Juha Sipilä luopuu tehtävistään Keskustassa

"Vasta aivan tiedotteen lopussa tulee todellinen uutispommi: puheenjohtaja Juha Sipilä luopuu tehtävästään. Puolue järjestää ylimääräisen puoluekokouksen 7. syyskuuta 2019".

https://www.hs.fi/junkkari/art-2000006073848.html?ref=rss

Erikseen tiedotteessa mainitaan, että kokous kutsutaan koolle Sipilän pyynnöstä ja että Sipilä jatkaa puheenjohtajana ylimääräiseen puoluekokoukseen asti.

Syksyllä Sipilän seitsemän vuoden puheenjohtajakausi siis päättyy.

Se on iso uutinen – vaikka ei sinänsä kovin yllättävä sellainen. Keskustan vaalitulos oli kaikilla mittareilla täydellinen katastrofi puolueelle. Tulos oli heikoin yli sataan vuoteen.

Olikin siis odotettavissa, että Sipilä väistyy. Etukäteen pidettiin mahdollisena, että Sipilä olisi kertonut erostaan jo sunnuntaina vaali-iltana. Toisaalta moni veikkaili, että Sipilä kuitenkin olisi jatkanut vielä vuoden – ja väistynyt hallitusti sääntömääräisessä puoluekokouksessa Vantaalla kesäkuussa 2020.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sipilä on lanseerannut ns uuden normaalin politiikkaan. Ensin tehdään vaalikausi politiikkaa joka on erittäin epäsuosittua. Sitten hajoitetaan hallitus ja erotaan kaikesta ja jäädään odottamaan että seuravan 4. vuoden kuluttua kaikki on unohdettu ja aloitetaan taas sama sonta alusta.

Äänestä

Pitäkää tunkkinne sanoi Sipilä.

Äänestä

Pääsikö se Sote-Sipilä eduskuntaan uudelleen?

Äänestä

Sipilä tulee ministeriksi oikeiston enemmistöhallitukseen PS Kok Kesk

Äänestä

menis jo

kenttäväki lienee sanoo

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kakkar_tämän_kertoi kirjoitti:

"Vasta aivan tiedotteen lopussa tulee todellinen uutispommi: puheenjohtaja Juha Sipilä luopuu tehtävästään. Puolue järjestää ylimääräisen puoluekokouksen 7. syyskuuta 2019".

https://www.hs.fi/junkkari/art-2000006073848.html?ref=rss

Erikseen tiedotteessa mainitaan, että kokous kutsutaan koolle Sipilän pyynnöstä ja että Sipilä jatkaa puheenjohtajana ylimääräiseen puoluekokoukseen asti.

Syksyllä Sipilän seitsemän vuoden puheenjohtajakausi siis päättyy.

Se on iso uutinen – vaikka ei sinänsä kovin yllättävä sellainen. Keskustan vaalitulos oli kaikilla mittareilla täydellinen katastrofi puolueelle. Tulos oli heikoin yli sataan vuoteen.

Olikin siis odotettavissa, että Sipilä väistyy. Etukäteen pidettiin mahdollisena, että Sipilä olisi kertonut erostaan jo sunnuntaina vaali-iltana. Toisaalta moni veikkaili, että Sipilä kuitenkin olisi jatkanut vielä vuoden – ja väistynyt hallitusti sääntömääräisessä puoluekokouksessa Vantaalla kesäkuussa 2020.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu