Antti Rinne syö lihapataa mut kieltäisi kansalta

"Antti Rinne ja Heta Ravolainen-Rinne nukkuivat pitkään ja syövät lihapataa vaali­sunnuntain kunniaksi

Antti Rinne ja Heta Ravolainen-Rinne nukkuivat pitkään ja syövät lihapataa"

https://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2019/a/8e13e412-a842-4241-b319-4cd3330a3c13

"”Vielä kotiin syömään. Ja sitten lähdetään Helsinkiin”, Antti Rinne tuumaa. SDP saattaa tänään palata eduskuntavaalien voittajaksi 20 vuoden tauon jälkeen. LAURI NURMI
Heta Ravolainen-Rinne johtaa kunnallispoliitikkona Mäntsälän kunnanvaltuustoa.

Sunnuntaina Ravolainen-Rinne marssii kunnantalon valtuustosaliin äänestämään eduskuntavaaleissa, joissa hänen miehensä Antti Rinne pyrkii Suomen pääministeriksi.

Puoliso sanoo hymyillen, että hän ei enää vaalisunnuntaina tunne erityistä jännitystä.

– Minulle sinänsä kelpaa kumpi tahansa tulos, että joko pärjää tai ei pärjää, Ravolainen-Rinne tuumaa.

Äänestyspäivän pariskunta on rauhoittanut yhdessäololle.

– Ihan leppoisasti on mennyt. Nukuimme pitkään. Syötiin aamupala siinä ja vähän lehtien lukemista, Ravolainen-Rinne kuvailee.

Mäntsälän-kotiin on tullut kavereita Etelä-Savosta.

– Tuli kavereita Mikkelistä käymään. He lähtevät vaalivalvojaisiin Hetan kanssa, Rinne kertoo.

SDP:n puheenjohtaja suuntaa kunnantalolta pariksi tunniksi kotiinsa rauhoittumaan ennen illan vaalihulinoita.

– Vielä kotiin syömään. Ja sitten lähdetään Helsinkiin.

Puheenjohtaja Rinne tunnetaan politiikassa pastareseptistään.

Onko lautasella vaalisunnuntaina pastaa?

– Kyllä se on tänään lihapata, Rinne naurahtaa.

Heta Ravolainen-Rinne johtaa kunnallispoliitikkona Mäntsälän kunnanvaltuustoa.

Ulkomaisille tv-kuvausryhmille Rinne kehaisee valmistaneensa lihapadan itse.

Rinteeltä kysytään perussuomalaisista ja Jussi Halla-ahosta. Rinne kertoo, että hän aikoo esittää kaikille puolueille samat kysymykset, jos SDP on vaalien jälkeen suurin puolue.

Vastaukset kysymyksiin ratkaisevat Rinteen mukaan hallituksen kokoonpanon.

Rinne sanoo, että hän ei sulkisi mitään puoluetta hallituksen ulkopuolelle ennen kuin olisi lukenut kaikkien vastaukset kysymyksiin.

Arvoeroja itsensä ja Halla-ahon välillä Rinne kuvailee suuriksi.

Ulkomaalaisille toimittajille Rinne arvioi, että vaaleissa on kyse Suomen tulevaisuudesta: ilmastonmuutoksen torjunnasta, koulutuksen tasa-arvosta ja vanhustenhoidon takaamisesta kaikille.

Kysyjät ovat tietoisia siitä, että SDP:n edellisestä vaalivoitosta on kulunut 20 pitkää vuotta.

Paavo Lipposen johdolla SDP oli eduskuntavaalien suurin puolue vuonna 1999.

– Se tuntuu hyvältä, Rinne kiteyttää tuntemuksensa siitä, että paluu pääministeripuolueeksi saattaa olla toteutumassa.

LAURI NURMI
[email protected]"
23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Linkki väitteeseen aloittaja, muutoin huuhaata.

Äänestä


  • dfuyg kirjoitti:

    Älä viisastelevaan anna linkki väitteeseesi että Rinne kieltäis lihan muilta.

    Antti Rinne paljasti jo Ylen vaalitentissä tämän maito- ja lihaveron kokoomuksen likaisten temppujen osaston vaalipropagandaksi ja kertoi SDP:n haluavan laskea terveellisten elintarvikkeiden mm. kasvisten arvonlisäveroa nykyisestä.

    Äänestä

  • dfuyg kirjoitti:

    Älä viisastelevaan anna linkki väitteeseesi että Rinne kieltäis lihan muilta.

    Eikö demukka seuraa uutisia?

    Äänestä

temarit ne vie kohta kuivan leivänki meitin köyhäin suusta.. perkelee porvarit saatana mua vituttaa!

Äänestä
  • PersuporvariLapin Late örisee kiljupieruissaan.

    Äänestä

Kansalta? Siis tarkoitat varmaan persaukisilta pummeilta. Se on ihan hyvä jos työttömänä joutuu jatkossa syömään heinää. Onhan taas yksi syy vähemmän jäädä makaamaan laiskuuttaan sohvalle. Vaikka Rinne onkin rosvo kuten kaikki sosialistit niin tuon lihaveron voisin kyllä edellä mainitusta syystä allekirjoittaa.

Äänestä

Kommunistit syövät aina verotetun piikkiin tuota ei vaalikarja halua muistaa .

Äänestä
  • Kepulaiset ja kokoomuslaiset maanomistajat ja yrittäjät ruinaavat koko ajan lisää maataloustukia ja yritystukia vero ja velkarahoistamme ja saavatkin niitä yhteensä noin 13 miljardia vuodessa. Siinä kaksi kestopummisakkia.

    Äänestä

  • fgonhd kirjoitti:

    Kepulaiset ja kokoomuslaiset maanomistajat ja yrittäjät ruinaavat koko ajan lisää maataloustukia ja yritystukia vero ja velkarahoistamme ja saavatkin niitä yhteensä noin 13 miljardia vuodessa. Siinä kaksi kestopummisakkia.

    Suurpääomasijoittajat ja isontalonisännät pitävät tätä maata pystyssä. Kaikki muut ovat enemmän tai vähemmän siivelläeläjiä. Fakta.

    Äänestä

  • totuus.asiasta kirjoitti:

    Suurpääomasijoittajat ja isontalonisännät pitävät tätä maata pystyssä. Kaikki muut ovat enemmän tai vähemmän siivelläeläjiä. Fakta.

    Valetta taas kerran persuporvarilta mutta onneksi tuota ei usko kukkan tällä palstalla.

    Äänestä

Rinne: Nostakaamme lihan ja maidon veroa ilmastosyistä! Siis ja itse syö parasta lihapataa, köyhät kyykkyyn!

Äänestä
  • Toimittajat+vääristelivät+asian+joten+turha+persuporvarien+elvistellä+enää+asialla.+Lihaa+verotetaan+jo+nytkin+14%+arvonlisäverolla+joten+ei+mikään+uusi+juttu.

    Äänestä

Aika hyvä juttu siinäkin nähtii taas koko ukko meni omaan miinaan lihapatojensa ja verojensa kanssa:D

Äänestä
  • Lihaa+verotetaan+jo+nyt+14%+arvonlisäverolla+joten+ei+mikään+uusi+juttu+joten+turha+persuporvarien+elvistellä+asialla.

    Äänestä

  • Mun+mielestä+mun+vaimolle+täytyy+myös+14%+kotitalousvero+ja+mulle+14%+fossiilivero.++Mun+mielestä+Suomi+kuuluu+kaikille+ja+kaikki+verot+kuuluu+kaikille+ja+mun+vaimo+kuuluu+kaikille.

    Äänestä

Köyhät liha ei kuulu teille minä syön teidän lihapadat kyllä!

Äänestä
  • Porvarpersun valehtelua ja trollausta.

    Äänestä

  • rugts kirjoitti:

    Porvarpersun valehtelua ja trollausta.

    On se Ana nälkäinen, syö köyhien lihat, sillai verottelemattomasti...

    Äänestä

Ja laittaa persut Siperiaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sosialisti kirjoitti:

"Antti Rinne ja Heta Ravolainen-Rinne nukkuivat pitkään ja syövät lihapataa vaali­sunnuntain kunniaksi

Antti Rinne ja Heta Ravolainen-Rinne nukkuivat pitkään ja syövät lihapataa"

https://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2019/a/8e13e412-a842-4241-b319-4cd3330a3c13

"”Vielä kotiin syömään. Ja sitten lähdetään Helsinkiin”, Antti Rinne tuumaa. SDP saattaa tänään palata eduskuntavaalien voittajaksi 20 vuoden tauon jälkeen. LAURI NURMI
Heta Ravolainen-Rinne johtaa kunnallispoliitikkona Mäntsälän kunnanvaltuustoa.

Sunnuntaina Ravolainen-Rinne marssii kunnantalon valtuustosaliin äänestämään eduskuntavaaleissa, joissa hänen miehensä Antti Rinne pyrkii Suomen pääministeriksi.

Puoliso sanoo hymyillen, että hän ei enää vaalisunnuntaina tunne erityistä jännitystä.

– Minulle sinänsä kelpaa kumpi tahansa tulos, että joko pärjää tai ei pärjää, Ravolainen-Rinne tuumaa.

Äänestyspäivän pariskunta on rauhoittanut yhdessäololle.

– Ihan leppoisasti on mennyt. Nukuimme pitkään. Syötiin aamupala siinä ja vähän lehtien lukemista, Ravolainen-Rinne kuvailee.

Mäntsälän-kotiin on tullut kavereita Etelä-Savosta.

– Tuli kavereita Mikkelistä käymään. He lähtevät vaalivalvojaisiin Hetan kanssa, Rinne kertoo.

SDP:n puheenjohtaja suuntaa kunnantalolta pariksi tunniksi kotiinsa rauhoittumaan ennen illan vaalihulinoita.

– Vielä kotiin syömään. Ja sitten lähdetään Helsinkiin.

Puheenjohtaja Rinne tunnetaan politiikassa pastareseptistään.

Onko lautasella vaalisunnuntaina pastaa?

– Kyllä se on tänään lihapata, Rinne naurahtaa.

Heta Ravolainen-Rinne johtaa kunnallispoliitikkona Mäntsälän kunnanvaltuustoa.

Ulkomaisille tv-kuvausryhmille Rinne kehaisee valmistaneensa lihapadan itse.

Rinteeltä kysytään perussuomalaisista ja Jussi Halla-ahosta. Rinne kertoo, että hän aikoo esittää kaikille puolueille samat kysymykset, jos SDP on vaalien jälkeen suurin puolue.

Vastaukset kysymyksiin ratkaisevat Rinteen mukaan hallituksen kokoonpanon.

Rinne sanoo, että hän ei sulkisi mitään puoluetta hallituksen ulkopuolelle ennen kuin olisi lukenut kaikkien vastaukset kysymyksiin.

Arvoeroja itsensä ja Halla-ahon välillä Rinne kuvailee suuriksi.

Ulkomaalaisille toimittajille Rinne arvioi, että vaaleissa on kyse Suomen tulevaisuudesta: ilmastonmuutoksen torjunnasta, koulutuksen tasa-arvosta ja vanhustenhoidon takaamisesta kaikille.

Kysyjät ovat tietoisia siitä, että SDP:n edellisestä vaalivoitosta on kulunut 20 pitkää vuotta.

Paavo Lipposen johdolla SDP oli eduskuntavaalien suurin puolue vuonna 1999.

– Se tuntuu hyvältä, Rinne kiteyttää tuntemuksensa siitä, että paluu pääministeripuolueeksi saattaa olla toteutumassa.

LAURI NURMI
[email protected]"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu