Tuttavani on työskennellyt kahdessa helsinkiläisessä terveyskeskuksessa. Minä olen vuoden aikana käynyt kahdesti Allergiasairaalassa lapsenlapseni lääkärikäyntien vuoksi.
Mamujen osuus terveyskeskusten potilaista on moninkertainen verrattuna heidän osuuteensa toimialueiden väestöstä. Tyypillisestj puolet vuoroaaan odottavista asiakkaista on mamuja, vaikka heidän osuutensa alueen väestöstä on alle kymmenesosa.
Mamut tulevat vaatimaan lääkärien akuuuttiaikoja mitä kummallisimmista syistä: puhelin kadonnut, lapsella vähän kuumetta (minkä vuoksi edellisenä iltana kutsuttu ambulanssi kahdesti). Mamut eivät osaa tai välitä noudattaa sääntöjä: akuuttiaikaa tullaan toistuvasti mankumaan puoliltapäivin, vaikka mankujalle on selvästi sanottu,että ne ajat jaetaan heti aamulla. Kun sitten akuuttiaika annetaan, on paikalla vain lääkäri ja tulkki.
Molemilla käynneiläni Allergiasairaalan lastenlääkäkäreillä on noin puolet vuoroaan odottavista ollut mamuja. Räikeä yliedustus erikoissairaanhoidossakin.
Mamujen asiointityyli on henkilökunnan kannalta erittäin rasittava. Etuillaan, mangutaan kaikenlaisia erityisvaatimuksia, tingataan ja vängätään kuin basaarissa konsanaan, huudetaan ja valitetaan, syytetään rasistiksi. Henkilökunta väsyy tähän ruljanssiin ja jää sairauslomille, jolloin töissä olevien työtaakka entisestään kasvaa.
Useissa terveyskeskuksissa on viime aikoina kärsitty huutavasta lääkäripulasta. Ilmeisesti myös lääkärit hakeutuvat pois mamutulvan ja sen lieveilmiöiden alta.
Julkisen terveydenhoidon resurssit on mitoitettu muutenkin niukasti, ottamatta huo mioon mamujen aiheuttamaa ylimääräistä lisäkuormaa ja lieveilmiöitä. Palvelujen saatavuus heikkenee mamukuorman vuoksi suhteettomasti, henkilökunta väsyy, masentuu ja hakeutuu sairauslomille tai muihin töihin. Kierre on valmis: mamut runsaine jälkikasvuineen parveilevat terveyskeskuksissa ja sairaaloissa - kantaväestö maksaa yhä enemmän ja saa yhä niukemman terveydenhoidon

Vastaukset 35
Vanhimmat
Minulla oli varattu aika lääkärille, olin sovitusti paikalla . Istuin ja odottelin , no vihdoin sieltä tuli ulos mamu. Lääkäri kertoi, että heidän kanssaan menee yli kaksinkertainen aika kantaväestöön verrattuna. Ovat varmaankin melkoinen henkinen lisärasite terveydenhuollon henkilökunnalle.
Tätähän sdp & vihervassarareita äänestäneet halusi, matuja lisää meidän veronmaksajien elätettäviksi.
Hämeenlinnassa matujen mm hammaslääkärikäynnit on piilotettu kellarikerrokseen.
Siellä niitä lappaa Vanajaveden sairaalassa alakerrassa lienee terveyskeskulkäärin vastaanotto.Omaiseni oli yläkerroksessa aikoinaan potilaana.siellä oli yksi sh asuinen tummaihoinen ilmeiseti tulkkina ravasi alituiseen ylhäältä alakerrokseen.Sama oli aikoinaan Hämeenlinnan KELAssa he veivät nipun papereita ja heti vihellellen ulos,tuttavanii jonotti isäänsä 3,5h kaikki edellisten kuiden tiliotteet mukana .Sam Riihimäellä viimekesänä kun olin kuskina tutulla.
Jo vieraiden orjina omassa maassaan. Kun antaa kaikessa periksi vihervasureiden painostuksesta saa olla orja hamaan loppuun asti.
Kun mamuttajaeliitti suorastaan kutsuu ja toivottaa tervetuuleeksi kaikki mahdolliset tulijat, niin sehän antaa heille selvän vinkin. Eli mitä tahansa voi tehdä, pyyttää ja vaatia suomalaisilta ja yhteiskunnalta.
Suomalaisvastaisen eliittiimme vähemmistöjen hyysäys on kuin koirankoulutusta. Ne ehdollistetaan vaatimaan mitä tahansa, kun kerta etuja oikein tyrkytetään. Ihan kuin Pavlovin koirakokeissa: Kun ruokakello soi, alkaa kuola erittyä, vaikka ruokaa ei näy,
Eikös niillä ole kaikenlaiset neuvonantajatkin, että osaa vaatia kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin?
Julkinen terveyshiido on tosi tärkeää. Meilläkin hiihdettiin kansakouluaikoihin talvet läpeensä.
Nauretaan taas.
Mies se tulee räkänokastakin, mutta ei tyhjän naurajasta!
Hehe, oot kyllä tän palstan terävin kynä.
Juttus on aina niiiiiin fiksuja,
Mutta kaverilla on kuulemma paljon pätäkkää. Sellasia pikkusielusia kakkiaisia rikkaat on.
Niin hiihdettiin. Just tuollaisen matujen luokattoman menon takia on persujenkin synty mahdollistunut. Onkos kuptari joku ihmiskuski, josko on rikastunutkin? Hääh? Ei kuptarin jutut tehoa, kohautetaan olkaa kuin Suomessa on tapana pehmoisten puhujille.
Tarkoittaako "Moktar" että julkinen terveydenhoito on kuin 50-luvun hiihdot, joutaakin hävitä?
Mokkakupan aivokapasiteetti ei riitä muuhun kuin painovirheille naureskeluun.
Itse asiaan ei pysty mitään sanomaan. Istuneeko muiden kehitysmaamuslimien joukossa terveyskeskuksen jonossa menossa tyhjää valittamaan?
"Mokkakupan aivokapasiteetti ei riitä muuhun kuin painovirheille naureskeluun."
Itsepäs aloititte, kikkelis kokkelis. ;)
Sä et nää muita ongelmia maailmassa, kuin persut. Haittamaahanmuuttokin on vielä ihan ok. Ei mitään väliä, tervetuloa kaikki Afrikan 500 000 000 halukasta tulijaa, kyllä Suomi hoitaa kaikki vaivanne!
Terveydenhoitommehan on mitoitettu nimenomaan maahanmuuttajien turhillekin käynneille. Saa varata akuutti aikaa lääkäriinkin vaikka hampaiden pesua varten.
Sulla on varaa yksityislääkärille. Köyhät suomalaiset haisee, mutta köyhät mamut on kuitenkin ihqja!
Muistaakseni helsingin hammashoito valitti että matut ei tule sovittuun aikaan ollenkaan,tulee peruutuksi.No ei väliä kun joju muu varmaanmaksaa peruutusmaksunkin.PerFinn
Vaikka jättäsinkin, niin ei silti pätäkkä riittäisi, mutta kiitos neuvosta ja myötätunnostasi.
Suomessa pääsi 1980-luvulla terveyskeskukseen samana tai seuraavana päivänä, eikä maksanut mitään, paitsi tietysti verojen muodossa.
Tämä hyvän ja toimivan systeemin uusliberaalit tahot halusivat hävittää ja yksityistää.
Kuukaudren mallukuluilla rahoitat jo yhden hammaslääkärikäynnin. On sinulla huonot hampaat. ;)
Näinhän se on että omakansa tapetaan. kun muslimit valtaa maamme. Erikoislääkärin laskut lojuuvat ojassa heiltä kyllä kansa maksaa. Nytkin lippu liehuu vokin pihassa eikö pitäisi hävetä. ja suvakit hakee ajelulle. on vatmaan tuokin hyvää bisnestä. onhan omanauton välillä levättävä.
Tämä on vasemmistolaisen kansanosan ansiota. Haluaako he todella että heitä itseäänkin hallitsee islam? Haluaako he sitä todella?
Kyllä ne haluaa. He odottavat saavansa heistä äänestäjiä ja nostavansa prosenttilukujaan niin, että
saavat vielä tämän maan slummitasolle ja sosialistiseksi valtioksi.
Siksi vasemmisto ja Vihreät(jotka ovat entisiä stalinisteja) haluavat kaikki maailman matut tänne.
Oma kansa jonottaa kuukausikaupalla lääkäriin.
Kiitos eliittimamuttajien!
Eliitit ulosottoon, mieluummin hirteen!
En oikein ymmärrä sitä, että tuo ryhmä tukkii ihmisten hoitoon tarkoitetut laitokset.
Tsompassimatuissa on vain yksi hyvä piirre. Niiden keski-ikä on alle 50 v.
He lisääntyvät kuin kanit, kun ovat alle 50vuotiaita. Yksi ukko pitää monta perhettä niin täällä ja on jopa kotimaassaankin perhe, jota syöttää täältä saamillaan avustuksilla.
Nopea lisääntyminen ei johdu siitä että on monta vaimoa.
Ajatellaan tilanne jossa on kaksi ihmisryhmää, molemmissa sata henkeä. Toisessa ryhmässä kymmenellä miehellä on kaikilla viisi vaimoa ja neljälläkymmenellä miehellä ei yhtään.
Toisessa ryhmässä jokaisella miehellä on yksi vaimo.
Kumpi ryhmä lisääntyy nopeammin?
Vastaus:
Yhtä nopeasti jos naiset saavat saman määrän lapsia kummassakin ryhmässä.
Kehitysmaamuslimit todellakin lisääntyvät kuin kanit 7 lasta/kaapuakka joista juuri edellämainituista syistä suuriosa on yksinhuoltajia kun Suomessa moniavioisuus on kielletty. Kun nämä toisen, kolmannen, neljännen polven ikuisestielätettävät lisääntyvät samalla Allahin määräämällä linjalla on hyvinvointi yhteiskunta jo sillä tasolla ettei paluuta enää ole.....
Jostain kumman syystä tämä maa haluttiin pilata. Ikään kuin päättäjien aivokapasiteetti ei riittäisi ajattelemaan mitenkään loogisesti. Veronmaksajiksi noista ei ole, vaikka niin väitettiin. Päin vastoin, elätettaviksi jäivät. Myöskään valtaosasta heidän lapsistaan ei tule muuta kuin elätettäviä, heikko kielitaito kun estää koulumenestyksen, eli elätettävien määrä moninkertaistuu tätäkin kautta. Ja kuinkas on maailman kriisit ratkenneet, kun on muutamat saatu tänne turvaan? Ei minkäänlaista vaikutusta.
Eli kyllä nyt päättäjät on tehneet pahan virheen, mukainhimillisyyden nimissä. Semmosta se on kun ajattelukyvyttömät ja eirohkeat saa päättää isoista asioista. Pieleen on mennyt ja pahasti.
hallitus teki suomesta kaatopaikan ja raiskausalustan
äänestä oikein EU vaaleissa
tämä on ajateltu pitkällä tähtäimellä suomen tulevaisuus joka on islami voittoinen. Suomalaisia haukutaan ettei ne tee töitä. ulkomaalaiset JOS on töissä pienemmälläpalkalla. saavat he silti ilmaisen asunnon ja toimeentulotuen. suomalaisia ei oteta töihin jos on ikää ja eläkeikääkin nostettu ettei varmasti tarvi maksaa eläkettä ja hoitoa ei suomalaisille anneta, näin mamu bisnes kukoistaa. millärahoilla he ovat auton hankkineet kun ovat työttöminä asun vokin lähellä ja kymmeniäkertoja nämä autot rullaavat vokin ja kylänväliä päivässä.
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/766221-jo-60-vanhuksen-kuolemasta-tutkinta-hoitokodeissa-usu-seka-yksityisia-etta-julkisia
menikö varat maahanmuuttoon?
"Nytkin (27.4.2019) lippu liehuu vokin pihassa eikö pitäisi hävetä", kirjoittaa maahanmuuttokauhuinen pölvästi, eikä edes tiedä, että silloin oli veteraanipäivä.
Ei pidä hävetä. Veteraanit ovat tehneet suurtyön tämän maan itsenäisyyden vuoksi. Sitä kannattaa juhlia. On hyvä, että VOK'issa odottava maahantulija, joka hänkin voi olla ansioitunut oman maansa sotaveteraani, osallistuu Suomen sotien veteraanien muistamiseen.
Ansioituneet sotaveteraanit eivät lähde maastaan karkuun ja jätä naisia ja lapsia heitteille.
Kyllä näin on näreet.
Tänne tulleet "sotaveteraanit" lienevät nykytulkinnan mukaan sotarikollisia. Onhan näitä Facebookissakin nähty roikottamassa irtileikattua vastustajan päätä.
Allahu akhbar sitten vaan.
Suomen sotien veteraanien muistamiseen ovat kaikki yhtä tervetulleita, myös Syyrian sotaveteraani ja sivari-Jussi.