täällä ja haluan sanoa vaikka poikani jo aikuisia ovatkin, niin yksikään miniä ei saa pelattua minua ulos poikieni elämästä. Niin rakkaita he minulle ovat. Myöskään en arvostele heidän valintojaan enkä puutu heidän asioihinsa ellei mielipidettäni kysytä.
Itselläni oli todella vaikeaa anoppini kanssa aikoinaan. Tunne hellitti kun hän kuoli. Ja päätin etten ikinä ole samanlainen ketään kohtaan.
Mutta kun lukee näitä juttuja niin nämä nuoret miniät eivät ymmärrä ennenkuin heistä itsestään tulee äitejä, tuota äiti lapsi suhdetta. Miten tuollainen suhde omaan poikaan pitäisi päättää juuri siinä silmän räpäyksessä, kun miniä tulee pojan elämään?
Itselläni oli todella vaikeaa anoppini kanssa aikoinaan. Tunne hellitti kun hän kuoli. Ja päätin etten ikinä ole samanlainen ketään kohtaan.
Mutta kun lukee näitä juttuja niin nämä nuoret miniät eivät ymmärrä ennenkuin heistä itsestään tulee äitejä, tuota äiti lapsi suhdetta. Miten tuollainen suhde omaan poikaan pitäisi päättää juuri siinä silmän räpäyksessä, kun miniä tulee pojan elämään?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Millainen suhteesi poikiisi on. En itse ainakaan halua missään nimessä, ettei mieheni pitäisi yhteyttä äitiinsä. Hänellä on ihana äiti, jonka kanssa itsekkin tulen toimeen.
However, anoppi on melkoinen hössöttäjä. Välillä minulta palaa käämit, kun hän soittaa joka ikinen päivä. Joskus monta kertaa päivässä. Jos minä olen yhden päivän poissa kotoa, lähettää anoppi 500km:n päästä ruokapaketteja aikuiselle miehelle (=pojalleen), ette tämä kuolisi nälkään. Yritä siinä sitten elää kahden aikuisen tasa-arvoista elämää, kun toisesta päästä miestä kehoitetaan käyttäytymään kuin pikkulasta, jonka pitää olla riippuvainen jonkun naisen huolenpidosta. Jos ei äidin, niin ainakin vaimon.
Ymmärrän siis hyvin, että joillakin saattaa mennä käämit vielä pahemmin kuin minulla, jos esim. välimatkaa on vähemmän tai anoppi haluaa elää miniänsä elämää tämän puolesta.
edes kerran viikossa, ja hyvä jos nähdään kerta kuukaudessa. Vanhimman poikani avo vaimo on jalat maassa oleva nuori nainen, josta pidän valtavasti.
Hän opiskelee ja ottaa velvollisuutensa vakavasti ja patistaa poikaani siinä sivussa, jotta minua ei siellä nalkuttamassa tarvita. Nuorempi vielä on sinkku ja hänen asioissaan saan oikein luvan kera sohlata sydämeni kyllyydestä, mitä en oikeasti tee, mutta hänen kanssaan todella keskustellaan asioista. Sitä en pysty sanomaan mitä tulevaisuus tuo, toivon vain pystyväni olemaan edelleen asioihin puuttumaton anopin pentele, ellei minulta kysytä.
Ei täällä sanota, että äidin pitäisi päättää suhde omaan poikaansa (jos et puhu sukurutsasta). Mistä niin olet lukenut?
äidit eivät enää todellakaan ole enää poikiensa elämään tervetulleita. Pojan soitot äidin soitot katsotaan häiritsevinä. Pilkataan poikaa äidinkullaksi mikäli hän vielä keskustelee asioistaan äitinsä kanssa, tai paremminkin sanotaan pojan olevan äitinsä talutusnuorassa. Pojan äidin katsotaan olevan mahdoton asioihin sekaantuva anoppi. Toivotaan että välimatka olisi pitkä jne. Kyllä minä oikein osasin nämä tulkita.
Miksi aina pitää laittaa tällainen vastakkain ajattelu malli. Niitä äitejä on jotka eivät osaa päästää irti pojistaan, ja niitä miniöitä on jotka eivät kerta kaikkiaan siedä anoppejaan.
Ei kai kukaan ole ikinä pyytänytkään että joku ihmissuhde pitäisi poikki panna???
Kyse on liiasta tunkemisesta avioparin kahden osapuolen väliin, jatkuvasta mollaamisesta (et osaa hoitaa lapsia, eikö mies saa syödäkseen jne) ja sekaantumisesta joka asiaan.
Minä olisin ollut ikionnellinen jos olisin voinut saada hyvän anopin koska oma äitini on niin kaukana. Mutta huonosti kävi. Jo ensitapaamisella hän sanoi että jos teille ero tulee niin tiedän ettei se ainakaan ole miehen vika! Eli hyvääpäivää kirvesvartta. Muija ei tiennyt minusta ensimmäistäkän asiaa kun jo lättäsi minut maan rakoon.
Rakenna siinä nyt sitten hyvä suhde.
Tuollaisesta täällä on kyse eikä mistään automaattisesta välien poikki pistämisestä!!!
Itsellänikin on poikia, ja jonain päivänä toivottavasti myös miniöitä. Äiti-lapsi -suhde ei siis ole mikään outo asia.
Toivon kuitenkin sydämestäni, että ajan kuluessa myös suhteeni lapsiin (ja päinvastoin) kasvaa ja kehittyy. Siitähän tässä kaikessa on kysymys.
Jos niin käy, että minusta tulee lapsissani roikkuva ämmä, joka ei anna tilaa toisille enää, ja ainokainen elämänsisältöni on ilkeillä miniöille tai nyt ylipäätään muille ihmisille, toivon poikieni oppineen siihen mennessä ajattelemaan omilla aivoillaan ja heittämään minut pellolle kämpästään.
Jos äiti soittaa kyselläkseen kuulumisiaan eikä tyttärestä tai pojasta vastaavasti koskaan kuulu yhtään mitään, voisi äiteekin vetää omat johtopäätöksensä ja jättää soittelun vähän vähemmälle. Terve ihmissuhde ja vuorovaikutus on aina molemminpuolista, eikä mihinkään - ei edes äiti-lapsi -suhteeseen - kuulu roikkuminen.
Sinullekin tiedoksi, että lapset ovat vain lainaa.
Jos sinut joku voi pelata ulos sinun ja lastesi välistä, niin se olet sinä itse.
Yleistäminen ja toisten vähätteleminen on aika loukkaavaa niitä kohtaan, jotka kärsivät perheensä ulkopuolisen jatkuvasti häirinnästä.
Jos anoppini olisi tehnyt sen fyysisesti, mitä teki henkisesti, istuisi vankilassa lopun elämäänsä. Että tietää kyllä mitä tekee - ja miten tekee.
kun teillä on sattuneet tuollaiset anopit. Nuorena sitä on niin vaikeaa ehkä puolustaa itseään ja kun kyseessä on kuitenkin toisen äiti tilanne ei ole mitenkään helppo.
Kerron teille miten itse aikanaan tein ratkaisun anoppini suhteen, joka kuitenkin vaikuttaa helpommalta tapaukselta kuin teidän. Hän inhosi minua ensi hetkestä alkaen. Kun hän välttämättä ja minun tietämättäni halusi pitää kihlajaiset meille ei minulle tarjottu edes kahvia saati pyydetty istumaan. Kun aikanaan vietimme häitämme oli kyllä läsnä samoin koko suku. Kun ensimmäinen poikamme syntyi tuli anoppi katsomaan suuren ruusupuskan kanssa ja ilmoitti ettei ruusut olleet minulle vaan vanhimman poikansa ensimmäiselle pojalle. Se sitten olikin ainoa huomion osoitus jota lapsemme mieheni puolelta saivat. Ei hän pitänyt myöskään nuorimman poikansa vaimosta. Aikoinaan lopetin käymisen hänen luonaan ja poikani eivät halunneet tavata häntä koska anoppi ei pitänyt heidän äidistään. Ikinä en haukkunut häntä pojilleni, sillä kaikesta huolimatta oli hän heidän mummonsa. Kaikkea ikävää sattui vuosien varrella ja vihdoin koitti se päivä jolloin heitin hänet kylmästi ulos meiltä, kertoen että voi tulla kun en itse ole kotona. Mutta miestäni kehoitin pitämään yhteyttä äitiinsä ja hän piti.
Nyt itse melkein anoppina olen tuota kaikkea miettinyt ja tullut siihen tulokseen, etten koskaan tule puuttumaan poikieni elämään, mutta vahvasti aion silti mukana olla. Miniöitäni en tule moittimaan , sillä he eivät valinneet minua enkä minä heitä, mutta uskon niin miniöideni kuten minunkin mahtuvan poikieni elämään. Minulla on myös oma elämä mieheni kanssa ja aktiivinen onkin. Meillä harrastetaan paljon ja ystävät käyvät. Joten miksi ihmeessä olen saanut niin negatiivista palautetta täältä vai onko tosiaan niin, että anoppi on kirosana???
ei tarvitsekaan olla ulkona omien poiken elämästä.. jos osaa vain käyttäytyä sivistyneesti ja lopettaa liiallisen huolehtimisen ja luottaa lapseensa. monet anopit vain ei osaa päästää irti pojastaan eikä luota esim. miniän ruuanlaitto ja siivoustaitoihin ja soittelee pojalleen useita kertoja päivässä.. kyllä minusta on aivan normaalia että soitellaan 1-2 krt/vko. näin minä ainakin oman äitini kanssa teen, samoin mieheni äitinsä kanssa.
anopelle hyvänä neuvona on miettiä omaa anoppia ja miten hänen kanssaan meni.
Meidän huushollissa ei ainakaan missään vaiheessa ole ollu kyse siitä, että miehen äiti tarvitsis kokonaan elämästä pois lempata..Mutta äiti-ihmisenkin tulis luottaa enemmän aikuisiin poikiinsa, ja siihen, että he osaavat kyllä tarpeistaan huolen pitää. Samaa luottoa kaivataan suhteessa miniään. Itse ainakin koen loukkaavaksi, kun anoppi soittelee päivittäin ja kyselee, olenko minä osannut laittanu miehelleni ruoan tai olenko osannut/muistanut ruokkia koiramme. Tällaisista "pikku"-jutuista jää tosi kurja fiilis..Sen takia minäkin vähän kyräilen, kun puhelin alkaa piristä ja tietää taas kuka siellä on ja millä asialla. Kuulumisiahan saa kysyä, mutta aina ei tunnuta osaavan ajatella järkevästi..Ja tässä tapauksessa kyseessä on siis 32-vuotias mies, ei mikään pikkupoika.
Uus kierros.