Menikö Rinteellä taloyhtiön rahat ja omat rahat "sekaisin"?

Tasaisin väliajoin pukkaa tietoa, että Antti Rinteellä olisi petollinen menneisyys raha-asioissa.

Taloyhtiössä isännöitsijänä – omat ja firman rahat sekaisin ja vuoden tositteet kateissa

Antti Rinne oli 1980- ja 1990 -lukujen taitteessa isännöitsijänä taloyhtiössä, jossa itse asui. Taloyhtiön hallituksen mukaan Rinne vahingoitti taloyhtiön taloutta, koska hoiti taloyhtiön raha-asioita puutteellisesti, ei toimittanut tositteita vuodelta 1991 ja maksoi omat puhelinlaskunsa taloyhtiön rahoilla. (Helsingin sanomat 15.5.2014)

Suomen kuvalehden tietojen mukaan hän joutui maksamaan vuosina 1995-1996 taloyhtiölle 25000 markan eli yli 4000 euron korvaukset.
32288
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Rinne kavalsi taloyhtiön rahat

Äänestä
  • Saiko siitä tuomion vai menikö jonkun sovittelun kautta?

    Äänestä

Yhdestä ketkusta päästiin, niin toinen yhtä ketku yrittää nousta tilalle!? Voi elämän kevät.. Miksi luoja rankaisee meitä suomalaisia näin.

Äänestä

Rinne tulee antamaan periksi lähes kaikessa, sillä mikäli Rinne ei saa vietyä SDP:tä hallitukseen, niin Rinteen tarina puolueen johdossa on ohi, sieltä pukkaa nuorempaa ukkoa/akkaa tilalle. Demareissa on nimittäin hyvin paljon tyytymättömyyttä tapaan, jolla Rinne junttasi itsensä puolueen johtoon.

Rinne tietää tilanteensa hyvin, sillä olihan sössiä demareiden huikean johdon aivan loppumetreillä. Aina kun Rinne avasi suunsa, kansan valtasi epätietoisuus mitä Rinne milloinkin tarkoitti.

Eli jos Kokoomus lähtee Rinteen kanssa humpalle, niin kokkareilla on avaimet käsissään puristaa demareista lähes kaikki mehut irti. Tämä saattaa riittää Rinteelle aluksi, sillä hän on valmis mihin vaan, jotta saa hallituksen kasaan. Liika on kuitenkin liikaa ja Rinne ja demarit joutuu sivuun uuden kierroksen tieltä.

Lopulta toimiva kokonaisuus löytyy PS, Kok, Kesk ja mahdollisesti vielä KD akselilta.

Äänestä
  • Sä et nyt oikein tajua, että Rinne olis PM.

    Äänestä

  • Orpolla on kaikki avaimet käsissään nousta pääministeriksi ja heittää demarit oppositioon.

    Äänestä

  • Vain sinun kuvitelmissasi, Petteri Orpo sanoo kokoomuksen uskovan, että SDP:n Antti Rinteen johdolla on mahdollisuus sopia hallituksesta.

    Äänestä

Eikö tuo "rahan lainaaminen" toisilta kuulu porvaripuolueiden manöövereihin, eikö vasemmiston pitäisi olla kansan asialla? Miten vasemmistolainen sortuu tuollaiseen petolliseen toimintaan, omaa kansaansa ja taloyhtiötään kohtaan?

Äänestä

Koska HS uutisoi isosti Rinteen taloussotkuista? Nyt pitäisi olla isolla eetterissä, hallitusneuvottelut kiivaimmillaan kohta.

Äänestä

Vietnamin reinot kannattaa, Sipilä kehua retosteli kikyllään, käytännössä se vaan ei ilmene mitenkään.

Reino- ja Aino -tossujen yhteinen taival päättyi tänään Lieksassa. Lieksan kenkätehtaan työntekijöiden työsuhteet päättyvät huomenna eikä toiminta uuden omistajan alaisuudessa jatku Lieksassa.

Äänestä

Ai jaa, minä kun kuulin, että hän kirjasi itselleen koko taloyhtiön osakekannan ja 13 naapuriyhtiötä saman tien!

Äänestä
  • Eipäs, vaan osti koko Amerikan ja puolet Kiinaa ja Vietnamia. Miten ihmeessä ette sitäkään tienneet!

    Äänestä

Joulukuussa 2018 Rinne sai hovioikeudessa tuomion v. 2011 Pron puheenjohtaja-aikana tehdystä rikoksesta työriitojen sovittelulakia vastaan toimimisesta, sai sakot ja tuomittiin vahingonkorvauksiin. (Jotka aikoi maksattaa Pro'lla.) Erään tiedon mukaan 17200€

Muut rötöstelyt viimeksi katsoesssa olikin hujanhajan Wikipediassa.
Tykkäisin että kaikki kuusi olisivat allekkain, vaikka ranskalaisin viivoin

https://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_Rinne

Äänestä

Ei mennyt Antilta taloyhtiön ja omat rahat sekaisin, vaan taloyhtiön rahat tuhlasi . Antti säästää omat rahat ja elelee muiden rahoilla , oppi sen jo AKT n aikoinaan.

Äänestä

Demareilla on oma jakamaton ihmiskäsitys. Siksi taloyhtiön rahojakaan ei tarvinnut jakaa taloyhtiön osakkaille. Jos niitä olisi alettu jakamaan, olisi rahat täytynyt jakaa kaikkien heinolalaisten kesken tasan.

Äänestä
  • Antti Rinne valtiovarainministeriksi, hän osaa hoitaa raha-asiat kunnolla!

    Äänestä

Miksei Hesari nosta Rinteen rosmoilua esiin, tasapuolisuuden nimissä? Halla-aho ei edes pyri pääministeriksi toisin kuin Rosmo-Rinne.

Äänestä

Kyllä tällainen historia ainakin itseäni pistää epäilyttämään. Silti 12 110 henkilöä antoi näissäkin vaaleissa äänensä hänelle. Kun rehellisiä ehdokkaitakin on tarjolla, niin on vaikea ymmärtää, miksi ääniä ihan tietoisesti annetaan sellaisille, jotka ovat osoittaneet kykenevänsä varsin hyvin joustamaan paitsi hyvistä tavoista, myös maamme lainsäädännöstä.

Mutta itsehän me kansana päätämme, kukin yhdellä äänellä. Kaikille rehellisyys ja moitteettomuus ei selvästi ole tärkeimpien asioiden joukossa edustajan valinnassa.

Äänestä

Rinne on ollut SAK:n hommissa, joten sieltä varmaan on peräisin löysä suhtautuminen toisten rahoihin. Kun ajattelee sitä mellastusta ja juopottelua jäsenten rahoilla jossain Lapissa, se ei voi mitenkään olla moraalia nostattavaa.
Kyllä siinä ennen pitkää kysymyksiin vastatessaan alkaa änkyttää.

Äänestä

Pikkujuttujahan nuo ovat blokimielipiteeseen verrattuna.

Äänestä

SDP:n ideologiaa : kaikki mikä on sinun, on myös minun.

Äänestä

Kaikki mikä on taloyhtiön on myös minun, näin Demarien johto ajattelee Rinteen johdolla. Eihän tuollaista ketkua voi pääministeriksi nostaa millään ilveellä.

Äänestä

Joko Rinteen kavallukset on lööpeissä, sujuisi hallitusneuvottelutkin vähän sujuvammin.

Äänestä

Taivas varjele mitä sieltä tulee kun Rinne pääsee pääministeriksi ja Harakka ,myös rikoksesta tuomittu, on jonkinlainen veroneuvonantaja.Huh .Onhan nämä Rinteen sotkut olleet tiedossa koko ajan,mutta miksi ei ole missään niistä vaaliaikana otsikoitu ja kysytty.Miksi suojellaan.Tietämättömät äänestää ja uskoo kaikki tyhjät lupaukset.

Äänestä

Kokoomuksen tarvitsee vain päästä hallitukseen, sen jälkeen se taas alkaa pyöritellä muita halunsa mukaan. Mikään ei muutu.

Äänestä

Näitä rikoksia ei näy enää Wikipedian tiedoissa vain ,jotkut liikenne sakot ..

Äänestä
  • Näkyykö pörssi-sisäpiiririkos ?
    Vuoti kavereilleen tiedon tulevasta tehtaan sulkemisesta.

    Äänestä

Anonyymi00028

Äänestä
Anonyymi00030

Äänestä
Anonyymi00032

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


OnkoRosmoVaiEi kirjoitti:

Tasaisin väliajoin pukkaa tietoa, että Antti Rinteellä olisi petollinen menneisyys raha-asioissa.

Taloyhtiössä isännöitsijänä – omat ja firman rahat sekaisin ja vuoden tositteet kateissa

Antti Rinne oli 1980- ja 1990 -lukujen taitteessa isännöitsijänä taloyhtiössä, jossa itse asui. Taloyhtiön hallituksen mukaan Rinne vahingoitti taloyhtiön taloutta, koska hoiti taloyhtiön raha-asioita puutteellisesti, ei toimittanut tositteita vuodelta 1991 ja maksoi omat puhelinlaskunsa taloyhtiön rahoilla. (Helsingin sanomat 15.5.2014)

Suomen kuvalehden tietojen mukaan hän joutui maksamaan vuosina 1995-1996 taloyhtiölle 25000 markan eli yli 4000 euron korvaukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu