✍️ ... ☕
Kun aamu herää uudelleen,
valo ravitsee aistejasi.
Anna auringon paistaa,
yli meren ja hiekan loistaa,
ja onnellinen olkoon sinun mieli. ☀️
Kun aamu herää uudelleen,
valo ravitsee aistejasi.
Anna auringon paistaa,
yli meren ja hiekan loistaa,
ja onnellinen olkoon sinun mieli. ☀️
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kalastan laiturilla,
mato-onki.
Katselen laivaa tuolla merelläsi,
siellä on pirskeet ylimmillään.
Fisu käy kurkkaamassa koukkua,
siinä ei ole matoa.
Kivilaituri.
Ainoaa laatuaan.
Aurinko paistaa, ruoho kasvaa
virrassa virtaa vesi.
Joen rannalla huomaan kaloja,
tuntuu, että niitä on satoja.
Aurinko paistaa ja ulkona on lämmin,
yökylmä on edelleen kylmää
Ja joskus aamulla ikkunatkin ovat jäässä.
Se on vain naurettavaa,
yksinkertaista kaikki on.
Linnutkin tietävät tarkasti
miksi hänellä on pesä .. 🐦
Huomenta hyvä mies. Kivoja runoja😁. Taisin olla eilen vähän hermostuneella tuulella. Alkaa jo helpottaa. Tänään ajattelin jo mennä ulos, vaikka on vielä flunssaa.
Jotenkin meidän täytyy selvittää välimme, sitä mieltä olen. Tiedän jo kuitenkin, mitä haluan ja mikä on oikein.
Vaikka sinun ”menetelmät” eivät aina tunnu hyvältä, ne auttavat minun harhaisuuteeni. Menen avullasi eteenpäin. Siksi pysyn tässä ja toivottavasti voin jotenkin auttaa sinua, vaikka en vielä tiedä miten.
Aitoretku prkl
Niin on, taas se trolli ..
Auta minua olemalla kaveri kanssani.
Joessa virtaa nyt runsaasti vettä.
Hypnotisoiko jos kauan katsoo.
Mistä se tulee,
mihin se virtaa?
Sateestako virta vuolas muodostui,
järveen alas laskeutui,
mistä se taas haihtui,
sateeksi uudestaan muodostui.
Kertakaikkiaan.
Missä on koti?
Onko se paikka missä levätä, nukkua vai onko se vaan pesä mihin käpertyä.
Missä on koti?
Onko se armaan kainalossa, viekussa, läheisyydessä? Jossain sitä tarvitsisi siltikin majailla.
Missä on koti?
Onko se siinä kun olet jo taivaltanut läpi elämän ja huomaat voivasi päästä levolle?
Missä on koti?