Onks nykyään enää mitään merkitystä parisuhteella tai perheellä Olen pian 50, avoliitossa ja myös yhden aikuisen lapsen isä. Myönnän että itsekin tuli nuorempana vähän hölmöiltyä huppelissa mutta kun tuli isäksi alkoi älliäkin tulla, toki avopuolisokin vähän mokaili, nuori ja tempperamenttinen kun oli. Olin tuossa viettämässä iltaa kaveri ja tuttavaporukassa. Muutamalla perheelisellä lähti sitten mopo käsistä, oli kumpaakin sukupuolta, ensin flirttailua sitten meni jo imutteluksi. Yön tunteina naimisissa oleva nainen lähti vieraan miehen kanssa viettämään loppupeliä miehen luo, jälkeenpäin selvisi kun nainen on vähän lörppähuuli että nussittu oli. Mispuolinen ei päässyt pukille mutta muuten oli pelit käynnissä ja myös parisuhteessa. Mietin vain että muakin on koitettu iskeä ja houkuteltu peti puuhin ja ihan kivojakin naisia noin mututuntumalla mutta aina tuloee mieleen oma elämänkumppani kotona et miks kun vielä saanti pelaa vaikkakin harvoin pitäis pettää vaikka ei mitään himoa ja kiihkoa enää sillään olekkaan niin arvostusta sentään pitää olla kyn yhdessä eletään. En varmaan pystyis katsoo naistani silmiin jos olisin pettänyt.
Mihin on kunnioitus tai arvostus hävinnyt
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sellainen joka pettää ei osaa arvostaa itseään eikä kumppaniaan. Tapapettäjällä on tunnetusti heikko itsetunto, jota yrittää väärällä tavalla pönkittää.
Humalaisten sekoilut on jokaiselle tuttua, joka vähänkään on juhlinut elinaikanaan. Silti, pettäminen on aina pettämistä. On paljon ihmisiä, joiden käyttäytymiseen pettäminen ei kuulu. Sellaisia, joiden elämänarvoihin kuuluu puolison arvostaminen ja oma itsetunto on terveellä pohjalla. Näitä ihmisiä on yllättävän paljon, vaikka media mielellään antaakin toiselaisen kuvan.
Pettäminen on valinta, siinä missä mikä tahansa muukin käyttäytyminen; temperamentilla ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Tunneälyllä ja fiksuudella on! Em. lainen ihminen ei petä.
Mä sanosin, että nuo yökerho imuttelijat ym. on sen tyyppisiä, että on ne sitten sinkkuja tai varattuja niin tulee aina pettämään eli tuo on niiden luonto. Ne voi ääripäässä vahvan tietoisesti olla uskollisia ja niiden pitää välttää yökerhoihin, tapahtumiin ym.menemistä etteivät vaan pettäisi ja samalla on sitten älyttömän mustasukkaisia toisesta ihmisestä, jolle uskollisuus ei ole mikään ongelma ja yökerhoon voi mennä ihan pitämään hauskaa ja alkoholin juominenkaan ei aiheuta mitään aivojen täydellistä valahtamista. Mutta ite en tuota tyyppiä, jonka tietoisesti täytyy varoo pettämästä ottaisi, sillä mua ahdistais ihan helvetisti jonkun ihmisen menojen kyttäys ja pettänisen pelkääminen. Jotkut pettäis vaikka kävis kerran kolmessa vuodessa yökerhossa, jotkut ei pettäis vaikka kävis kymmenen kertaa vuodessa.
Totta. Ei kaikillea tarvitse olla liitossa jotain vialla, että pettää.
Et tainnut lukea ylempänä olevaa tekstiäni tai sitten ymmärryksesäsi on suuria puutteita! Lue vähän hitaampaa teksti.
En ole törmännyt ilmiöön. Ehkä siksi etten käy baareissa enkä pikkujouluissa kun sellainen ei kiinnosta
Minua yritti työelämässä ollessani työpaikalla iskeä kaksikin 15-20 vuotta nuorempaa yh-naista. Ihmisystävällistä sorttia kun olen, arvelivat että kanssani on kaikin puolin turvallista elää - kuinka kauan, se on eri juttu.