Kertoisitteko sellaisia itse parhaaksi kokemianne tai kuulemianne reagointitapoja, miten kiusatun olisi parasta suhtautua kiusaamiseen?
Pärjääkö huomautteleva, itsevarma, toisaalta hyvin pidetty työntekijä ja ei-alistuva persoona paremmin kiusaajiaan vastaan vai onko hiljainen myöntyminen parasta?
Pärjääkö huomautteleva, itsevarma, toisaalta hyvin pidetty työntekijä ja ei-alistuva persoona paremmin kiusaajiaan vastaan vai onko hiljainen myöntyminen parasta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos olet itsevarma ja huomautteleva, niin käy äkkiä niin, että sinä oletkin ongelma eikä kiusaaja.
Varsinkin, jos kiusaaja on hyvää pataa esimiehen kanssa.
Jos hiljaa myönnyt, niin viimeistään parin vuoden päästä sairastut masennukseen ja firma saa syyn irtisanoa, jollain tekaistulla perusteella.
Sitten siihen mitä pitäisi tehdä, jos on kiusattuna.
Ensiksi pitää tehdä kiusaajalle selväksi, ettei hänen käytöstään hyväksytä.
Sitten ottaa yhteyttä esimieheen, jos tilanne ei parane.
Sen jälkeen työsuojeluvaltuutettuun.
Jos tämäkään ei auta tai ko. henkilöt ovat kiusaajan kavereita, niin vaatia työterveyshuollon kautta tilanteeseen ulkopuolista apua.
Jos tuokaan ei auta, niin sitten kannattaa jo miettiä osaston/firman vaihtoa, jos ei ole jo joutunut irtisanotuksi.
Koska 9 tapauksessa 10:stä kiusaaja jää ja kiusattu lähtee, tavalla taikka toisella.
Tämä on arkipäivää jo 100.000 - 200.000 työntekijälle.
Se on niin totta kuin tuo HCD sanoo. Lisäisin vielä että kyllä tuo lukema on noin 300.000. Monet eivät uskalla antaa tilanteita ilmi, vaan hiljaa kärsivät.
En usko, että mikään varsinaisesti vaikuttaa, koska vika ei ole kiusatussa. Se, joka on kiusaaja, uskoo olevansa aina oikeassa eikä hänen päätä mikään käännä. Hänen adrenaliinitasonsa nousee kun hän saa kiusata ja sitä kautta hän saa itselleen voimaa ja tuntee itsensä paremmaksi - ainakin hetkellisesti. Täytyy muistaa, että kiusaajalla ei ole koskaan asiat itsellä hyvin ja hän on usein hyvin epävarma itsestään. Ainoa keino pönkittää heikkoa itsetuntoa on lyödä jotain toista alas. Hän on useimmiten myöskin kateellinen kiusauskohteelle jostain, esim. ulkonäöstä, työtaidosta tai perhe-elämästä.
Mikä on sitten oikea tapa toimia niin riippuu varmaan tapauksesta. Joskus paras keino on pysyä erossa tuollaisesta henkilöstä. Aina se ei ole mahdollista. Joskus voi olla parempi kohdata ko. henkilö ja laittaa kova kovaa vastaan. Joskus paras keino voi olla kysyä, että mikä kiusaajalla on ongelmana. Joskus on parempi olla välittämättä ko. tyypistä.
Suomalaisilla on vielä paljon oppimista yhdessä olemisesta ja työn tekemisestä. Se vaatii suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä. Vastahan me muutettiin maalta kaupunkiin..
Jos olet hampaissa kaikki mitä teet on pahasta .. kiusaajia ei pysty miellyttämään muulla konstin kuin että sairastut tai otat loparit ..
kai ne nauttis toisen itsemurhastakin..
ON NE NIIN SAIRAITA..
Parasta kun lakkaat yrittämästä ja keskityt vaan omaan jaksamiseen...
Muuten ne unohtuvat, eikä muutosta koskaan tapahdu.
http://forums.cjb.net/index.php?mforum=mobbinfo
Täällä asoista puhutaan niiden oikeilla nimillä.
Jos työmarkkinat toimisivat, siis olisi työpaikkoja. Niin silloin sanoisin paras vinkki on lähteä muualle töihin mahdollisimman nopeasti.
Mutta kun näin ei ole.
Onko tämä myös syy tähän tilanteeseen?
Ainakin omassa työpaikassa huonot etenemismahdollisuudet vaikuttavat näin.
Kyllä se näin taitaa olla. Kun ei ole niitä työpaikkoja, jonne vaihtaa huonoa ilmapiiriä!
Kun kasa ahdistuneita ihmisiä katselee toistensa naamaa päivä päivän jälkeen, niin aletaan keksiä selviytymisstrategioita. Toisilla tämä on kiusaaminen/alistaminen. Halutaan löytää joku, jola reagoi heihin.
Tällaista paskaa tämä työelämä nykyään on.