Japanin keisari vs. Ruotsin operettipelle

Japanissa vaihtui keisari. Uusi keisari on Naruhito. Japanin keisarisuku periytyy 400-luvulle ja historialliselta ajalta tunnetaan 95 peräkkäistä saman dynastian hallitsijaa. Se on hallitsijasuku jolla on aito varhaiskeskiajalle ulottuva historia ja jatkumo.

Entäpä Ruotsi, jonka "kuninkaallisista" täällä kouhkataan? Ruotsin hallitsijasuku periytyy Kaarle XIV Juhanasta (alkuperäiseltä nimeltään Jean-Baptiste Jules Bernadotte), joka oli ammattisotilas ja ranskalainen prokuraattorin poika, joka nousi Ruotsin kuninkaaksi Napoleonin sotien seurauksena vuonna 1818. Eli Ruotsin "kuningassuku" koostuu muutamasta sukupolvesta, joilla ei alunperin ole mitään kytköstä Ruotsiin eikä minkään maan kuninkaallisiin. Täyttä pelleilyä.

Pelleilyä on myös Ruotsin kuninkaiden nimien numerot. Dynastian aloitti siis porvarispoika 200 vuotta sitten ja otti nimekseen Kaarle XIV. Oliko siis ollut 13 Kaarlea Ruotsin kuninkaana ennen häntä? No ei tietenkään, vaan kaikki perustuu Johannes Magnuksen satukirjaan, jossa hän keksi Ruotsin kuningaskunnalle historian joka alkoi aina Aatamista ja Eevasta. Tämä oli keskiajalla tapana. Kuusi ensimmäistä Kaarlea olivat taruhahmoja ja muunkin nimisiä kuninkaita syntyi Magnuksen luovan työn tuloksena.

Ruotsalaiset "kuninkaalliset" ovat siis porvarisperhe, joka alkoi 1800-luvulla leikkimään kuninkaallisia, joilla ei ole minkäänlaista kuninkaallista historiaa. Ruotsissa ja Suomessakin on aatelisia joilla on paljon vahvemmat ja pitemmälle ulottuvat aidosti kuninkaalliset sukujuuret.

Miksi siis Ruotsin operettipellet kiinnostaa ketään Suomessa?
5<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vähän nyt sinne päin. Bernadotte oli alun perin Napoleonin armeijan marsalkka. Napoleonin armeija kärsi v. 1813 Leipzigin suuressa kansantaistelussa liittoutuneita vastaan tappion. Taistelu päättyi Napoleonin armeijan tuhoon ja liittoutuneitten voittoon. Napoleonin armeijan tappiot olivat 75.000 miestä, liittoutuneitten 54.000 joista 180 ruotsalaista. Ruotsissa juhlittiin ja ammuttiin kunnialaukauksia voiton kunniaksi. Ruotsalaisia johti Napoleonin armeijasta liittoutuneitten puolelle loikannut Bernadotte.
Bernadotte oli siirtynyt jo v. 1810 Ruotsiin, vaimo jäi lasten kanssa edelleen Pariisiin. Ruotsin kuningas Kaarle XIII adoptoi Bernadotten nimellä Kaarle Juhana. Kaarle XIII oli sairaaloinen ja Bernadottesta tuli pian Ruotsin vaikutusvaltaisin henkilö. Kaarle XIII kuoltua v. 1818 Bernadotte kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi nimellä Kaarle XIV Juhana.

Äänestä
  • Siis Ruotsin kuningasperheen esi-isä on sotilaskarkuri, maanpetturi ja porvarisperheen poika. Aina vain kuninkaallinen loisto kirkastuu!

    Äänestä

RouvaKuningatar periytyy isältään natsi myönteisestä isukista.
Asia tosin vuosikaudet pyyhittiin villaisella, mutta tulipa kuin tulikin esiin.
On siinä geenejä pikkuprinsessoilla ja prinsseillä, kun eräskin Prinsessa on kunnostautunut tositeevee tähtenä tai Prinssi bodariyrittäjänä.

1Äänestä
  • Vävy on ex-bodariyrittäjä. Prinssi lienee taitailijan tapainen ja hänen vaimonsa hmm. ex-valokuvamalli ihan ihoa myöten.

    1Äänestä

Japanissa ei ole enää Akihito keisarina, mutta täälläpä on hiton Aki aina vaan!

terv. Aki Ilmajoelta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Japanissa vaihtui keisari. Uusi keisari on Naruhito. Japanin keisarisuku periytyy 400-luvulle ja historialliselta ajalta tunnetaan 95 peräkkäistä saman dynastian hallitsijaa. Se on hallitsijasuku jolla on aito varhaiskeskiajalle ulottuva historia ja jatkumo.

Entäpä Ruotsi, jonka "kuninkaallisista" täällä kouhkataan? Ruotsin hallitsijasuku periytyy Kaarle XIV Juhanasta (alkuperäiseltä nimeltään Jean-Baptiste Jules Bernadotte), joka oli ammattisotilas ja ranskalainen prokuraattorin poika, joka nousi Ruotsin kuninkaaksi Napoleonin sotien seurauksena vuonna 1818. Eli Ruotsin "kuningassuku" koostuu muutamasta sukupolvesta, joilla ei alunperin ole mitään kytköstä Ruotsiin eikä minkään maan kuninkaallisiin. Täyttä pelleilyä.

Pelleilyä on myös Ruotsin kuninkaiden nimien numerot. Dynastian aloitti siis porvarispoika 200 vuotta sitten ja otti nimekseen Kaarle XIV. Oliko siis ollut 13 Kaarlea Ruotsin kuninkaana ennen häntä? No ei tietenkään, vaan kaikki perustuu Johannes Magnuksen satukirjaan, jossa hän keksi Ruotsin kuningaskunnalle historian joka alkoi aina Aatamista ja Eevasta. Tämä oli keskiajalla tapana. Kuusi ensimmäistä Kaarlea olivat taruhahmoja ja muunkin nimisiä kuninkaita syntyi Magnuksen luovan työn tuloksena.

Ruotsalaiset "kuninkaalliset" ovat siis porvarisperhe, joka alkoi 1800-luvulla leikkimään kuninkaallisia, joilla ei ole minkäänlaista kuninkaallista historiaa. Ruotsissa ja Suomessakin on aatelisia joilla on paljon vahvemmat ja pitemmälle ulottuvat aidosti kuninkaalliset sukujuuret.

Miksi siis Ruotsin operettipellet kiinnostaa ketään Suomessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu