Turhaa

tarinaa kirjoitti:

Ujolle ihmisille usein sanotaan, että "hyväksy itsesi". Se onkin ihmiselämässä yleensä varsin pätevä neuvo, meille kaikille. Ujoutta se ei kuitenkaan poista. Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen sanoo varsin vakuuttavasti kirjassaan "Tunne itsesi, suomalainen", että ujous on perinnöllinen temperamenttipiirre, joka vaikuttaa sosiaaliseen käyttäytymiseen, mutta jolla ei ole mitään tekemistä itsetunnon kanssa. Ja tässä onkin koko asian ydin. Ujon ihmisen on ihan hyvä tietää, että samalla tavalla kuin silmiensä värin, hän on tämänkin ominaisuuden perinyt, eikä sitä juurikaan voi muuttaa. Mutta sen kanssa oppii elämään. Ja sitten se ei enää niin paljon haittaakaan.


Eihän se helppoa ole, mutta tohtori voi vakuuttaa, ettei elämä ole kenellekään helppoa. Eikä sen pidäkään olla. Tohtoria oikein puistattaa ajatus ihmisestä, joka ei koskaan ole joutunut luopumaan mistään tai joka ei ole kokenut pettymyksiä tai pelkoa. Sellaisella ihmisellä kun olisi kovin vähän ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta, kovin vähän myös annettavaa. Kädetön ihminen voi oppia maalaamaan suullaan tai jaloillaan aivan käsittämättömän upeita ja yksityiskohtaisia tauluja. Ujo ihminen voi oppia voittamaan ujoutensa.


Sosiaalisista tilanteista voi oppia selviytymään "opettelemalla ulkoa" käyttäytymiskaavoja. "Kun olen ensin tehnyt tämän, teen tämän" - kaava voi tuoda mukanaan sellaista turvallisuudentunnetta, jonka kanssa ujous voidaan - sillä kertaa - ohittaa. Vaikka mitään yleispäteviä sääntöjä ihmisen mielenkiinnon herättämiseksi ei ole edes olemassa, on kontaktin ottamisessa esimerkiksi ravintolassa tai muualla, missä ihmisiä on paljon koolla, aivan konkreettiset vaiheet:


1. Ota katsekontakti.
2. Hymyile.
3. Mene juttelemaan
4. Ole kohtelias


Yksinkertaista, mutta suuret totuudet ovat aina yksinkertaisia. Ja kun asian paloittelee näin pieniksi, ei se kokonaisuus niin kamala peikko enää olekaan.


Ihmisellä on aika herkkä vaisto huomata, jos häntä katsotaan. Siis, kun tahdot kiinnittää jonkun huomion, katso vain, intensiivisesti. Jossain vaiheessa (jos hän haluaa) katseenne kohtaavat. Silloin hymyile.


Jos hymyysi vastataan, olet jo ottanut ison askeleen eteenpäin ja voit edetä vaiheeseen 3. Jos hän ei vastaa hymyysi, vaan kääntää päänsä pois, hän ei ainakaan vielä ole kiinnostunut. Palaa siis lähtöruutuun ja koeta myöhemmin uudelleen. Jos hän seuraavalla kerralla vastaa katseeseesi, tie on avoin lähestymiselle, vaikka kutsuvaa hymyä ei tulisikaan. Jos hän intensiivisestä katseestasi huolimatta on kuin sinua ei olisikaan tai jopa kääntää selkänsä, unohda koko juttu.


Kun pääset puhe-etäisyydelle, sano ihastuksesi kohteelle jotakin kohteliasta - hänestä itsestään. Älä ala puhua säästä, älä missään tapauksessa kehu itseäsi, älä rehvastele rahalla, älä edes kysy, mitä kuuluu - vaan sano jotakin henkilökohtaista ja kivaa tuosta ihmisestä, johon haluat tutustua. Älä sano, että "mä oon suhun aivan älyttömän rakastunut", äläkä missään tapauksessa sano, että "anteeksi, mutta mä olen niin kamalan ujo". No joo. Jos kieli ei käänny yhtään mihinkään, etkä saa järkevää lausetta aikaan, voi ne kuulumiset kysyä, hätätilanteessa pelkkä hymyilevä "moi" riittää.


Moni miettii, mistä tietää, tykkääkö toinen. Ei sitä mitenkään muuten saa selville kuin menemällä lähelle. Täytyy uskaltaa ottaa riski ja näyttää oma kiinnostuksensa. Ei siinä sen pahemmin voi käydä kuin tulla torjutuksi. Pakkeja on saanut elämänsä jossain vaiheessa aivan jokainen, ja lähestulkoon kaikki ovat siitä hengissä selvinneet.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä