Maapallo peladtuu vain jos ihmismäärä vähenee

Luonnollisesti väestömäärän vähentämistä ei pidä odottaa mailta jossa jo muutenkin syntyy vähemmän väkeä kuin kuolee.

Paras vähentymisteho saadaan kun lopetetaan humanitäärinen apu kaikissa pitkäaikaisissa muodoissa. Ei tietenkään tilapäisissä tapauksissa, kuten esim. tsunamissa tai maanjäristyksessä.

Muutaman miljardin vähennys maailman väkiluvussa ratkaisisi ongelman kokonaan.

Suomalaisenkin hiilijalanjälkeä voisi pienentää. Verotusta pitää muuttaa niin että se suosii suomalaisten muuttamista maihin jossa lämmitystarve on pienempi.

Tässä on jo muutama helppo ja takuuvarma keino. Rinne ohoi, saa kopioida ja ottaa käyttöön.
2579
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kehitysapu pitäisi lailla kieltää

1Äänestä

Lääkkeiden vienti Afrikkaan tulisi kriminalisoida

1Äänestä
  • Varsinkin kun sinne ahneuksissa on viety myös sellaisia lääkeaineita, joita viejät eivät omissa maissaan olisi saaneet enää käyttää.

    1Äänestä

  • Niiläkin rahoilla vois viedä aseita, nehän tykkää rähistä keskenään ja näin väki vähenisi kun olis muutakin tekemistä kuin siittäminen.

    Äänestä

Kerskakuluttajat saunan taakse petturuudesta elämän monimuotoisuutta kohtaan...Lähinnä länsimaalaiset riistäjät.

1Äänestä
  • Tähän asti ne riistäjät ovat elättäneet ainakin neljä miljardia turhaketta.
    Turhakkeiden päivät päättyisivät aika äkkiä saunantakus-hommien jälkeen.

    1Äänestä

  • Evoluutio-roskatieteen levittäjät sinne saisi viedä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tähän asti ne riistäjät ovat elättäneet ainakin neljä miljardia turhaketta.
    Turhakkeiden päivät päättyisivät aika äkkiä saunantakus-hommien jälkeen.

    Älä luule liikoja itsestäsi .
    Maa tuottaa sadon , maa elättää ihmiset eikä ahne kapitalisti joka riistää ja imee elämänvoimaa kaikesta ympärillään.
    Sinä et pärjäisi ilman tukea / turvaverkkoa...varmasti et ilman nettiäkään joten katso peiliin ja itsenäisty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Evoluutio-roskatieteen levittäjät sinne saisi viedä.

    Roskaa se todellakin on ja vielä valtauskonto aivopestyille.

    Äänestä

  • BabylonGetaway kirjoitti:

    Älä luule liikoja itsestäsi .
    Maa tuottaa sadon , maa elättää ihmiset eikä ahne kapitalisti joka riistää ja imee elämänvoimaa kaikesta ympärillään.
    Sinä et pärjäisi ilman tukea / turvaverkkoa...varmasti et ilman nettiäkään joten katso peiliin ja itsenäisty.

    Maa tuottaa sadon mutta ei loputtomasti eikä ilman työtä. Ja ne "sallitut rajat" on jo ylitetty, nyt mennään ylikuormalla koko ajan.

    Joten pois vaan ne loisijasuut, sato annettakoon sille joka työnkin on tehnyt. Kun turha kuorma saadaan skipattua, kuormitus vähenee ja päästään maapallon sietokyvyn sisälle.

    Elintila on annettava sille joka sen ansaitsee, kansalisissa mittapuissa. Yksilötasoa ei tähän mittakaavaan sovi sotkea.

    Anarkiassahan tuo selviäisi kuka on "pätevin" selviytymään mutta luulen että sinun mittapuusi on se että sinä olet valittu tietenkin?
    Vai?

    Äänestä

Tästä aiheesta oli hyvää asiaa Alfa-tv:ssä, dosenttin haastattelussa, nyt tänä iltana. Oliko se joku entinen vihreistä eronnut poliitikko, joku Eero, en nyt muista nimeä. Oisko se ollut kuitenkin joku Paloheimo, tai sinne päin.

1Äänestä

Länsimaalaiset kuluttavat maapalloa monin kertaisesti sen mitä esim afrikkalaiset.

Vähemmän ihmisiä tarvitsisi poistaa, jos poistettaisiin eniten maapalloa rasittavat

Äänestä
  • Mutta afrikkalaiset lisääntyy kuin kanit.

    Länsimaalaiset sen sijaan ovat jo muutenkin vähenemään päin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta afrikkalaiset lisääntyy kuin kanit.

    Länsimaalaiset sen sijaan ovat jo muutenkin vähenemään päin.

    Ehkäisy estää monasti lisääntymisen, vaikka lääkityksen lopettaisikin. Tehokasta!

    1Äänestä

hiekkakultin_levitysopit

Tietyt osat maapallon väestöstä todellakin sikiää kuin kanit, lisäten liikakansoitusta.
Aloittaja on aivan oikeassa, kaiken tyyppisen pitkäaikaisen humanitaarisen avun lopettaminen vähentäisi näiden maapallon osien liikakansoittumisen jatkumista.

Tossa muuten teille palstan aktiiveille malliksi tapa, miten te voitte lisätä tavallaan nimimerkin, "nikin" entiseen tapaan kirjoituksenne aluksi. Ottakaapas heti käyttöön, näin saatte jatkettua sillä nimimerkilläkin sitä "viestintää" entiseen malliin.

1Äänestä

Paras ekoteko on lopettaa humanitäärinen apu. Ei tarvita sähköautoja, vaan antaa luonnon itse hoitaa hommansa.

1Äänestä

Väestöä on vähennettävä Suomen kaltaisista kulutushysteriasta kärsivistä maista. Yksi suomalainen tuottaa 100-kertaiset päästöt vaikkapa somaliin verrattuna.

On otettava esimerkkiä Afrikan maista ja muutettava kulutustottumuksia samaan suuntaan.

Äänestä
  • Huomattavasti vähemmän kuin suomalaisen pattajankävijän.

    Äänestä

  • Oletko nähnyt miten he asuvat? Jo ennenkuin muuttavat kaikki on vaihdettava ettei vääräuskoisuus tartu. Asunto kalustettsva uusilla huonekaluilla. Vaatteet kalleimmasta putiikista joka kaudelle uudet. Eivät viitsi säilyttää tulevalle kaudelle entisiä vaan ne lentää roskiksiin.
    Joka kersalle uudet emmaljugat, ovat merklotietoisia.
    Vertaapa tätä keskiverto suomalaiseen perheeseen joilla ei ole varaa lennellä mihinkään.

    Äänestä

  • "On otettava esimerkkiä Afrikan maista ja muutettava kulutustottumuksia samaan suuntaan."

    No näin&än aloituksessa toivotaankin.

    "Suomalaisenkin hiilijalanjälkeä voisi pienentää. Verotusta pitää muuttaa niin että se suosii suomalaisten muuttamista maihin jossa lämmitystarve on pienempi."

    Luulisi olevan täysin selvää tyhmemmällekin, että Suomen sääolosuhteista johtuen Suomessa ei voi elää kuten Afrikassa. Joten muutos pitää tulla siitä että suomalaisten on päästävä muualle.

    Äänestä

Maapallon ihmismäärää pitäisi vähentää pikaisesti noin 5 miljardilla ihmisellä.

Äänestä
  • Suomalaisethan ovat jo kiitettävästi alkaneet vähentyä, koska saadaan vaikkapa Afrikan maat mukaan talkoisiin?

    Äänestä

Voivottelu+ei+auta.+Mitä+pitäisi+tehdä+ja+mitä+voidaan+tehdä?Suurin+ekokatastrofi,+jonka+kasvava+ihmiskunta+on+saanut+aikaan+on+maatalousmaan+raivaaminen.+Suomalaisten+ruokkimiseen+käytettävästä+maatalousmaasta+40%+sijaitsee+Suomen+ulkopuolella.+Valtaosa+maatalousmaasta+Suomessa+ja+maailmalla+tarvitaan+lihan,+maidon+ja+kananmunien+tuotantoon.+Siirtymällä+kasvisvoittoisempaan+ruokavalioon+maatalousmaan+tarve+voitaisiin+jopa+puolittaa.+Tasalämpöiset+eläimet+muuttavat+rehun+kalorit+lihassa+oleviksi+kaloreiksi+noin+hyötysuhteella+10:1."Väestöräjähdys"+rajoittuu+yhä+pienemmälle+alueelle+(lähinnä+Kalaharin+ja+Saharan+väliseen+Afrikkaan).+Muualla+syntyvyys+on+saatu+selvään+laskuun-+kiitos+mm.+kehitysavun.+Tutkitusti+paras+tapa+hidastaa++väestönkasvua+on+naisten+aseman+parantaminen+ja+tyttöjen+koulutus.+Kehitysavun+kohdistaminen+tyttöjen+koulutukseen+on+parasta+väestöpolitiikkaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Luonnollisesti väestömäärän vähentämistä ei pidä odottaa mailta jossa jo muutenkin syntyy vähemmän väkeä kuin kuolee.

Paras vähentymisteho saadaan kun lopetetaan humanitäärinen apu kaikissa pitkäaikaisissa muodoissa. Ei tietenkään tilapäisissä tapauksissa, kuten esim. tsunamissa tai maanjäristyksessä.

Muutaman miljardin vähennys maailman väkiluvussa ratkaisisi ongelman kokonaan.

Suomalaisenkin hiilijalanjälkeä voisi pienentää. Verotusta pitää muuttaa niin että se suosii suomalaisten muuttamista maihin jossa lämmitystarve on pienempi.

Tässä on jo muutama helppo ja takuuvarma keino. Rinne ohoi, saa kopioida ja ottaa käyttöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu