Muellerin mukaan Barr valehteli raportin sisällöstä

Anonyymi

Mueller kertoi keskustelleensa Barrin kanssa useaan kertaan raportin sisälöstä ja kirjoittaneensa itse julkaistavaksi tarkoitetun muutaman sivun lyhennelmän.

Barr ei julkaissut pyynnöstä huolimatta tätä lyhenelmää, vaan teki (Trumpin käskystä) täysin valheellisen oman lyhennelmänsä ja väitti, ettei Mueller ollut tehnyt mitään tulkintaa raportista. Mueller huomautti Barria tästä virallisella kirjeellä välittömästi ja kertoi Barrin olevan epärehellinen kuvottava valehtelija.

Barr ei välittänyt Muellerin kirjeestä eikä puhelinkeskusteluista pätkääkään, vaan järjesti kolmen viikon päästä lehdistö- ja vaalitilaisuuden, jossa jatkoi valehtelemistaan ja väitti julkisesti, ettei Mueller ole ottanut häheen yhteyttä tai antaneensa hänelle ohjeita raportin tulkintaan.

Nyt kukaan ei oikein tiedä, montako erilaista sensuroitua raporttia Barr on kyhännyt eri osapuolille. Paljon julkista Trumpille epämiellyttävää materiaalia on kuitenkin poistettu tarkoituksellisesti.

6

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mueller kertoi Barrille, että kongressin on jatkettava joitakin tutkimuksia ja käynnistettävä prosessi Trumpin asettamiseksi syytteeseen. Mueller ei itse tätä tietystikään voinut tehdä eikä hän edes päässyt tutkimaan Trumpin lähipiiriä heidän kieltäydyttyä käytännössä kaikesta yhteistyöstä.

      Mitä teki Barr? Ja mitä teki senaatti?

    • Mueller on osa salaliittoa ja siksi hän jatkaa pelleilyn pyörittämistä.

      Ostin sipsit ja kolat, väkevät ja lihat sekä huomenna ostan 120 tuuman telkkarin ja alan seuraamaan oikein kunnolla , kuinka Trump kuivattaa suota!

      • Anonyymi

        Aivopestyjä epärehellisiä valehtelijoiden kannattajia löytyy nähtävästi muutama Suomestakin. Ihme tauti leviämään!


    • Anonyymi

      NO PERKELE KUN BARRIN PITIKIN TEHDÄ SE YHTEENVETO, eli teki juuri kuten pitikin.

      • Anonyymi

        Ei muuten pitänyt eikä missään tapauksessa olisi saanut. Mieti hetki mitä höpötät?

        Mueller oli laatinut julkaistavaksi tarkoitetun lyhyen yhteenvedon.

        Nyt on käynyt ilmi, ettei Barr itse ole edes perehtynyt koko raporttiin eikä missään tapauksessa ole ymmärtänyt lukemaansa. Liian pitkä ja vaikea hänelle. Hän ei edes tiedä, missä virassa hän toimii. Trump on palkannut hänet vaaliavustajakseen eikä Barr ei ole vaivautunut selvittämään "nimellisen" virkansa työtehtäviä ja velvollisuuksia ja oikeuksia.


    • Anonyymi

      >>Paljon julkista Trumpille epämiellyttävää materiaalia on kuitenkin poistettu tarkoituksellisesti.>>

      Pitäisikö Suomen toimitusministeriö-hallituksen ottaa asiaan kantaa? Vai pitäisikö meidän tavisten täällä Suomessa olla kovasti vihaisia asiasta?

      Vai minkä asian vuoksi tuota asiaasi paapatat?

      Noihan on aika etäisiä juttuja tänne rivi-suomalaiselle. Ei me niihin mitään voida vaikuttaa, eikä meidän paheksunta minnekään Amerikkaan kanna.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      237
      2678
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1134
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1088
    4. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    5. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      995
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      907
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      841
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      41
      797
    9. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      237
      790
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      120
      753
    Aihe