Lohjan seudun vapaa-ajattelijat ry:n (myöhemmin Länsi-Uudenmaan vapaa-ajattelijat ry ja sen jälkeen Länsi-Uudenmaan ateistit ry) käyttöön valmistettiin banderollikeppejä, aluksi vappu- ja rauhanmarsseja varten. Kepeillä kannettiin vapaa-ajattelijoiden ja ateistien tunnuksia.
Kerran sattui, että Helsingin Vapaa-ajattelijat ry (HVA) lainasi keppejä johonkin tapahtumaan. Vihanhallinta ei onnistunut ja seurauksena puhjennut esineväkivalta kohdistui keppeihin. Yksi keppi katkaistiin jotakuinkin keskeltä kahtia. Muihin lainassa olleisiin keppeihin oli hakattu aika kookkaita nauloja, vaikka banderollieni päissä oli ommellut pussit, joihin kepit työnnettiin. Mitään nauloja tarvittu.
Keppien kunnostuksen yhteydessä laskettiin naulojen ja muiden reikien määrä siinä kepissä, jossa niitä oli eniten. Kepin pituus on 201,5 cm ja noin 2/3:n osuudella sen yläpäästä lukien oli noin 30 naulaa, naulanreikää tai muuta reikää. Lisäksi oli joitakin puun lohkeamia.
Mitään selitystä ei tullut siitä, miksi yksi keppi oli katkaistu ja miksi niihin oli taottu niin paljon nauloja. HVA vain palautti kepit vaivihkaa varastoon.
Tarve-esineiden ja työkalujen särkemistä HVA:ssa on harrastettu muutenkin. Se on ollut osa työpaikkakiusaamista. Muun muassa erästä nitojaa HVA:n edustajat käsittelivät kovakouraisesti melkein hajottaen sen. Lopuksi kaverukset heittivät tarve-esineen roskakoriin, josta se pelastettiin ja on edelleen käytössä.
Valtio teki viisaasti, kun se lakkasi rahoittamasta tätä vaparien tuhoojatoimintaa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Onko tämä Länsi-Uudenmaan ateistit ry sama yhdistys, jonka liitto savusti ulos noin vuosi sitten? Eli taustalla oli pidempiä jännitteitä eikä kyse ollutkaan vain jostain yksittäisestä tapauksesta, kuten on väitetty mm. liiton pääsihteerin toimesta. Miksi pääsihteeri on antanut yksipuolisen kuvan erottamisen syistä?
Länsi-Uudenmaan ateistit erotettiin liiton sääntöjen rikkomisesta. Perustellusta syystä. Eikä yhdistys edes yrittänyt selvittää tai selittää käyttäytymistään.
Kyseisen yhdistyksen kantaa varmaan voi katsoa yhdistyken nettisivuilta. Tosin viimeinen päivitys on vuodelta 2017... Vai onko yhdistyksellä jotkut uudet mutta salaiset nettisivut?
Jännitteet olivat ilmeisiä jo aiemmin. Kaiken typistäminen yksittäiseen tekoon ei tee oikeutta tapahtumien todelliselle luonteelle.
Kyse on Vapaa-ajattelijain mustamaalaamisesta liitosta pois heitetyillä historioilla. Kahjoileva avaus perustuu erään KimmoS:n kirjoitukseen erään pattin sivulla. Kyseinen KimmoS sai tannoin eli 20 vuotta sitten kunnialoukkaustuomion haukuttuaan liiton pääsihteeriä JuhaK:ta. Nyt JuhaK kärsii näköjään edelleeen elinkautista siitä, että oli kunnialoukkauksen uhrina ja häneen kohdistui KimmoS:n tuomittua haukkumista (joka jatkuu yhä). Hyvä että VA-liitto ulkoisti toiminnastaan tuota kahjoutta jo 20 vuotta siten,
Oliko hyvä hajottaa banderollikepit? Miksi puolustat moista kahjoa toimintaa? Vapareiden toiminta on käsittämätöntä.
Vaparit puolustavat mitä tahansa mitä he tekevät. Siinä on vaparimoraali. Vai koska olet nähnyt vaparien tunnustavan jonkun virheen ja pyytävät anteeksi? Ei koskaan. Löysää vajariläppää sen sijaan suolletaan loputtomasti.
Puheenjohtaja (nykyinen) ansioitunut viskin ja oluen saralla. Ehkä keppien rikkomisen aikaankin miestä väkevämpi ollut syynä.