Minä söin "entisessä" elämässäni kolme (3) kiloa pekonia viikossa, laitoin sitä puuroonkin.
Lopetin pekonit kun tein elämäntaparemontin, mutta toisinaan (kerran 1/2 vuodessa) sorrun paistamaan sitä aamiaiseksi. Miten palstalaiset, tykkäättekö pekonista?
Lopetin pekonit kun tein elämäntaparemontin, mutta toisinaan (kerran 1/2 vuodessa) sorrun paistamaan sitä aamiaiseksi. Miten palstalaiset, tykkäättekö pekonista?
Vastaukset 50
Vanhimmat
Ei tykkäämättä olla voi
Meneekö sitä paljonkin?
Aika vähän, muutaman kerran kuukaudessa tulee ostettua
Viikottain?
Keskimääräisesti vähemmän
Pekonillahan ei ole todettu terveyttä edistäviä vaikutuksia.
oletko aave
Vastaan sinun jälkeesi (en ole).
niin pelottaa ja mitä haet tai etsit niin puhutko haudan takaa no mitä jäi entisestä elämästä tänne eli mitä haet levoton sielu olet ja en vastaa enään menen piiloon kummituksia
Tykkään, mutta hyvin harvoin tulee ostettua saati syötyä. Se närästää..
Pekoni on ihanaa 💛
Tykkään. Syön harvoin...
Tämä ei ole mikään v.tun ruokapalsta, kokkikolmonen, haloo.
Kaikkihan siitä tykkää..
Joskus tulee syötyä.
Mutta pekoni on enemmänki sellanen herkkupäivä ruoka. :D
Jenkit on tehneet pekonin makuista hammastahnaakin.
Kerran tai pari vuodessa jos se on oikein rapeaksi paistettua, saatan nassuttaa siivun tai kaksi. Pekoni on järjettömän suolaista, siksi en siitä niin piittaa.
Kolme kiloa vuodessa? 15 pkt vuodessa? No joo,
Mutta. Laitapa pekonia herkkusienikastikkeeseen, on ihan taivaallisen hyvää.
Kolme kiloa viikossa luki aloituksessa, söin sitä ihan Simona.
*hieroo silmiä*
Ei junalauta. Musta se kolme kiloa vuodessakin tuntui karskilta, mutta viikossa???
Olet ollut suolatynnyriin upotettu koko äijä. Mites verenpaineet tuolloin?
Vähän koholla.
"Vähän" Mjoo.
Lie tuo närästänyt kanssa?
Rintaa korvensi. Joskus luulin että se johtuu kahvista (3 litraa päivässä).
Sulla on ollut makeet elämäntavat. Mahdoit olla melkoisen sairas ennen elämäntaparemonttia. Kävitkö lääkärillä, tutkimuksissa? Ja mitä sait kuulla?
Olin niin huonovointinen etten uskaltanut mennä lääkäriin. Ajattelin että saan lopetuspiikin jos menen tutkittavaksi.
:-D (melko tavallinen toimintatapa, kun tietää saavansa vähintään kaktuspiikkisestä ruoskasta persuuksille. Tai niin luullaan. Yleensä vain sanotaan tosiasiat, miten kannattaa sitten tästä eteenpäin jatkaa)
Mitä kaikkea sulla oli?
En minä käynyt koskaan lääkärissä, hoidin itseäni "salaa" korjaamalla elämäntapani.
Nykyään olen normaalipainoinen ja olen jättänyt paheeni.
Ainoa mitä pitäisi muuttaa, on uni. Neljä tuntia vuorokaudessa on aika vähän, mutta kun ei nukuta enempää.
Pärjäät vähällä unella. Jotkut pärjäävät, ihme kyllä. Mutta voi olla, että tuo ottaa joskus takaisin.
Tai no, mulle ainakin kävi niin. En vuosiin, pariin kymmeneen, ole varmaan nukkunut montaa tuntia yössä. Nykyisin vapaalla voisin nukkua vaikka kuin paljon. Mutta mulla on erittäin epäsäännöllinen rytmi. Se stressaa elimistön, tavallaan impulssi menee koko ajan ylös alas, ja elimistö on ymmällään, miten tässä nyt taas pitää sopeutua.
Sairaudethan sitä tulee tuostakin.
Nuorempana nukuin vuosia vielä vähemmän, 2-3 tuntia yössä. Silloin oli kyllä välillä sydämen tykytyksiä.
Olen ihan perusterve, mutta voi olla että elämäntyylini on jättänyt minuun jälkensä ja se näkyy taipaleeni loppupäässä. Voin edelleen, lähes viisikymppisenä juoda 1,5 vuorokautta yhtä kyytiä alkoholia. En ole koskaan törmännyt ihmiseen joka jaksaa juoda yhtä kauan ja paljon.
Sisukas elimistö.
*miettii, voiko tuo olla mahdollistakaan*
Mun käsitteekseni sun pitäisi olla ollut jo monta kertaa melkoisen toivottomassa tilassa lasaretissa. Siis niinkuin sisätautisena- tai kirurgisena potilaana.
Sun ikäsi huomioonottaen.... Huomattavasti nuoremmatkaan ei kestä tuota. Kuolevat kertalaakista tai ainakin ovat helvetin sairaita.
Outo jätkä, sanoo outo jätkä. Minä olisin jo kuollut uupumukseen noilla elämäntavoilla.
Olen kaiketi joku ihmeen luonnonoikku.
Erikoisinta kaikessa on se, että juuri kukaan ei tahdo uskoa että olen pian 50 vuotias. Silmärypyt on ainoa joka kavaltaa etten ole enää poikanen. Geenit kai vaikuttavat, mutta muut sisarukseni vanhenevat normaaliin tahtiin.
Ainoa selitys asialle on positiivinen elämänasenteeni. Vastoinkäymiset kyllä sattuvat, mutta jostakin syystä minä olen aina osannut nousta pystyyn nopeasti ja löytänyt uutta virtaa tekemiseeni.
On rankkaa sinänsä tuollainen pakotettu valvominen, kidutuskeinonakin voisi olla, palaudun kuitenkin nyt tuollaisesta, joudun nukkumaan tasoitteassa unitasapainoa.
Joo ei olla luusereita kuin taistelusukeltajat sitten :D
No se on hyvä kannaltasi.
Postiivisuudessa (ja kaikessa mikä tuottaa mielihyvähormoneja, jotka lisäävät elimistöä suojaavia geenejä ) on haitallisia radikaaliyhdisteitä ja stressihormoneja poistava/vähentävä vaikutus.
Näemmehän sen katukuvassakin.
Henkisesti hyvinvoiva ihminen on aina kaunis, oli ikä mikä tahansa.
Kai minun salaisuuteni sitten on positiivisuus. Olen jostakin syystä aina etsinyt jopa vastoinkäymisistäni ulottuvuuksia jotka ovat saaneet minut nauramaan asioille.
Olen joskus ajatellut että se on alitajuista pyrkimystä pakoon karua todellisuutta, mutta minä kai saan tuosta positiivista energiaa.
Olen miettinyt, että itsepähän olen valinnut tieni. Rehellisesti, osaisinko edes toimia enää toisin? En varmaankaan. Mutta esim yörytmiin on aivan iian helppo jämähtää, ei hyvä. Ja aamuherätyksiä joskus suorastaan vihaavana ei päivä aina ala parhaalla mahdollisella tavalla.
Paitsi kesällä. Varhaiset aamut ovat ihania (jos on vapaata aikaa kuljeksia ulkona). Silloin ei pitäisi nukkua edes niitä muutamia tuntejakaan.
Älä valehtele, papsu.
No menetyksetkin pystyy kääntämään voitokseen, kun tuumailee asioita. Monesti niistä joku hyvä puoli löytyy. Ja se on myös asia, joka auttaa jaksamaan pahimpienkin asioiden läpi.
Oletko muuten kykeneväinen nauramaan asialle kuin asialle? Tekemään siitä hurttiakin tai mustaa huumoria, tilannekoomikkana?
"Oletko muuten kykeneväinen nauramaan asialle kuin asialle? Tekemään siitä hurttiakin tai mustaa huumoria, tilannekoomikkana?"
Jostakin syystä tuo on ollut aina tapanani, itkun keskelläkin olen etsinyt asioista hauskuutta.
Kyllä itkut sentään pitäisi itkeä itkuina.
Tuossa kohtaa en ole ollut yhtä ehdoton kuin sinä.
Jo, minäpä olenkin sangen itse- ja jääräpäinen tapaus.
Huomaan.
No en edes minä pysty kaikkea salaamaan itsestäni ;)
Onnellisen elämän yksi ulottuvuus on pysyä itselleen uskollisena.
Hienosti kommentoitu.
Tosin jos tuota alkaisi pureksimaan, tulisi aika moniulotteinen pokluuni.
Palaamme asiaan jossakin kohtaa, tuo kun sattuu olemaan yksi elämäni tärkeimmistä ohjenuorista.
Ihanaa kun saat taas noin paljon puhua itsestäsi :-)
Onhan tuo hyvää, varsinkin kesällä tulee välillä grillissä tiristeltyä. Niitä kun pyöräyttää nakkien ympäri niin mukava seurata kun veri liikkuu paakkuina.
Syksyn jälkeen en ole syönyt eli enempi sellaista kausiruokaa. Voi olla että tänä kesänä vähenee entisestään jos yritän syksyksi saada painoa hieman pudotettua.
Kun tulit palstalle muutama vuosi sitten, kerroit ettet voi harrastaa liikuntaa rytmihäiriöiden vuoksi. Söitkö vielä silloin sikamättöä?
xLiner
Huomenta. Minun pekonini on suklaa. Olen syönyt sitä paljon. Nykyään olen vähentänyt. Minulla on ollut raskausajan diabetes niin on diabetesvaara, kun isälläkin on,
Nykyään syön terveellisemmin kuin aikaisemmin, koska elimistö voi paremmin, kun syö paremmin. Se on oikeastaan aika yksinkertaista. Myös omaa elimistöön pitää rakastaa.
Hyvää pyhäpäivää sinulle. Minä olen menossa töihin mutta vasta iltapäivällä.
Kyllähän pekoni hyvää on, ei siitä pääse mihinkään mutta tuo 3kg/viikko on hirmuinen määrä, sehän tekee 20pkt/viikko ja 3pkt päivässä. itseasiassa paketteina ajatellen ei kuulostakaan ihan niin paljolta kun sehän on "vain" kolme pakettia päivässä, yhden jos vetää aamulla. yhden joskus iltapaäivällä ja vielä yhden iltapalaksi se kuulostaa ihan mahdolliselta. Itse ostan pekonia silloin kun satun hoksaamaan tai jos ei mitäämn muuta sopivaa lihatuotetta löydy kaupasta niin sitten pekoni on aika takuuvarma että siitä jotain pystyy aina tekemään.
häirikkö ruoka palsta on erikseen erkki