mennääkö hallitukseen mitäs ootte mieltä kesälomat painaa kohta päälle?
Keskusta kysyy kentältä eli Suomi24
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Keskusta haluaa toimia puolueena suht koht yksimielisesti, halutaan korostaa puolueen yhteistä voimaa. Sellaista yksimielisyyttä puolueessa ei nyt ole. Sipilä voisi istuvana puoluejohtajana porukkaansa sanella ja ohjata määrätä haluamaansa suuntaan, mutta hän ei halua sitä tehdä.
Siksi Keskusta ei anna huomiseen määräaikaan mennessä mitään lopullista vastausta suuntaan eikä toiseen. Keskusta haluaa että Kokoomus ja SDP yrittävät nyt muodostaa hallituksen.
Puolueena keskusta ei juuri tällä hetkellä halkua olla missään muussa roolissa hallituksen muodostamisen suhteen. Tämä on se vastaus, mitä Keskustasta huomisen päivän aikana saadaan ulos.
SDP voi ulkoistaa ne voidaan lähettää Ruotsiin Stefan Löfvenin apu puolueeksi.