Rinne pesee itseään hylkimällä perussuomalaisia

Rinne on ryvettynyt arvopohjansa kanssa. Hän hyväksyy arabi al-taeen rajun rasistisen arvopohjan, mutta oli ja on edelleen hylkimässä ja tuomitsemassa perussuomalaisia estäen puolueen pääsyn hallitukseen, vaikka persut olivat vaaleissa toiseksi suurin puolue.

Persut ovat viimeisimmän gallupin mukaan reilusti suurin puolue. Luulenpa, että 19000 äänen hylkääminen vaalilaskennoissa esti persujen pääsyn suurimmaksi puolueeksi. Olisi hyvä suorittaa todella uusi ääntenlasku- ja tarkastus tämän asian selventämiseksi.

Nyt Rinne rukoilee kepua hallituspuolueeksi. Kepua, joka kärsi suurimman vaalitappion 100 vuoteen.

Rinne rukoilee, jotta ei tarvitsisi suostua kokoomuksen komenneltavaksi tulevassa hallituksessa. Sen Rinne tietää, että se olisi sdp:n kannalta kuolinisku.

Miksi Rinne ei voi mennä yhteistyöhön persujen kanssa, niin kuin demokratia tällä hetkellä vaatisi?

Tällainen hallituksen muodostamisen tapa ei ole demokraattinen, että yhden äijän mielipiteellä lyödään puolta miljoonaa ääänestäjää päin näköä, enempääkin!

Rinne yrittää puhdistaa ryvettynyttä mainettaan syrjimällä perussuomalaisia, joiden arvopohja todellisuudessa on paljon raikkaampi ja puhtoisempi kuin hänen itsensä.

Rinne ei ole erottanut puolueestaan irakilaista al-taeeta, joka on hyökännyt rajun rasistisesti juutalaisia, homoja, somaleita ja israelilaisia vastaan.

Pitämällä puolueessaan tätä arabirasistia, se kertoo myös Rinteen ja SDPn arvomaailmasta hyvin paljon. SDP ja Rinne hyväksyvät samat ajatukset kuin edellä mainittu valehtelija ja panettelija.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kansa halusi perussuomalaiset hallitukseen. Siksi kansa äänesti 17 paikasta 39 paikkaan.

Perussuomalaiset olivat vaalien voittajat. Ja on vieläkin voimakkaampi viimeisen gallupin mukaan.

Rinteen hallitusleikki loppuu lyhyeen ikävällä tavalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Rinne on ryvettynyt arvopohjansa kanssa. Hän hyväksyy arabi al-taeen rajun rasistisen arvopohjan, mutta oli ja on edelleen hylkimässä ja tuomitsemassa perussuomalaisia estäen puolueen pääsyn hallitukseen, vaikka persut olivat vaaleissa toiseksi suurin puolue.

Persut ovat viimeisimmän gallupin mukaan reilusti suurin puolue. Luulenpa, että 19000 äänen hylkääminen vaalilaskennoissa esti persujen pääsyn suurimmaksi puolueeksi. Olisi hyvä suorittaa todella uusi ääntenlasku- ja tarkastus tämän asian selventämiseksi.

Nyt Rinne rukoilee kepua hallituspuolueeksi. Kepua, joka kärsi suurimman vaalitappion 100 vuoteen.

Rinne rukoilee, jotta ei tarvitsisi suostua kokoomuksen komenneltavaksi tulevassa hallituksessa. Sen Rinne tietää, että se olisi sdp:n kannalta kuolinisku.

Miksi Rinne ei voi mennä yhteistyöhön persujen kanssa, niin kuin demokratia tällä hetkellä vaatisi?

Tällainen hallituksen muodostamisen tapa ei ole demokraattinen, että yhden äijän mielipiteellä lyödään puolta miljoonaa ääänestäjää päin näköä, enempääkin!

Rinne yrittää puhdistaa ryvettynyttä mainettaan syrjimällä perussuomalaisia, joiden arvopohja todellisuudessa on paljon raikkaampi ja puhtoisempi kuin hänen itsensä.

Rinne ei ole erottanut puolueestaan irakilaista al-taeeta, joka on hyökännyt rajun rasistisesti juutalaisia, homoja, somaleita ja israelilaisia vastaan.

Pitämällä puolueessaan tätä arabirasistia, se kertoo myös Rinteen ja SDPn arvomaailmasta hyvin paljon. SDP ja Rinne hyväksyvät samat ajatukset kuin edellä mainittu valehtelija ja panettelija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu