Olisiko Naton jo aika keskittyä olennaiseen?

Siis siihen ettei sillä todellisuudessa ole kuin yksi vihollinen, eli Venäjä.
Olisiko jo aika luopua täysin turhasta poliittisesti korrektista hölyn-pölystä, kaikki turhat neuvottelut ja poliittiset pelit voidaan lopettaa, ei Venäjä niitä ymmärrä kuitenkaan se ymmärtää vain voiman ja siksi sitä pitäisikin alkaa käyttämään.
Kannattaa muistaa ettei Venäjän lyöminen polvilleen vaadi edes aseellista konfliktia, paljon helpompihan se on tehdä talousruuvia kiristämällä.

Jokainen ymmärtää varmasti kuinka elintärkeää kauppa lännen kanssa on Venäjälle, mutta kuinka moni oikeasti tietää sen ettei länsi tarvitse Venäjää mihinkään, ei todellisuudessa.
6<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onneksi länsi ei kuitenkaan ajattele aatumaisesti, kuten sinä, pikkunatsi. Mikset voisi palata leikkiesi pariin ja jättää keskustelupalstat rauhaan... Keskity siihen, minkä parhaiten osaat, mutta vaihda kättä välillä.

Äänestä
  • Sillä lailla.
    Voisi tietysti kysyä että kumpi täyttää paremmin keskustelun kriteerit, tuo avaus vai sinun niin älykäs kommenttisi?

    Äänestä

Täyttä asiaa ja vaikka kuinka itsestään selvää täytyy siitä aika ajoin muistuttaa, ettei totuus unohdu.

Äänestä

Olennaista on se että jo nyt yli 20 000 000 venäläistä näkee nälkää, tuo määrä kun kolminkertaistetaan niin johan alkaa tyhmempikin tajuamaan.

Äänestä

Aloitus on tyypillistä täysin turhaa puhetta.
Katsokaa mielummin mitä tapahtuu Ranskassa, josta uutisoidaan hyvin niukasti?
Pakolaiset on todellinen ongelma ja uhka koko Euroopalle.
Unkarin pääministerin turvallisuusneuvonantaja György Bakondi on pudottanut melkomoisen pommin EU:n toiminnasta unionin alueelle saapuneiden siirtolaisten rahoittamisessa. Hänen mukaansa EU on antanut siirtolaisten käyttöön yli 1,5 miljardin euron edestä nimettömiä ja Bakondin laittomina pitämiä luottokortteja.
Siinä trollille todellinen uhka ja ongelma, Venäjä on turvallinen naapuri ja huolehtii rajoistaan.

Äänestä
  • Noin löysän lässytyksen jälkeen on ihan pakko kysyä että mistä kohtaa avaus oli turhaa tai totuuden vastaista tekstiä?
    Vai olisiko siinäkin pitänyt valehdella kuten teikäläisillä on tapana että se olisi ollut mielestäsi hyväksyttävä?
    Katsos kyllä valehtelemattakin voi keskustella, kokeilisit joskus.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Siis siihen ettei sillä todellisuudessa ole kuin yksi vihollinen, eli Venäjä.
Olisiko jo aika luopua täysin turhasta poliittisesti korrektista hölyn-pölystä, kaikki turhat neuvottelut ja poliittiset pelit voidaan lopettaa, ei Venäjä niitä ymmärrä kuitenkaan se ymmärtää vain voiman ja siksi sitä pitäisikin alkaa käyttämään.
Kannattaa muistaa ettei Venäjän lyöminen polvilleen vaadi edes aseellista konfliktia, paljon helpompihan se on tehdä talousruuvia kiristämällä.

Jokainen ymmärtää varmasti kuinka elintärkeää kauppa lännen kanssa on Venäjälle, mutta kuinka moni oikeasti tietää sen ettei länsi tarvitse Venäjää mihinkään, ei todellisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu