Mitä pitäisi ajatella?

Keskuste muiden vastaavassa tilanteessa olevien tai vastaavan kokeneiden kanssa .Etsi netistä hyviä keskusteluketjuja.

Rukoile Jumalalta apua ja johdatust elämääsi.

Jos kerran ootte eronnut niin luuletko oikeesti että toinen venaa tossun alla kukkapuskan kanssa ja päivystää puhelintaan vaan siksi että SÄ tarvitset "aikaa"? Jumalauta te naiset pidätte miehiä joinain esineinä jotka voi ripustaa naulakkoon odottamaan että sit jos joskus taas kiinnostaa..... toivottavasti toi sun eksäs löytää jonkun täysjärkisemmän.....

Minä yritin tehdä suhteessamme kaikki, hoidin kodin, tuin miestäni, siivosin, tein ruuan ja hoidin kodin. Mies ei tehnyt mitään. Minä en jaksa enään. Eroisin, mutta sekin tuntuu nyt mahdottomalta kun voimat on loppu täysin. Muutto kauhistuttaa kun ei jaksaisi. Oon ihan loppu, henkistä väkivaltaa vuosia. Eroon pitää päästä, mutta ei oo ketään kuka auttais, oon täysin yksin koko asian kanssa.
Voimia sinulle, lähde suhteesta missä sinua ei arvosteta. Ei toinen muutu se on varma. Hetki voi mennä hyvin, mutta sama jatkuu myöhemmin.
Pärjäät lapsesi kanssa paremmin takuulla yksin kun huonossa parisuhteessa.

Joskus on kai hyvä tukea ja pitää yhteyttä, joskus (usein) siinä on toinen puoli, joka voi olla raskastakin.

Pitkän seurustelusuhteen lopettaneena yhteydenpito hyvän (ja syvän) ystävyyden merkeissä on arvokasta, toisaalta on vaikea päästä eteenpäin. En tiedä, olisiko sen helpompaa ilman yhteydenpitojakaan toisaalta.

Minulle kävi myös juuri niin että noin 25 vuoden avioliitto päättyi,olimme miltein 28 vuotta yhdessä ja nyt olen yksin, olen hieman yli kuukauden ollut tässä ja miettinyt etten varmaan koskaan tule löytämään uutta naisystävää tai saatikka vaimoa. Olen muutaman kerran käynyt yö elämässä tässä yksikseni mutta ei kiinosta se ja naisia en ole liekittelyt enkä osaakaan mielistellä vaan olen aito itseni.

Surullinen on kohtalo,tuntuu ettei ole elämässä iloa enään missään vaikka olenkin iloinen perus luonteeltani,kovin nään kaiken synkkänä.

Toinen osapuolihan löyti samantien toisen kun muutti,ei tässä uskalla vissiin enään uskoutua kennellekkään kun tämän on kokenut,kumminkin kävisi niin että olevinaan rakkaus tai kiintymys pettäisiin jossain kohdassa elämää,ja sitä ei kyllä toistakertaa meikäläinen jaksa kun ei jaksa oikein nytkään.Tässä sitä nytkin sängyssä kirjoitan tätä miettien miten tämä on mahdollista,liekkö olemassa naisia jotka ei ole kaikenmaailman somessa esim:facebookissa ,sellainen ei sopisi enään minulle kun kumminkin löytyy niitä miehiä sieltä näköjään.
Tuli tosiaan selväksi ettei rakastanut vaan otti samantien toisen,nyt kun vielä talouskin on tiukkalla niin ei varmasti kukaan edes haluaisi olla kanssani ja mitenpä voisin sitten viedä edes toista minnekkään ,naisethan ei köyhiä katsele näin olen ymmärtänyt.
Jotenkin tuntuu ettei minulla ole antaa yhtään mitään enään kenellekkään,yhden illan jutut ei tuo onnellisuutta.

Voimia kaikille teille jotka jouduitte yhteen elämän vaikeinpiin asioihin jossa tuntuu ettei valoa näy.