Miksi tarvitaan selvät sukupuoliroolit

Nyt on häivytetty eroa miehen ja naisen välillä ja jopa väitetään olevan muitakin sukupuolia. Päiväkodeissa ei kutsuta enää tytlikdi ja pojiksi ja pojat leikkii kotileikkejä ja lukee kirjoja mikä on tyttöjen puuhia. Ei saa sanoa palomies tai esimies. Vaan palohenkilö.

Vakavista on että raamatullisesti roolit kärsii. Naisen tulee olla hiljaa ja alistettu ja palvella miestä. Ja pitää päähinettä. Jos näin ei enää ole MIEHEN JOHTAJUUS KÄRSII. Mies on perheen ja yhteiskunnan pää ja johtaa.
1053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

me emme tarvitse selviä sukupuolirooleja. tarvitsemme enemmän ja monimuotoisempaa seksiä. olisi hyvä, jos lapset alkaisivat harjoittaa seksiä ryhmissä ja samaa tai eri sukupuolta olevien kanssa. vain siten on mahdollista saada selville oma sukupuolinen suuntautuminen. kannattaa suositella lapsille myös sukupuolen vaihtamista, jotta saavat kokea seksiä molempien sukupuolten edustajina.

Äänestä

Jokainen asiaa vähänkin syvällisemmin ajatteleva ihminen ymmärtää,- ettei tämä ihmisen sukupuolettomaan tilaan ohjaaminen ole edes teoriassa mahdollista.

Normaalin kehityksen omaava ihminen aina kehittyy tilanteeseen / tasoon, jossa tiedostaa sukupuolisuutensa. Kyse on puhtaasti minätilaan liittyvästä kehityksestä. Kehitys, joka vaikuttaa juuri ihastumiseen / puolison valitsemiseen. Geneettisyyteen.

Se on totta, miten ihmisen hulluus saa tänä päivänä mitä ihmeellisempiä mielenvikoja. Aivan sama asia, jos saisit päähäsi / mieleesi, ettei linnut saa kevät aamuna lauleskella tai lentää ylitsesi. Siinäpä hetkeksi päänvaivaa,jos pyrkisit sen toteuttamiseen.

Tai, saisit päähäsi / mieleesi,- ettei lapset saa kirmata ja leikkiä tai koirat ei saa haukkua kuin haluammallasi tavalla ja tilanteessa. Siinpä taas päänvaivaa, joka liittyy geneettisyyteen ja on siten luontaista.

Tai tämä ilmastonlämpenemiseen liittyvä vouhotus, miten ihminen pyrkii muuttamaan asioita jotka ovat mahdottomia.
Tai miten meillä on ruokaa liiaksi - yllinkyllin ja siksi lihan tuottaminen tulee lopettaa. Uskokaa tai älkää, mutta tämä ihmisen hulluus poistuu ihmisestä vain erämaassa. Joutua elinympäristöön, jossa on jaettavana vain niukkuutta ja jokapäiväinen leipäkin on kortilla - rukouksien / pyytämisen tasolla.
Niin, tureltuneelle ihmiselle on erittäin vaikea elää hyvässä elinympäristössä. Siis ympäristössä, jossa ei ole puutetta. Leivän yltäkylläisyydessä ja olla huoleton - levossa.

Aina on jotain keksittävä ja pilattava tyytyvöisyyyden ja iloisuuden mielentila.

m.l

Äänestä

Sen tähden, että naiset ovat ottaneet vallan yhteiskunnassa,
meillä on näitä ongelmia. Nainen on heikompi astia eikä saa
hallita miestä. Näin sanoo Jumala. Jumala tietää, mitä sanoo.
Mutta kun ihminen ei usko Jumalaa, ei luota Hänen Sanaansa,
vaan ryhtyy kulkemaan omaa "parempaa" tietä "paremmin"
tietävänä, ongelmat ovat vakavat. Ja nämä ongelmat ovat nyt
esilla enenevässä määrin ja niiden hedelmiä poimitaan.

Ei, ei nainen ole miestä tyhmempi vaan heikompi astia. Jumala
ei siunaa naisen johtajuutta, niin kuin Hän siunaa miesjohtajan
työn. Koska naisten johtajuudelta puuttuu Jumalan siunaus,
ongelmat tulevat ennemin tai myöhemmin.

Kyseessä ei ole naisen alistaminen vaan naisen vapaehtoinen
alistuminen Jumalan säätämykseen olla miehelle alamainen.

Äänestä
  • Mitä ajattelet heikomman astian tarkoittavan?

    Äänestä

Gal.3:28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. Joh.17:21. Room.10:12. 1Kor.12:13

Äänestä

Jumala on tiennyt jo alussa, että mies voi särkeä naisen. Jumala sääti, että miehen tulee kohdella naista hyvin, ettei tämä särkyisi.

Äänestä
  • Hyvin kohtelu ole mikään sukupuolikysymys. Toisen ihmisen särkemiseen pystyvät niin halutessaan sekä miehet että naiset. Mutta ei ole myöskään pakko antaa kenekään särkeä itseään. Aina voi äänestää jaloillaan. Itsekunnioitus on yhtä tärkeää kuin toisen ihmisen kunnioituskin. Oikeastaan se on jopa tärkeämpää. Sillä ellei kunnioita ensin itseään, ei pysty kunnioittamaan toista ihmistäkään.

    Äänestä

Rooleja ei tarvita mihinkään. Nehän ovat ihmisten keksimiä naamioita. Ja kuka ne on keksinyt? Ne, jotka haluavat hallita muita. Jokaisella ihmisellä on sukupuolesta riipumatta oikeus olla oma Jumalan luoma ainutkertainen itsensä. Pyrkimys rajoittaa sitä on oikeastaan rikos ihmisyyttä vastaan.

Äänestä

Ruotsalaisilla feministeillä on valtava ongelma. Kiistattomasti on osoitettu, että mitä demokraattisempi ja tasa-arvoisempi yhteiskunta on, sitä isommaksi sukupuoliroolit muuttuvat. Esimerkiki sukupuolijakaumat eri ammateissa ovat räjähtäneet siellä päinvastaisista luuloista ja femakkomisinformaatiosta huolimata.

Syynä on tietenkin jokaisen tervejärkisen ymmärrys siitä, että miehet ja naiset ovat erilaisia ja vapaasti päättäessään he myös valitsevat eri asioita/ammatteja/mielenkiinnonkohteita.

Äänestä

Turun profetia: Kun sisaret ottaa housut pois tulee herätys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt on häivytetty eroa miehen ja naisen välillä ja jopa väitetään olevan muitakin sukupuolia. Päiväkodeissa ei kutsuta enää tytlikdi ja pojiksi ja pojat leikkii kotileikkejä ja lukee kirjoja mikä on tyttöjen puuhia. Ei saa sanoa palomies tai esimies. Vaan palohenkilö.

Vakavista on että raamatullisesti roolit kärsii. Naisen tulee olla hiljaa ja alistettu ja palvella miestä. Ja pitää päähinettä. Jos näin ei enää ole MIEHEN JOHTAJUUS KÄRSII. Mies on perheen ja yhteiskunnan pää ja johtaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu