Heteronormatiivisuus, kristillisyys ja abortti

Löysin vanhan tekstin v- 2009 Teologia.fi -sivustolta, joka mielestäni on ajankohtainen. Näin varsinkin kun lukee tätä forumia ja kannanottoja "aidosta" avioliitosta, heteronormatiivisuusvaatimuksista ja muunsukupuolisuuden jne kritiikistä. Kyse on muinaisesta piispojen perhe-elämäohjeistuksesta, mutta sopii paremmin näihin ajankohtaisiin ääripään keskusteluihin kuin evl. kirkon maltillisiin kannanottoihin.

"Osa abortin tehneistä naisista haluaisi jatkaa raskautta ja pitää lapsen. Millaisissa olosuhteissa tämä olisi mahdollista? Usein abortti ei ole kertomusten mukaan seurausta esimerkiksi taloudellisten mahdollisuuksien, vaan pysyvän heterosuhteen puutteesta. (...) Raskauden loppuunsaattaminen saattaa siis estyä juuri sen heteroperheideaalin takia, jota piispatkin osaltaan vaalivat lapsen saamisen luonnollisena ja Jumalan säätämänä olosuhteena." ("Antaako kristillinen aborttietiikka tilaa naiselle?")

Tämä on mielestäni mielenkiintoinen kysymys, ja olen tätä aiemminkin tuonut esille:

Eikö AA-vaatimus ja ideaalimalli kahden sukupuolen perheestä tavallaan edistä abortteja? Samat ihmiset, jotka vaativat tiettyjä ehtoja sille kuka saa tehdä lapsia kuitenkin samanaikaisesti vastustavat abortteja. Eikö siis monenlaisen perhemallin tukeminen ja hyväksyminen loisi uskallusta synnyttää suunnittelemattomia lapsia? Samalla kun joku vastustaa abortteja, hän kuitenkin pitää yksinhuoltajuutta vääränä vanhemmuuden mallina, koska perheessä on vain yhtä sukupuolta olevia vanhempia. Minusta tämä on epäjohdonmukaista ja tekopyhääkin. Joku siis pitää jotain tunteisiin vetoavaa puhetta sikiön oikeudesta elämään mutta samalla tuomitsee äidin siitä, että äidin vanhemmuus vääränlainen elämisen malli sille sikiölle ja syrjii ja halveksii yhden sukupuolen perheitä pitämällä perhettä "epäluonnollisena". Pitäisikö siis yksinhuoltauus, leskeys ja avioero kriminalisoida ja lapset ottaa vanhemmiltaan pois kun ei ideaaliperheen mallia enää olemassa, vai mikä on konservatiivien ratkaisu asiaan?

8

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >> Eikö... ideaalimalli kahden sukupuolen (avio)perheestä tavallaan edistä abortteja? <<

      Mielenkiintoinen näkökulma ja mielestäni vastaus on aiemmin ollut kyllä.

      • Jossakin vanhollisissa uskonnollisissa liikkeissä tuo voi toki olla edelleenkin ajankohtainen juttu.


    • Anonyymi

      Kirjoitit, että vuonna 2009 Teologia.fi sivustolla todetaan, että ”osa abortin tehneistä naisista haluaisi jatkaa raskautta ja pitää lapsen”.
      Kait tuossa tekstissä pitäisi seisoa, että osa abortin tehneistä naisista olisi halunnut jatkaa raskautta ja synnyttää lapsen, mutta ovat päätyneet aborttiin, ei taloudellisten mahdollisuuksien, vaan heteroperheideaalin takia.

      Tilastojen mukaan raskaudenkeskeytyksiä tehdään yli 90 prosenttisesti sosiaalisista syistä kuten esim. taloudellisista syistä, keskeneräisiin opintoihin liittyen, ”pikapanojen” takia, jne., jne. eli syistä, että lapsi ei ollut toivottu siinä elämäntilanteessa..
      Vahinkoja näyttää käyvän myös sellaisille naisille, jotka ovat päättäneet olla hankkimatta koskaan lapsia.

      Miellät AA-yhdistyksen vaatimuksen kahden sukupuolen perheestä tavallaan edistävän abortteja, sekä ”vaativan tiettyjä ehtoja sille kuka saa tehdä lapsia kuitenkin samanaikaisesti vastustavan abortteja”
      Kirjoitat myös, että ”eikö siis monenlaisen perhemallin tukeminen ja hyväksyminen toisi uskallusta synnyttää suunnittelemattomia lapsia?”.

      Maassamme puhaltavien uusien tuulien mukaan eläimillä on oikeus luonnonvalinnan niille muokkaamaan elämään, ja viime uutinen oli, että tuo oikeus koskee myös puita.

      Tieteentekijöiden mukaan ihminen on luonnonvalintojen muokkaama ihmisapinalaji, vaan älykkyydessään ylivertainen.
      Ja kun on älykkyydessään ylivertainen, niin jostain syystä tieteentekijämme (koskien myös kirkkoa) ovat laiminlyöneet kyselytutkimukset kaikentietäviltä murkkuikäisiltämme ( tasapuolisesti pojat ja tytöt) siitä minkälaista perhemallia he pitäisivät ihanteellisimpana lapsuudesta aikuisikään, jatkumona opiskeluaika, ja sen jälkeinen aika koskien kasvua aivojen kypsymisestä noin 25-ikävuoteen asti, tarkoituksena löytää itsestään ihmisapinaihanneihmisyys tai ehkä syvällisempi Jumalan luoma inhimillisyys.

      Tutkimustuloksiin perustuen jokaisen murkkuikäisestä alkaen pitäisi alkaa suunnitella omaa ihanneinhimillisyysmalliaan koskien nimenomaan lasten hankintaa sekä jälkikasvunsa onnellista tulevaisuutta, kuin myös sitä kuinka elättää itsensä ja perheensä ilman veronmaksajien tukea.

      • Anonyymi

        Suomi24 säännöt muuttuneet.
        Merkaa nimimerkiksi Anonyymi
        23.4.2019 10:26 . Rekisteröimätön nimimerkkini on jeesusfani1.


      • Anonyymi

        " yli 90 prosenttisesti sosiaalisista syistä kuten esim. taloudellisista syistä, "
        Myös tietty perhemalli
        lasketaan sosiaaliseksi syyksi.


      • "Tilastojen mukaan raskaudenkeskeytyksiä tehdään yli 90 prosenttisesti sosiaalisista syistä kuten esim. taloudellisista syistä, keskeneräisiin opintoihin liittyen, ”pikapanojen” takia, jne., jne. eli syistä, että lapsi ei ollut toivottu siinä elämäntilanteessa.. Vahinkoja näyttää käyvän myös sellaisille naisille, jotka ovat päättäneet olla hankkimatta koskaan lapsia."

        Puolet raskaudenkeskeytyksistä tehdään perheenäideille, joilla on jo siis lapsia (uusi raskaus tulee liian nopeasti aiemman synnytyksen perään). Toinen suuri ryhmä on sinkkunaiset, joilla ehkäisy on pettänyt tai sitä ei ole ollut jostain syystä (raha tai unohdus). Ehkäisyn kustantaminen on lähes yksinomaan naisen kustannettava.

        Sinkkunaisia siis kauhasti kannusteta näitä vahingonlaukauksia ottamaan vastaan, ainakaan niiden ihmisten parissa, jotka ovat sitä mieltä, että heidän edustamansa äitiys eli yhden sukupuolen vanhemmuus on lapselle vahingollista. Siittäjäähän ei mikään laki voi pakottaa ottamaan isän roolia ja vastuuta tai olemaan sen toisen sukupuolen mallina. Tätä minä, sekä moni muukin aborttipalstalla on tuonut esille. Naisille ollaan mieluusti langettamassa vaikka mitä sanktioita ja pakotteita, mutta miehiä ei kukaan velvoita isän rooliin tai vastuusteen, vaikka yksikään raskaus ei ala ilman miestä.

        Jospa AA-porukka keksisi jonkun lain, jolla miehet pakotettaisiin olemaan se miehen malli, jotta miehet näissä vahinkoraskauksissa väistelee. :) Sittenhän saataisiin lapselle se ideaaliperhemalli, missä molempaa sukupuolta olevia vanhempia eikä yksinhuoltajien tarvisi yksin kantaa sitä syyllisyyden taakkaa tai sitten selvitä kaikkein helpoimmalla: tekemällä abortti. Vai onko AA-porukalla jotkut keinot esim. kieltää seksin harrastaminen ilman heidän lupaansa? :)

        Näitä pyöritellessä vaan aina toteaa sen, että näissä AA-jutuissa ei ole päätä eikä häntää, eikä ideaaliperhettä ole heteromaailmassakaan olemassakaan. Tuskin näiden AA-ihmisten omakaan perhe-elämä käy kellekään esimerkkinä. Juuri tällaisten fanattisten ääri-ihmisten lähipiirihän aina todistaa myöhemmin, että perheessä on hyväksikäyttöä, henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Tulee lähinnä mieleen Mansonin porukka, Jim Jones ja Daavidin oksat sun muut.


    • Anonyymi

      Muslimi mies on niin ihqu. Se näyttää tunteensakin aivan eri tavalla kuin suomalainen juoppo.
      Minunkin Mehmettini on onnensa kukkuloilla Sri Lankan vääräuskoisten kuoleman johdosta.
      Kun ensimmäiset uutiset tulivat Al-Jazeerasta niin luulin että se sai sydänkohtauksen kun yhtäkkiä alkoi huutamaan allahu akhbar. Sitten sillä muljahti silmät ympäri, suupielestä tuli vaahtoa ja se kouristeli siinä lattialla. Säikähdin aivan jumalattomasti mutta kohta huomasin että sen housujen etumus alkoi tummua. Housuihinsahan se Mehmet tuli.
      Kun se siitä tokeni niin antoi pari avokuppia ja sanoi että tuo on vääräuskoisten kohtalo.
      Tiesin kokemuksesta mitä tuleman pitää ja ryntäsin vessaan hakemaan Tummeli purkin.
      Ei näet peräpukamat enää anna Mehmetin työntyä kakkoseen kuivana vaikka ei sillä mikään iso olekaan.

    • Anonyymi

      En tajua miksi fundsmentalistikonservatiivit on niin ynseitä lesboille ja homoille. Eihän me edes tehdä abortteja! Eikö ole hieno juttu? Eikö jokaisen kannattaisi alkaa homoksi koska se ehkäisisi abortit eikä ehkäisyäkään tarttis!

      Terv. Sateenkaariäiti

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9397
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      72
      4877
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      44
      4561
    4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      8
      2348
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1576
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      43
      1385
    7. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      52
      1305
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1286
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1252
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      169
      1174
    Aihe