25.8.1941-17.9.1941 valtasivat Iso-Britannian ja Neuvostoliiton joukot Iranin.
Syynä miehitykselle oli yhteistyö saksalaisten kanssa. Myöhemmin Iraniin saapui myös mm. Yhdysvaltain joukkoja.
Miehityksen aikana Irania koetteli nälänhätä, minkä arvellaan aiheuttaneen noin kolmen miljoonan Iranilaisen kuoleman. Miehityksen on arveltu olleen pääasiallisen syyn nälänhätään, johtuen mm. miehitysjoukkojen elintarvikkeiden pakko-otoista.
Syynä miehitykselle oli yhteistyö saksalaisten kanssa. Myöhemmin Iraniin saapui myös mm. Yhdysvaltain joukkoja.
Miehityksen aikana Irania koetteli nälänhätä, minkä arvellaan aiheuttaneen noin kolmen miljoonan Iranilaisen kuoleman. Miehityksen on arveltu olleen pääasiallisen syyn nälänhätään, johtuen mm. miehitysjoukkojen elintarvikkeiden pakko-otoista.
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Miehityksen on arveltu olleen pääasiallisen syyn nälänhätään, johtuen mm. miehitysjoukkojen elintarvikkeiden pakko-otoista."
Britit huolsivat aina joukkonsa hvyin.
Elintarvikkeiden pakko-ottoa on siis harjoittanut Puna-armeija.
No molemmilla oli osuutta asiaan:
Despite Iran’s newly cooperative stance, the British and Soviets commandeered much of Iran’s grain supplies for their own troops, causing hyperinflation and some starvation. German agents attempted to organize an anti-British insurgency among Iranian ethnic minorities, but were swiftly caught.
https://warisboring.com/in-1941-british-and-soviet-troops-invaded-iran/
Ottivat öljyä, britti ainakin, väkisin ja se maksupuoli taisi unohtua. Mutta eihän britti mitään pahaa tehnyt kärpäsellekään. Soti jalosti ja kulki voitosta voittoon.
Saksan natsit kuitenkin lannistettiin lopulta ja se oli hienointa. Eiks vaan?
Ei, se oli huonointa mitä on tapahtunut, paitsi juutalaisten ja heidän perseennuolijoidensa kannalta.
Juuh, hienoa se oli vaikka Iran ei ollutkaan sotatilassa sen kanssa niin silti pakotettiin luonnonvaroineen sotaan mukaan. Ei tainnut mennä ihan kansainvälisen oikeuden oppien mukaan.
Tämä+Iranin+miehitys+mahdollisti+toisen+väylän+Lend+Lease-+avun+toimittamiselle+Neuvostoliittoon.
Pohjoinen+reitti+Murmanskiin+oli+altis+Saksan+sukellusveneiden+hyökkäyksille.
Vuonna+1941+Saksan+sukellusveneet+olivat+vielä+todellinen+uhka+Lend+Lease+kuljetuksille+Neuvostoliittoon,+vaikka+kuljetuksista+pohjoista+reittiä+pitkin+Murmanskiin+lopulta+pääsi+perille+noin+93+%+,+vuonna+1941+oli+välttämätön+tarve+myös+toiselle+reitille.
Iranin raivoisa ulkopolitiikka johtuu varmaan paljolti tästä sota-ajan nöyryytyksestä.
Ei se siitä johdu vaan shia- islamista joka on raivoisa.
Enää ei Iraniakaan nöyryytettäisi. Kukaan ei uskalla sinne hyökätä.