https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074118975/Kokoomus aikoo jatkaa tyovaenpuolueen teemalla
No just jooo!
No just jooo!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vain hölmö tai rikas äänestää kokoomusta
Koti, uskonto ja isänmaa.
Mitä niistä on jäljellä?
Omaan taskuun.
Eiköhän nyt viimein tyhmemmätkin ymmärrä, ja sillä tarkoitan Keskustan ja Kokoomuksen äänestäjiä. Sipilä oli alusta asti ohjattu vain ja ainoastaan yhteen tehtävään jonka hoiti mallikkaasti. Viimeisen neljän vuoden aikana Sipilän ja Kokoomuksen taustajoukot kuten Sipilä itsekin tehnyt melkoisen tilin. Häviäjiä ja maksajia tuolle tilin teolle on paljon. Se lista on pitkä ja jopa härski mitä Sipilän hallitus on vienyt kansalaisilta, etenkin se kirpaisee vähävaraisia laidasta laitaan, ja kaikki tehtiin "säästöjen" nimissä. Kuitenkin valtionvelka kasvanut ennätysmäisesti. Ihmisten kulutus vähentynyt radikaalisti ja saanut yrittäjiä ahtaalle eikä ole enää pystynyt palkkaamaan työntekijöitä. Työttömyystilastoilla kikkailtu ja saatu työttömiä pois tilastoista tietyin tunnetuin keinoin, kuitenkin Kelan luukulle mennyt ennätysmäärä uusia asiakkaita. Paljon kertoo sekin asioiden kulusta kun ihan muilla ajatuksilla mitä heillä lopulta oli tämä Soinin porukka haki itselleen paikat eduskuntaan Persujen listoilla ja heti kuitenkin paljastivat itsensä Sipilän osto porukaksi. Heitä siis oli äänestänyt tämä kansan järkevämpi osa joka lopulta asian ymmärsi ja nyt eivät tietysti enää samoja äänestäneet ja kukaan käpykaartista ei enää tietysti päässyt eduskuntaan. Kuinka moni edes huomasi kun Sipilä omien edessä ilmoitti jopa leveästi nauraen että nyt tuli sitten tälllainen vaalitappio. Tuokin jo kertoi että homma tuli kuitenkin hoidettua, ja tämä tämän päiväinen oli enää muodollisuus. Esimerkiksi Sipilän luotettavampia luottomiehiä ollut työministeri Lindström heti Sipilän ero ilmoituksen jälkeen ilmoitti ettei lähdekään EU vaaleihin ja jotain että oli muka tehnyt päätöksen jo aikoja sitten.
Lapsilisät pois vaan rikkailta. Sekin raha, vaikka kuinka pieni muka olisikin, tarvitaan vähävaraisille tai/ ja vanhusten hoitoon.
Mun+mielestäni+rikastumisella+pitäa+asettaa+katto.+Maailmassa+1%+ihmisistä+omistaa+99%+kaikesta,+mikä+on+aivan+sairasta.+Suomessakin+joka+sadas+on+miljonääri.+Suomessa+oli+vielä+50+vuotta+sitten+vain+100+rikasta+sukua+ja+rahaa+riitti+muullekin+kansalle.+Ihmiset+pärjäs+ja+työtäkin+oli.+Joka+paikassa+oli+pankki,+posti+ja+pieniä+puoteja.+Kaipaan+niitä+aikoja.
Kyllä minäkin niitä aikoja kaipaan, kun pankit palveli ihmistä eikä mammonaa. Nyt pitää omistaa miljoonia ennenkuin palvelua pankeista saa.
Kokoomus on tasapuolisesti kaikkien puolue, niin työläisen kjuin tehtaanomistajankin. Onhan se selvä, että jos kaikilla menee suhteellisen hyvin, niin maalla on tulevaisuus.