Et kuitenkaan ole oikeasti uskovainen sanoi FB-kamuni

Anonyymi

Osallistuin vuosi sitten pääsiäisjuhlaan missä muisteltiin pääsiäisentapahtumia. Lapseni olivat mukana ja mielestäni hyvin ymmärsivät. Olin iloinen pääsiäisestämme.

Mutta ilo ei kauaa kestänyt. FB-kamuni joka ei kuulu mihinkään seurakuntaan vaan on suoraan yhteydessä Herraan ja saa suoraan opetukset päähänsä ohi seurakuntien. Hän kertoo olevansa oikeassa raamatullisessa uudestisyntyneessä uskossa missä voi olla vain suoraan Jumalan seurakuntalaisena. Hän ei hyväksy myöskään joulua eikä pääsiäistä eikä oikeastaan mitään. Hän elää omassa raamatullisessa oikeassa uskossaan omassa kuplassaan. Kaikki muut on väärässä. Oppejaan hän jakaa netissä.

Hän sanoo minun olevan vielä pelastuksen ulkopuolella. Olen lihassa ja liha ja veri ei peri Jumalan valtakuntaa.

" joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias." En kuulemma ole tehnyt näin kun kuulun seurakuntaani. Elämäni on kuulemma "pinnallista, tekopyhää ja uskonnollista". Luulen kuulemma olevani pelastettu mutta minulta puuttuu miehen kaltainen puhdas raamatullinen usko. Tästä on miehen mukaan esimerkkinä pääsiäisen vietto.

Pääsiäinen on uskonnollisuutta.

MITEN TOINEN VOI ARVIOIDA TOISEN TILAA?

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Idiootteja, jotka luulevat näkevänsä ihmisen sisimpään, on aina ollut. Sellaiset kannattaa jättää omaan arvoonsa.

    • Anonyymi

      Kyllä kai ymmärrät että tuollaiset uudestisyntyneet oppiinsa rakastuneet saa jättää omaan arvoonsa. Et kai pääsiäisiloa heitä tuollaisen opettajan vuoksi. Kyllä näitä irallisia ilman seurakuntataustaa olevia nettiguruja liikuu aikamme. He ovat oikeassa ja toiset kaikku väärässä.

    • Anonyymi

      Laki saa aikaan tuollaista.

      Tai oikeastaan omavanhurskaus joka tulee siitä että uskova ei typeryyttään tajua että lain tehtävä on osoittaa ihminen läpeensä toivottoman syntiseksi.

      Silloin laki toimii oikein ja on ymmärretty oikein.

      Nämä muut taas ei käsitä siitä mitään vaan sokeuttaan luulevat lakiponnisteluillansa osoittuvan Jumalan ja ihmisten edessä menestyjiksi.

      Voi pimeyttä. Anna heille silti anteeksi sillä he eivät tiedä mitä ovat tekemässä. Ehkä jonain päivänä tuo heidän rakastama laki surmaa heidät ja lyö aivan palasiksi ja sitten sieltä moskan seasta nousee uusi elämä joka sanoo: "Kiitos Jeesus." Eikä osaa, halua tai pysty muuta sanomaan enää koskaan.

    • Olen ollut uskossa 48 vuotta. Ei vaellus ole olut Jumalan silmissä salonkikelpoista, mutta Jeesusta en ole koskaan pois kieltänyt. On minullekin kirjoittanut joku näistä oikeaoppisista että palvelet eri Kristusta kuin hän. Varsinkin nyt lopunaikana pitää ankkuroitia vahvasti Jeesukseen että on itse varma kehen uskoo. Hukassa on jos usko kysyttävissä naapurin ukoilta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      227
      1628
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1581
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      44
      1174
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      46
      871
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      740
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      731
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      720
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      701
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      666
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe