3. Vuotta aiemmin helmikuussa lukema oli 11,1.

Oman taloutensa kohentumiseen uskoi helmikuussa 32 prosenttia kuluttajista, ja vain yhdeksän prosenttia ennusti taloustilanteensa huononevan.

Lähes kolmannes vastaajista arvioi Suomen taloustilanteen paranevan 12 kuukauden kuluessa. 17 prosenttia taas arveli, että maamme talous heikkenee. Arviot Suomen taloustilanteet paranemisesta eivät nousseet suhteellisesti yhtä paljon kuin barometrin muilla osa-alueilla.

Työttömyyden kasvuun seuraavan vuoden kuluessa uskoi 31 prosenttia vastaajista. Hieman suurempi osuus, 32 prosenttia, uskoi kuitenkin työttömyyden laskuun.

Vastaajista 76 prosenttia piti helmikuuta hyvänä ajankohtana lainan ottamiselle. Säästämisen kannattavuuteen uskoi 62 prosenttia kuluttajista. Lähes neljä viidestä haastatellusta uskoi puolestaan saavansa rahaa säästöön seuraavan vuoden kuluessa.

Vuoden sisällä kotitalouksista liki yksi viidesosa arvioi ostavansa auton ja seitsemän prosenttia asunnon.

Tilastokeskuksen kuluttajabarometria varten haastateltiin 1. - 15. helmikuuta 1 546:tta Suomessa asuvaa ihmistä.

YLE24
2140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

poika kopioimaan!! Ja usko kuin lapsella, saa tikkunekun, kun uskoo kaikki mitä media valehtelee.

Äänestä
  • Tuo uutinen oli niin tutun tuntuista, menee sen verran hyvin :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mopo.nen kirjoitti:

Kuluttajien usko talouteen huipussaan
Julkaistu 28.02.2005, klo 09.30 (päivitetty 28.02.2005, klo 18.09)
Kuva: Arja Lento / YLE
      Kuluttajien usko omaan talouteensa oli helmikuussa vahvempi kuin koskaan aiemmin, Tilastokeskuksen maanantaina julkaisemasta kuluttajabarometrista ilmenee.
Kuluttajien luottamusindikaattori oli helmikuussa 16,8, kun se oli vielä tammikuussa 12,3. Vuotta aiemmin helmikuussa lukema oli 11,1.

Oman taloutensa kohentumiseen uskoi helmikuussa 32 prosenttia kuluttajista, ja vain yhdeksän prosenttia ennusti taloustilanteensa huononevan.

Lähes kolmannes vastaajista arvioi Suomen taloustilanteen paranevan 12 kuukauden kuluessa. 17 prosenttia taas arveli, että maamme talous heikkenee. Arviot Suomen taloustilanteet paranemisesta eivät nousseet suhteellisesti yhtä paljon kuin barometrin muilla osa-alueilla.

Työttömyyden kasvuun seuraavan vuoden kuluessa uskoi 31 prosenttia vastaajista. Hieman suurempi osuus, 32 prosenttia, uskoi kuitenkin työttömyyden laskuun.

Vastaajista 76 prosenttia piti helmikuuta hyvänä ajankohtana lainan ottamiselle. Säästämisen kannattavuuteen uskoi 62 prosenttia kuluttajista. Lähes neljä viidestä haastatellusta uskoi puolestaan saavansa rahaa säästöön seuraavan vuoden kuluessa.

Vuoden sisällä kotitalouksista liki yksi viidesosa arvioi ostavansa auton ja seitsemän prosenttia asunnon.

Tilastokeskuksen kuluttajabarometria varten haastateltiin 1. - 15. helmikuuta 1 546:tta Suomessa asuvaa ihmistä.

YLE24

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu