EDUSKUNTAVAALIT voittanut ja parhaillaan hallitustunnusteluita vetävä Sdp on pudonnut tuoreessa HS-gallupissa kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.
Suurin puolue on nyt perussuomalaiset. Puolue on ollut HS-gallupin kärkipaikalla kaksi kertaa aikaisemmin, toukokuussa ja kesäkuussa 2011 silloisen suuren eduskuntavaalivoittonsa jälkimainingeissa.
Nyt perussuomalaisten kannatus on 18,7 prosenttia. Vaaleissa puolue sai taakseen 17,5 prosenttia annetuista äänistä ja jäi niukasti toiseksi.
Kannatustaan menettäneen Sdp:n ohi on kiilannut myös kokoomus, jonka kannatus on pysynyt samalla tasolla kuin eduskuntavaaleissa.
Kokoomusta kannattaa nyt 17,1 prosenttia ja Sdp:tä 16,9 prosenttia suomalaisista.
Vihreiden taakse jää keskusta, joka romahti eduskuntavaaleissa eikä ole saanut kurssiaan vielä oikaistua. Keskustan kannatus on pudonnut edelleen ja on nyt 12,7 prosenttia.
HS-Gallup: Perussuomalaiset nousi suurimmaksi puolueeksi
51
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Aivan mahtavaa ja mikä tulos on odotettavissa EU vaaleissa
- Anonyymi
Se tuloshan se on odotettavissa, että mepeiksi valitut persut pääsevät äärioikeistolaisryhmäänsä (ECR) EU:ssa. Vaikka Suomessa ei kelpaa eduskunnassa äärioikealla olevat istumapaikat.
- Anonyymi
Suomalaiset ajetaan nurkkaan omassa maassaan suvakoiden ja populistien voimalla, ei voi muuta kuin ottaa keltaliivit päälle.
https://yle.fi/uutiset/3-10649076 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset ajetaan nurkkaan omassa maassaan suvakoiden ja populistien voimalla, ei voi muuta kuin ottaa keltaliivit päälle.
https://yle.fi/uutiset/3-10649076Mitäh? Pääsetkö kesäduuniin Destialle näyttämään pysähtymismerkkiä autoiljoille tietyömaalle?
- Anonyymi
Niinpä. Aika korutonta kertomaa. Olisi todella aika meidän muiden hiukan tarkistella noita persujen kärkiteemoja. Edes hiukan, koska eihän näin voi jatkua. Olisivatko he sittenkin jossain asioissa oikeammassa kuin muut? Mitkä ne ovat ja miten reagoida? Itsekin muutamassa asiassa olen hiukan heidän kannallaan, mutta en vielä äänestänyt heitä. Halusin olla uskollinen vanhalle puolueelleni. Mutta harkitsen uudelleen tulevassa vaalissa ja perehdyn tarkemmin sanomiin. Merkittävä asia yksiin ääni nyt.
- Anonyymi
Tämä tulos lienee selvää ilman gallubejakin, mutta muistetaanpa, että gallubeissa haastatellaan vain tuhatta ihmistä 5,5 miljoonasta suomalaisesta !
- Anonyymi
Aivan mahtavaa kun ps on suurin näin pitääkin mennä jo sdp ee hylkää suomen suosituimman puolueen niin tuhon tiellä ollaan
- Anonyymi
Etenkin SDP itse on varmalla tuhon tiellä sen jälkeen. Sillä ei todellakaan ole siihen varaa. Ihmeellistä, jos SDP ei tätä käsitä.
- Anonyymi
SDP on nimenomaan se tulppa joka estää rasistipuolueen pääsyn valtaan.
- Anonyymi
Demarit pitää suojissaan työpaikkojen vihaaja viheriäitä
- Anonyymi
SDP vihaa Persuja jo ennestäänkin. Nyt eivät voi missään tapauksessa hyväksyä heitä hallitukseen, kun uhkaavat viedä loputkin kannattajat. Ihme porukkaa noi Persut.
- Anonyymi
Demarit on tunnettu vihapuolue
Pitää antisemiittejäkin avoimesti riveissään
- Anonyymi
Kun demarit alkoivat vouhottaa tästä ilmastotalkoissa kieltämällä polttomoottorilla varustetut henkilöautot vuoteen 2030 ajattelin siinä sahataan omaa oksaa poikki, tämä kansa ei tälläsia järjettömyyksiä niele, kaikki ihmiset jotka olen tavannut pitävät tätä hulluutena,ei se persujen kannatus ole tyhjästä tullut,kansa on vaan tätä mieltä.
- Anonyymi
Hesari paljasti kysely on tehty harkitusti kohdennetusti tarkoituksena saada Kepu oppositioon.
- Anonyymi
Miksei sitten nostanut kokoomus suurimmaksi puolueeksi, persuja tämä lehti inhoaa ylikaiken,Rinne jos lähtee kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen kuihtuu puolue vasemmiiston kaltaiseksi mitättömäksi pienpuolueksi, Antti sai suurimman puolueen tittelin lupaamalla vappusatasia,aktiimimalli perutaan ja kaikkea muuta mistä köyhät äänestäjät pitävät,kokoomus ampuu ne kaikki alas vaikeaa on saada tähän maahan uutta hallitusta. ei
- Anonyymi
Jos Rinteellä olisi älliä ja rohkeutta, niin alkaisi pikkuhiljaa luopua ääliösuvakkimaisesta "arvopohjasta" ja ottaa oppia Tanskasta.
Kyllä alkaisi demareiden kannatus nousta kohisten, kun huomattava osa persuja vain maahanmuuttolinjan vuoksi äänestäneistä vaihtaisi demareihin. - Anonyymi
So what? Seuraava todellinen gallup 4 vuoden kuluttua ,me hallitaan nyt ja lyödään nyrkkiä pöytään. Ettäs tiedät persu.
- Anonyymi
ciccero kirjoitti:
Uudet vaalit tulevat jo 2 vuoden kuluessa.
Viimeistään syksyllä uudet vaalit vaalikoneistot syytä pitää rasvattuna
- Anonyymi
Rinne pääministerinä upottaa töppö-demut totaalisesti
- Anonyymi
Kohta uudet vaalit taas ei vaappu-ankan touhuista näytä tulevan mittään
Sitten PS iskee täydellä Woimallaan kulkee Woitosta WOItttoooooonnn - Anonyymi
Polttomoottoriautoja ei kielletä tai yliveroteta sitten kun Persut nousevat 4 v kuluttua valtaan. Ilmastotalokoisiin osallistutaan kyllä, mutta ei SDP ja vihreiden hysteriametodilla. Taloudellisten resurssien mukaan.
- Anonyymi
Miten niin ei kielletä! Tehän puuhasitte jo ökykootteri ja ökypaattiveroa. Joten älä kirjoita tuollaista.
- Anonyymi
Hienoa että persujen kasvu jatkuu vaalien jälkeenkin, nyt äänestetään se kolmas meppi persuille, niin saadaan nämä euroopan Islamojat kuriin.... Islam ja sitä palvovat kehitysmaa muslimit eivät integroidu mihinkään dmokrattiseen länsi-eurooppalaiseen maahan ikinä...
- Anonyymi
Mitä järkeä äänestää persuja Europarlamenttiin? Ei saaneet edellaselläkään kerralla mitään aikaisekski. Halla-ahokaan ei keksinyt muuta kuin hukuttamisen. Se toinen ei sitäkään! Opetelkaa ajattelemaan!
- Anonyymi
Persut menevät ryhmään joka vastustaa euroopan Islamisointia kehitysmaamuslimi haittamaahanmuuttajilla....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut menevät ryhmään joka vastustaa euroopan Islamisointia kehitysmaamuslimi haittamaahanmuuttajilla....
Kaikkihan me tiedämme, että juuri tästä on HAITTAmaahanmuutossa kysymys. Jokaisella muullakin puolueella oli kaikki tämä tieto saatavilla ja hallussa, mutta silti vain yksi rohkea perussuomalaiset-puolue arvosti ja kunnioitti omaa maata ja kansaansa julistaakseen tämän myös omaksi agendakseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkihan me tiedämme, että juuri tästä on HAITTAmaahanmuutossa kysymys. Jokaisella muullakin puolueella oli kaikki tämä tieto saatavilla ja hallussa, mutta silti vain yksi rohkea perussuomalaiset-puolue arvosti ja kunnioitti omaa maata ja kansaansa julistaakseen tämän myös omaksi agendakseen.
Vaatii rohkeutta sellanen
Sipilä kun on keskustan johdossa kutsuhuutoineen niin ps kannatus vaan nousee. Eikö kukaan uskalla alkaa keskustan puheenjohtajaksi heti vaikka kannatus kohta RKP tasolla?
Oliko niin paha maahanmuuttomöhläys ja oulun raiskausasiat.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006060574.html
- Anonyymi
Vasemmiston Merja Kyllönen ainakin oppi sentään vaalipetos kannattaa, mutta onneksi tämän tapaiset hölmöt paljastetaan, mitään tämä isoperseinenen Kainuun kasvatti ei saanut aikaan kuin matkakuluja.
- Anonyymi
Katsotaan nyt minkälainen Islamilainen kalifaatti Suomi on taas neljän vuoden päästä.... Varsinkin jos seuraava hallitus on demarit, kepu, vihreät, vasurit ja rkp....
Suomi on sivistysvaltio. Isäm maaliset persu fasistit eivät kuulu sivistysvaltio Suomen hallitukseen.
- Anonyymi
Vasuri kuulostaa taas fasistisen katkeralta itseään parempia PerusSuomalaisia kohtaan.
- Anonyymi
Persut ei ole faskisteja vaan kansan asialla
- Anonyymi
Perussuomalaiset ovat suurin puolue. Ihanaa Ihanaa
- Anonyymi
Yle vaitonainen kallupista.Kuin kusi sukassa.
- Anonyymi
Perussuomalaisten kannatus on puolueena suurinta ja demarien , sekä keskustan laskulle ei näy loppua tulevan, Rinteen asemaa ei käy kateeksi suosion laskiessa, vaikka mitään ei ole vielä edes saatu aikaan.
- Anonyymi
Kokaiinin käyttö saa niiskuttamaan.
- Anonyymi
Lähdevesialueelle teollisuutta myöskään tuulimyllyteollisuutta ei voi rakentaa.
Jos Ely-keskus väittää muuta, on henkilöstö maksettu hiljaiseksi. :-( - Anonyymi
Taas yksi typerään aikaan tehty höpöhöpö-HS-Gallup, jossa puhelimitse kysytty 1505 ihmiseltä puoluekannatusta ja jossa VIRHEMARGINAALI ON 2,8% SUUNTAANSA!
Vaalit just pidetty, eikä edes vielä hallitusta - mikä tällaisen gallupin tarkoitus???
Tyhjänpäiväinen oikeiston hännännosto ... ei siis mitään merkitystä.- Anonyymi
Persut on ilman muuta menestyspuolue, mitä ei siis mikään tuhannen ihmisen haastattelu (5,5 miljoonasta) hei haloo vakuuta sen enempää tai vähempää !
HS voisi säästää lisää ja nostaa virhemarginaalin 50 % suuntaansa. Tällöin voisivat julkistaa uudet luvut vaikka muutaman kerran päivässä ja käyttää tietopohjana kahvihuoneessa käytyjä tikkakisoja.
Sitä mukaan kuin huonompien heittäjien tarkkuus paranee, saadaan raflaavia otsikoita politiikan maailmasta joiden poikkeama todellisuudesta ei ole juuri nykyistä suurempi.- Anonyymi
Voiko debiilien määrä olla tosiaan lähes 20%? Onhan Suomi aika sisäsiittoinen maa, joten kai se on mahdollista. Muuta selitystä ei ole persujen kannatukselle.
- Anonyymi
siksikö Sipilän kutsuhuuto 2015? sisäsiittoisuus
jotenki tuli lestaadius mieleen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siksikö Sipilän kutsuhuuto 2015? sisäsiittoisuus
jotenki tuli lestaadius mieleenOttaisi esimerkkiä Halla-ahosta, jolla on lapsia useamman naisen kanssa. Mestarin geenit leviävät.
- Anonyymi
Eiköhän sisäsiittoisuus tarkoita sellaista, jossa oma lapsi "sovitaan" serkulle, suvun heimopäällikölle tai jopa veljenpojan lammasfarmarille, mitä ilmiötä esiintyy eräässä, täälläkin haittamaahanmuuttona pidetyssä porukassa. Ko.lapsella ei ole mitään sananvaltaa kuten ei edes ihmisarvoa omiin asioihinsa nähden.
- Anonyymi
Tämä HS-Gallup todellakin pelkkää HS:n palstatilojen täyttöä ... oikein kuvien kanssa!
Eikö Hesarillakaan ole enää kirjoitettavaa lehdessään, vaan on pakko tehdä tällaisia huuhaa-galluppeja? Näistäkö me maksamme??? - Anonyymi
Hesari tekee itsensä naurettavaksi tällaisilla typerys-gallupeilla!
- Anonyymi
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/279475-nakokulma-nyt-tulee-lahto-petteri-orpolle-joutuu-kujanjuoksuun-jussi-halla-ahon
oikein tutkittu selvä asia
uunonappi - Anonyymi
Kuinka suuri % alle 25 vuotiaista äänesti ek vaaleissa PS
onko tutkimuksia ikäjakaumista. nyt yleisesti sanotaan että nuoret äänesti persuja- Anonyymi
nuoriin vaikuttaa some
ei makkarakoju
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan
ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:4212502Olisiko sinulla mitään toiveita?
Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin882345Miksi toisten toiveet ahdistavat teitä?
Kertokaapa miksi toisen ihmisen toiveet mahdolliselle kumppanilleen ahdistavat niin kovasti? Oletatko, että hän vaatii j2261679Turun tunnin juna toteutetaan
Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar1671490Oletko kertonut tästä
Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied701350- 831297
- 891285
- 861229
En nii kui tiiä yhtään
Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)581085Homouden synti
Kerrotaan faktoja alkuun. On olemassa vain kaksi sukupuolta ja aviolIiitto on vain ja ainoastaan miehen ja naisen välin2861065