Galluppi !!

Onko oikein kun pakanat ihan oikeasti kysy missä on sun Jumalaasi? Kun hän näkee sun saatanallinen toiminta ? Ja vain saatana sussa? Voitko olla silloin edes olla Uskossa ?? Koska Pyhä Raamatun muka . Olet silloin Isistä Perceleestä ja sun Isä on silloin Peccele! Voit hujjata itseäsi synneissä suuressa feikki ja hujjaus nyky liperaalinen armossa että kaikki on kunnossa ja juosta karkuun Moneen uskonnollisten kanssa vihaisesti Percelen luokse jos sua huvittaa. En ole susta enää vastuussa. Olen kertonut sulle että joka syntiä tekevät on iankaikkisesti kuoltava Nin kuin Kirjoitettu ON Pyhässä Raamatussa monta paikassaa ja karkuun et pääsee jos jatkat siinä tiellä eikä muutosta Kristuksessa tule.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat
Aloittaja

Ydin asia puuttuu uskovilta Suomessa koska eivät uskalla ajatella että jotain on pahasti pielessä vaikka näkevät että jatkuvasti lankeilevat ja siirty syntiin. Ei heillä ole Oikea Voima pitää heitä Puhtaana ja Kristuksen kaltaisena. !!

Äänestä

Mitä olet tehnyt sen eteen että olet puhdas uskossasi? Pyhitys tuskin sinussa on mitenkään onnistunut, vaan sekin on laadultaan sama kuin se on helluntailaisilla.

Äänestä
  • Savis edustaa antikristillisyyttä, helluntailaisuutta jonka olemus on alusta, jo anabaptisteista asti ollut hyökätä kristinuskon, ensin katolilaisuuden ja sitten etenkin luterilaisuuden opetuksia vastaan.

    Helluntailaisten oppi on tasan päinvastainen kuin luterilaisuuden. Heidän oppinsa on eräänlainen eksyttävä muunnos katolilaisuudesta, kuten jokainen teologiaa ymmärtävä heti huomaa myös Saviksen sekä Herätyyksen / Herättelevä kirjoituksista. Se on oppia pelastuksen hankkimiseksi omilla ansioilla, pyhitysteoilla, täydelliseksi ihmisjumaluudeksi pyrkimistä (juontaa myös helluntailaisuuden perustaneiden vapaamuurareiden opeista).

    Äänestä

  • Aloittaja

    Sen eteen että Puhdistumme rukoilen niin kuin Pyhä Raamattu puhuu !!

    Äänestä

Ps.115:2 Biblia (1776) Miksi pakanat sanovat, kussa on nyt teidän Jumalanne? Ps.42:4,11. 79:10

Äänestä
  • "Pakanat", eli muut kuin israelilaiset.

    Mutta onko ideana se, että uskovissa pitäisi näkyä Jumala, mutta ei näy, ja sitten kysellään?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Aivan ! ja Jumala sanoo Hänen Omassa Sanassa että niin ei pakanat saisi kysyä. Niin ei saa olla vaikka on niin suruttomuutta synneissä että keskiajassakaan ei ollut niin paha tilanne kuin nyt koska silloin vain ajallisesti kuolivat uskovat.

    Äänestä

  • Savis kirjoitti:

    Tuo Raamatun sana on kirjoitettu siihen aikaan kun kaikilla kansoilla oli oma jumalansa. Israelilaisillakin oli se Israelin Jumala. Muut kansat olivat siinä pakanoita.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    "Pakanat", eli muut kuin israelilaiset.

    Mutta onko ideana se, että uskovissa pitäisi näkyä Jumala, mutta ei näy, ja sitten kysellään?

    En usko, että psalminkirjoittajan tarkoitus oli viestiä noin.

    "Missä on teidän Jumalanne?" "Missä olivat enkelit?" ovat tyypillisiä lauseita joita pahojen onnettomuuksien kohdalla esittävät jumalattomat ja menestysuskovat, jotka eivät tunne Ristintietä. Onhan tämäkin foorumi puolillaan tätä menestysuskoa, esim: "Eipäs epäjumalanne auttanut!"

    Onnettomuuden kohdatessa he syyttävät Jumalaa. Jos eivät muutoin Jumalaa tunnustaisikaan, niin annas kun tapahtuu jotain pahaa! Yhtäkkiä moni uskookin Jumalaan ja enkeleihin, syyttäen näitä tapahtuneesta pahasta! Kristitty, vaikka saattaakin syvästi järkyttyä pahan kohdatessaan, jos lihassaan hetken tällaista kysyykin, ymmärtää pian pahan kuuluvan vihollisena myös Ristintien kulkijoille.

    Olen itse kokenut paljon pahaa, niin paljon, että jopa muuan lääkäri nuoruudessani järkyttyi kuullessaan elämäntarinaani. Joten en ihan hatusta vedä tällaista oppia.

    Helluntailaisuus kuten juutalaisuus ja monet pakanauskonnot selittää ihmiselle / uskovalle tapahtuvan pahan hänen synneistään johtuvaksi. Onneksi jo melko nuorena jätin heidät ja liityin luterilaiseen kirkkoon, jonka kautta olen saanut paljon lohtua nimenomaan Martti Lutherin syvällisestä opista ja kirjoituksista, esim. hartauskirja Mannan kautta. En ole enää kirkon jäsen, mutta tunnustan edelleen sen syvintä, hengellistä oppia.

    Jos joku löytäisi linkin, jonka takaa löytyisi Manna luettavaksi, olisin äärettömän kiitollinen.
    *

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esim. Daavid eli yhteisössä, jossa Jumala oli nimenomaan israelilaisten Jumala. Muut olivat joko muukalaisia, jos olivat muuttaneet Israeliin, tai pakanoita, jos olivat muita kansoja.

    Eli muut kansat "tunnustivat" oman jumalansa, eikä israelilaisetkaan tunnustaneet muita kuin oman jumalansa.

    Äänestä

voi petcele

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei saa kiroilla ! Eikö sun äiti jo opettanut niin sua?

    Äänestä

  • Savis kirjoitti:

    Ei saa kiroilla ! Eikö sun äiti jo opettanut niin sua?

    Kyllä hän saa sanoa juuri sen miltä hänestä itsestä tuntuu.

    Äänestä

Kyllä se luterilainen voi kirkastua siinä, missä evankelisluterilainenkin.

Äänestä
Aloittaja

Toivomme parasta että löytyisi edes yksi uskova Lutherilainen !!!

Äänestä
Aloittaja

>>> Anonyymi
23.4.2019 11:10
torre12 kirjoitti:
"Pakanat", eli muut kuin israelilaiset.

Mutta onko ideana se, että uskovissa pitäisi näkyä Jumala, mutta ei näy, ja sitten kysellään?

En usko, että psalminkirjoittajan tarkoitus oli viestiä noin.

"Missä on teidän Jumalanne?" "Missä olivat enkelit?" ovat tyypillisiä lauseita joita pahojen onnettomuuksien kohdalla esittävät jumalattomat ja menestysuskovat, jotka eivät tunne Ristintietä. Onhan tämäkin foorumi puolillaan tätä menestysuskoa, esim: "Eipäs epäjumalanne auttanut!" <<<

Sorry vaan mutta karkuun et pääsee . Ja et pysty vesittä Pyhä Sanoma. Koska ON KIRJOITETTU ETTÄ JUMALA SANO SYNTISELLE KANSALLE.. NÄIN ---------->> Joel 2 : 17 Eteisen ja alttarin välillä itkekööt papit, jotka toimittavat Herran palvelusta, ja sanokoot: "Säästä, Herra, kansaasi äläkä anna perintöosaasi häväistäväksi, pakanain pilkattavaksi. Miksi pitäisi sanottaman kansain seassa: 'Missä on heidän Jumalansa?'"
18 Niin Herra kiivaili maansa puolesta ja sääli kansaansa.
19 Ja Herra vastasi ja sanoi kansalleen: Katso, minä lähetän teille viljaa, viiniä ja öljyä, niin että te tulette niistä ravituiksi. Enkä minä anna enää häväistä teitä pakanain seassa.
20 Ja mikä pohjoisesta tulee, sen minä karkoitan teistä kauas ja syöksen sen kuivaan ja autioon maahan, sen alkupään Idänmereen ja sen loppupään Länsimereen. Ja siitä nousee löyhkä, nousee katku. Sillä suuria se on yrittänyt.
21 Älä pelkää, maa. Iloitse ja riemuitse, sillä Herra on tehnyt suuria.
22 Älkää peljätkö, metsän eläimet, sillä erämaan laitumet viheriöivät, sillä puu kantaa hedelmänsä, viikunapuu ja viiniköynnös antavat voimansa.
23 Ja te, Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrassa, teidän Jumalassanne, sillä hän antaa teille syyssateen, vanhurskauden mukaan, vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen, niinkuin entisaikaan.
24 Ja puimatantereet tulevat jyviä täyteen, ja kuurna-altaat pursuvat viiniä ja öljyä.
25 Ja minä korvaan teille ne vuodentulot, jotka heinäsirkka, syöjäsirkka, tuhosirkka ja kalvajasirkka söivät, minun suuri sotajoukkoni, jonka minä lähetin teitä vastaan.
26 Ja te syötte kyllälti ja tulette ravituiksi ja kiitätte Herran, teidän Jumalanne, nimeä, hänen, joka on tehnyt ihmeitä teitä kohtaan. Eikä minun kansani joudu häpeään, iankaikkisesti.
27 Ja te tulette tietämään, että Israelin keskellä olen minä. Ja minä olen Herra, teidän Jumalanne, eikä toista ole. Eikä minun kansani joudu häpeään, iankaikkisesti.
28 Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.
29 Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni.
30 Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita;
31 aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä.
32 Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niinkuin Herra on sanonut; ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu.

Äänestä
  • Nimenomaan. Israelin Jumala oli "Israelin keskellä", jos hänen asuinpaikkaansa Jerusalemia pidetään keskeisenä.

    Raamatussa on tapana uhkailla voimallisesti esimerkiksi tuhoa Damaskokselle. Mutta vielä 5000 vuoden jälkeenkin Damaskos on pystyssä.

    Äänestä

Parannuksenteko on se sana joka mulla on mielessä. Pidä sinäkin se varalta omassa mielessäsi ja tutki itseäsi synninteon varalta. Syntejä on niin paljon että voi olla että syyllistyt siihen muita soimatessa huomaamattasi itsekin.

On aika kova väite sanoa itseään niin pyhäksi ettei syntiin enää kompastu. Liekö Raamatun opetuksen vastaista? Liekö ihmiselle mahdollistakaan pitää ajatuksensa synnittöminä?

En ole täysin varma mitä sinä tuola viestilläsi oikein halusit sanoa. Jottenkin siitä tuli syytetty olo enemmän kuin rakastettu olo. Mikä sinä olet huutelemaan tuollaisia kun täällä meitä on monenlaisia Jumalan lapsiakin.

" En ole susta enää vastuussa. "

Et ole koskaan ollut minusta vastuussa. Tämä onkin kaksipiippuinen asia. Jos me rakastamme lähimmäisiämme niin kuin itseämme tai kuten Jumalaa koko sydämestä, sielusta ja mielestä niin eikö sinulla ole vastuunasi rakastaa minua lähimmäisenäsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Savis kirjoitti:

Onko oikein kun pakanat ihan oikeasti kysy missä on sun Jumalaasi? Kun hän näkee sun saatanallinen toiminta ? Ja vain saatana sussa? Voitko olla silloin edes olla Uskossa ?? Koska Pyhä Raamatun muka . Olet silloin Isistä Perceleestä ja sun Isä on silloin Peccele! Voit hujjata itseäsi synneissä suuressa feikki ja hujjaus nyky liperaalinen armossa että kaikki on kunnossa ja juosta karkuun Moneen uskonnollisten kanssa vihaisesti Percelen luokse jos sua huvittaa. En ole susta enää vastuussa. Olen kertonut sulle että joka syntiä tekevät on iankaikkisesti kuoltava Nin kuin Kirjoitettu ON Pyhässä Raamatussa monta paikassaa ja karkuun et pääsee jos jatkat siinä tiellä eikä muutosta Kristuksessa tule.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu